BETA Siirry sisältöön

Mitä haittaa viinan juonnista voi olla?

Julkaistu 12.11.2018 - Väestöliitto
Suurimmalle osalle alkoholin kohtuukäyttö ei aiheuta ongelmia, vaikka alkoholi sinällään on keholle myrkkyä. Alkoholijuomia juodaan maun vuoksi tai yleisenä seurustelujuomana, jolloin se rentouttaa ja tekee olon sosiaalisemmaksi.
Poikien Puhelin
Tuottanut Väestöliitto

Kohtuudella juominen tuntuu kuitenkin olevan erityisesti Suomessa haastava asia. Kännissä kynnys tehdä ja sanoa asioita laskee. Annosmäärien kasvaessa alkavat myös haitat lisääntymään. Seuraavalle päivälle voi jäädä vielä mojova krapula muistuttamaan kaikesta vedetystä viinasta. Päänsäryn lisäksi voi krapula ilmentyä pahoinvointina, levottomuutena ja ahdistuneisuutena.

Kehoon alkoholi vaikuttaa erityisesti aivojen toimintaan. Monet tunteet voivat vahvistua alkoholin vaikutuksesta: hyvä mieli voi muuttua hetkellisesti iloisemmaksi ja rohkeammaksi mutta samaten myös surun ja vihan tunteet saattavat vahvistua. Humalatila vaikuttaa myös tasapainoon ja harkintakykyyn. On vaikeampaa käsittää ja jäsentää, mitä ympäristössä tapahtuu ja kynnys tehdä järjettömiä saattaa madaltua. Kännissä koetut tapahtumat eivät samalla tavalla tallennu muistiin, minkä takia huurteisen illan käänteistä voi jälkeenpäin olla mahdoton saada selvää: tulee kokemus muistikatkoksista.

Varsinkin jos nopeasti nauttii isoja määriä alkoholia, se saattaa aiheuttaa alkoholimyrkytyksen, jonka oireet ovat esimerkiksi oksentelu, tajunnan tason heikentyminen ja sammuminen. Pahimmillaan myrkytystila voi johtaa kuolemaan sydämen pysähtymisen takia tai seurauksena siitä, että tukehtuu oksennuksiinsa.

Nuoren kehittyvät aivot ovat aikuisen aivoja herkemmät alkoholin vaikutuksille. Päätöksenteko- ja arviointikyky, jotka nuorena ei muutenkaan ole vielä täysin kehittyneet, heikkenevät entisestään kännissä. Tapaturma-alttius kasvaa, mikä onkin suomalaisnuorten kohdalla suurimpia alkoholin käyttöön liittyviä riskitekijöitä. Runsas alkoholin käyttö voi vaikuttaa koulunkäyntiin ja ihmissuhteisiin sekä aiheuttaa masennusta ja väsymystä. Se lisää myös riskiä harkitsemattomaan seksuaaliseen käyttäytymiseen, muiden päihteiden käyttöön, päihtyneenä ajamiseen ja väkivaltatilanteisiin.
Alkoholilla saatetaan alkaa ”lääkitsemään” omia ongelmia, joka taas lisää riskiä alkoholin liikakäyttöön myöhemmin. Alkoholi ei ole kuitenkaan oikea tapa käsitellä huolia ja murheita, sillä vaikka se saattaa tuottaa hetkellisen hyvän olon tunteen, aiheuttaa liiallinen käyttö kasan uusia ongelmia.

Pitkällä aikavälillä liiallinen alkoholinkäyttö vaikuttaa kielteisesti monen muuhunkin asiaan. Alkoholi vähentää miessukupuolihormonin eritystä, mitä pojilla ja miehellä saattaa aiheuttaa erektio-ongelmia tai heikentää kykyä saavuttaa orgasmeja. Runsaan energiapitoisuuden takia sekä useiden alkoholijuomien korkean sokeripitoisuuden takia, viinan vetäminen voi vaikeuttaa myös painonhallintaa. Jos alkoholia nauttii suuria määriä tai usein, se altistaa erilaisille sairauksille maksassa, munuaisissa, sydämessä tai vatsassa.

Jos oma tai jonkun läheisen alkoholinkäyttö huolestuttaa, voi tällöin kääntyä terveyskeskuksen tai kouluterveydenhuollon puoleen, joista saa apua ja eteenpäin ohjausta ongelmakäytön suhteen.

Täältä voit lukea lisää alkoholista ja muista päihteistä:
https://www.fressis.fi/tietopankki/alkoholi/
https://nuortenlinkki.fi/tietopiste/tietoartikkelit

Jos tuntuu että vanhempasi käyttävät liikaa alkoholia, tietoa ja apua löytyy osoitteesta:
http://www.varjomaailma.fi

 

SOITA!

Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.

CHATTAA!

Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.

Oliko tästä sinulle apua?

Ei ollenkaan
Erittäin paljon

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Onko sähkötupakka parempi kuin normitupakka?

Sähkötupakka – toiselta nimeltään sähkösavuke – ei sisällä tupakkakasvia, eikä sen käytössä muodostu savua, vaan nikotiinipitoista...

Tekee mieli tupakkaa, mut en taho polttaa! Mitä teen?

Tupakkaa voi tehdä mieli koska on tottunut, että se kuuluu tiettyihin tilanteisiin ja tekemisiin. Tupakointiin voi syntyä nopeasti riippuvuus,...

Keitä Äimä auttaa?

Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n perusideana on antaa vertaistukea raskausmasennusta, synnytysmasennusta tai vauva-ajan psykoosia...