Siirry sisältöön

Mikä on pervo?

Julkaistu 08.06.2018 - Väestöliitto
Pervolla on yleensä tarkoitettu ihmistä, joka oman tai muiden näkemyksen mukaan on seksuaalisesti outo. Aikaisemmin perversiolla viitattiin sellaiseen, jota koettiin vääränä tai luonnottomana. Perversio tulee latinan sanasta perversus, joka tarkoittaa vinoa, kieroa tai käänteistä. Sanan liittäminen seksuaalisuuteen juontaa juurensa 1800-luvun lopun psykologiasta.
Tuottanut Väestöliitto

Lääketieteessä perversiosta käytetään nykyään sanaa parafilia. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen on riippuvainen jostakin seksuaalisesta ärsykkeestä, jota katsotaan epätavalliseksi tai jota pidetään yleisesti sopimattomana. Parafilia on ongelma, mikäli ihminen kokee itse kärsivänsä pakonomaisesta tarpeesta toteuttaa parafiliansa, tai jos hän toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa itselle tai muille. Valtaosaan parafilioista ei sinällään liity haittaa. Useimmiten ne ovat ihmisen seksuaalisuuden yksi ulottuvuus tai fetissi. Siitä fantasiointi tai sen toteuttaminen yksin tai sovitusti seurassa voi tuoda iloa ja nautintoa elämään – myös vaikka kyseessä olisi epätavallinen tapa kiihottua.

Osa löytää erikoiset mieltymyksensä varsin aikaisessa vaiheessa teini-ikää, osa vasta myöhemmin elämässä. Niihin voi tutustua pelkän fantasian tasolla tai ajan mittaan toteuttaa yksin tai samahenkisten ihmisten seurassa eikä niistä ole pakko kertoa ulkopuolisille. Joitakin omituisia taipumuksia on luultavasti jokaisella, eikä niitä kannata hävetä. Toki voi olla hyvää miettiä, kenelle niistä kertoo ja miksi, sekä missä vaiheessa tuttavuutta. Osalle ne voi tuntua vierailta ja vaikeasti ymmärrettäviltä.

Pervoilu yhdessä edellyttää kuten kaikkien osapuolten suostumusta. Mikäli lajiin liittyy jonkinlainen vaara vahingoittaa fyysisesti itsensä tai kumppaninsa, on tärkeää tutustua etukäteen turvallisuuteen liittyviin seikkoihin ja noudattaa tervettä järkeä.

Mielikuvituksen puutteessa, pervo -sanaa on käytetty haukkumasanana milloin seksuaalisesti normeja rikkovia kohtaan, milloin vaikkapa heistä, jotka nauttivat pitsastaan ananaksella ja ketsupilla. Nykyään pervo on pitkälti takaisin vallattu sana. Osa julistautuu ylpeästi pervoiksi.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...