Siirry sisältöön

Mistä tietää, millainen on oma identiteetti?

Julkaistu 24.06.2019 - Väestöliitto
Seksuaalinen suuntautuminen on ominaisuus, joka kertoo siitä, kehen ihminen ihastuu, rakastuu ja tuntee emotionaalista tai eroottista vetovoimaa. Jokainen voi itse määritellä tai jättää määrittelemättä omaa seksuaali-identiteettiään.
Tuottanut Väestöliitto

Ihmiset hahmottavat omaa seksuaalista suuntautumistaan ja sukupuoleen liittyvää kokemusta hyvin eri-ikäisinä. Joillekin se on aina ollut hyvin selkeä, toisilla se selkiytyy murrosikäsenä tai aikuisiällä.

Seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua ja kehittyä,  siihen ei voi tahdon voimalla vaikuttaa. Eli ihminen ei voi valita, onko hän romanttisesti ja/tai eroottisesti kiinnostunut ensisijaisesti miehistä vai naisista, tai onko sukupuolella merkitystä vai ei.

Yksilö voi määritellä sukupuolensa esimerkiksi biologian tai henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Jokainen kuitenkin kokee sukupuolensa omalla tavallaan. Sukupuoli-identiteettiin kuuluu ihmisen oma näkemys siitä, millainen hän on tyttönä, poikana tai sukupuolten välimaastoon kuuluvana tai sukupuolettomana.

Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus ja sukupuolen moninaisuus ovat eri asioita, vaikka ne voivatkin liittyä yhteen.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Miksi lantionpohjanlihasten rentouttaminen on tärkeää?

Usein lantionpohjanlihaksista puhuessa törmää ohjeisiin, joissa kannustetaan ainoastaan lantionpohjalihasten supistamiseen sekä treenaamiseen....

Mitä on keskeytetty yhdyntä?

Keskeytetyllä yhdynnällä tarkoitetaan emätinyhdyntää, jossa penis vedetään pois emättimestä ennen siemensyöksyä. Se ei ole luotettava...

Miten voin toteuttaa BDSM-sessiota turvallisesti?  

BDSM:ää voi toteuttaa monella eri tavalla. BDSM:n turvallisuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista. Ehkä tunnetuin turvallisuusperiaate on...