Siirry sisältöön

Voiko syöty ruoka aiheuttaa spermamaista hajua suuhun?

ID 250488

Olen 16v tyttö, ja kohta olemme seurustelleet vuoden poikaystäväni kanssa. Hän sanoi eilen syntymäpäivänään, että suuni haisee ja maistuu penikseltä/spermalta, vaikka en ikinä pettäisi häntä. Tämä on tapahtunut kerran aiemmin jo viime syksynä. Voiko tämä olla esim. vain hygieniaa/geneettisyyttä siinä miten aineet reagoivat suussani/jonkun maitotuotteen entsyymien reagointia suussa joka aiheuttaa aroman, vai mitä ihmettä. Ruokalassa ainakin oli jotain hieman oudolta maistuvaa keittoon laitettavaa piparjuuri-fraichea. Se, että sama tapahtui toista kertaa ilman syytä aiheuttaa konflikteja suhteeseemme, koska tietenkin on vaikeaa vakuuttaa totuutta puolipaniikissa olevalle poikaystävälle kun suun haju/maku kertoisi muuta.

Asiantuntija vastaa

07.05.2021 klo 09:28 , Väestöliitto

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan!

Pohdit viestissäsi hengitykseen liittyvää hajua ja makua sekä poikaystäväsi tulkintaa niistä. Kerrot, kuinka poikaystäväsi on esittänyt epäilyn siitä, että olet pettänyt häntä.

Hengityksessä voi toki olla erilaisia hajuja, mitkä voivat liittyä erilaisiin asioihin ja myös syötyyn ruokaan. Ihminen voi muodostaa erilaisista hajuista erilaisia tulkintoja eivätkä tulkinnat välttämättä kerro todellisuudesta mitään. Kaikilla maistuu suussa joskus erilaisia makuja, ja hengitys haisee erilaiselle.  Valtaosalla hyvä huolehtiminen suuhygieniasta auttaa vaivoihin. Täältä löydät lisää pahanhajuisesta hengityksestä, mikäli sinua mietityttää se, haiseeko hengityksesi pahalta. Viestissäsi ei käy ilmi, pitääkö poikaystäväsi hajua ja makua varsinaisesti pahana, vai tuliko hänellä siitä ainoastaan mieleen peniksen ja sperman haju/maku.

Toinen asia, mitä viestisi nostaa esiin, on luottamus suhteessa. Miten teillä suhteessanne muuten menee? Osoittaako poikaystäväsi epäluottamusta sinua kohtaan muilla tavoin? Todellisuudessa peniksen tai sperman haju/maku eivät jää suuhun kytemään, mikä on molemminpuolin hyvä tiedostaa. Jos poikaystäväsi esittää sinulle kohtuuttomia epäilyksiä luottamuksen suhteen, on tämä asia, jota poikaystävän tulisi työstää itse itsessään. Yksi keskeinen osa hyvää seurustelusuhdetta on se, että kumppaniin luotetaan, mikäli ei ole todellista syytä epäillä luottamusta. Mustasukkaisuuden tunteista kannattaa keskustella avoimesti, mutta mustasukkaisuuden tunne ei saa johtaa kumppanin syyllistämiseen asioista, jotka eivät pidä paikkaansa. Mikäli koet, että luottamus on syystä tai toisesta koetuksella suhteessanne, kannattaa tulla seksuaalineuvontachattiimme keskustelemaan asiasta lisää.

Täältä löydät lisää tietoa siitä, mitä mustasukkaisuudelle voi tehdä suhteessa.

 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...