Siirry sisältöön

Uusperhe, kumppanin edesmennyt ex ja omat tunteet

ID 289285

Meillä on uusperhe, miehen 5- sekä 10- vuotiaat lapset, minun 5- vuotias sekä yhteinen loppuvuodesta -21 syntynyt. Olemme olleet yhdessä noin 4 vuotta.

Ensimmäisen seurustelu vuotemme aikana miehen ex-vaimo teki kirjaimellisesti kaikkensa, jotta eroaisimme ja mies palaisi hänen luo. Heidän suhteessaan oli selkeä alistaja-alistettu suhde. Ex oli tottunut siihen, että mies, ulos potkimisen jälkeen, palaa hänen pyynnöstään. Nyt näin ei käynyt, mutta mies kuitenkin petti minua exn kanssa kerran. Ex ylpeänä haukkui minut maan rakoon tästä syystä.

Päätimme silti jatkaa suhdettamme, ja ex yllättäen menehtyi piakkoin. Luulin, että pääsisin tästä aikanaan yli, mutta nyt väsyneenä ja vauva arjesta stressaantuneena kaikki on noussut mieleen taas niin, etten saa näiltä ajatuksista rauhaa. Kuinka olen huonompi kuin tuo ex, miten hän oli kaikessa parempi kuin minä. Olisiko mies kuitenkin lopulta palannut hänen luo, ellei olisi menehtynyt.

Olen aina ajatellut, että en ole monessakaan asiassa hyvä, mutta olen hyvä äiti. Nyt en oikein näe enää sitäkään. Meidän vauva on kovin tyytymätön, josta kannan syyllisyyttä. Koen myös, että vauva näyttää lähinnä miehen ja hänen exän lapsilta, eikä omaltani. Vauvan temperamenttikin on kuin bonus lapsillani, enkä näe hänessä juuri mitään minusta tai esikoisestani.

Siitä huolimatta rakastan ja olen kiihtynyt vauvaan, mutta vaivaa kuitenkin. Olen miettinyt, että oon mokannut tosi pahasti ja meidän ei olisi pitänyt jatkaa meidän suhdetta. Rakastan puolisoani paljon, ja hän on hyvä mies ja isä. Meidän on kuitenkin kovin vaikea molempien puhua vaikeista asioista ja näyttää tunteitamme, varsinkin niitä negatiivisia. Tai kertoa toiveistamme.

Molemmilla selvästi on välttelevä kiintymystyyli. Siksi varsinkin tuntuu pahalta, kun tiedän että mies petti minua juuri siksi, että oli vain halunnut avautua stresseistään tutulle ja turvalliselle exälle, jonka toki ex vähän kaavailikin. Minulle hän ei kuitenkaan näin avaudu. En oikein uskalla puhua miehelle näistä tunteistani, tiedän, että asiasta puhuminen on hänelle vaikea paikka, enkä halua itse aiheuttaa sitä, että hän ajattelisi exäänsä.

Koen myös, että hän helposti unohtaa huoleni, vaikka niistä yrittäisinkin puhua. Kokisin, että ulkopuolinen apu, esimerkiksi pariterapia olisi hyväksi mutta ajatus, että pitäisi oikeasti puhua ahdistaa, enkä ole ehdottanut tätä miehelle. Koen kuitenkin, että meillä on paljon hyvää, enkä haluaisi luovuttaa lapsienkaan takia. En vain tiedä, miten pääsisin pettämisestä yli ja saisimme avoimemman ilmapiirin, jossa voisimme oikeasti näyttää tunteemme ja pystyisimme puhumaan asioista paremmin.

Aika sekava soppa siis. Mistä m kannattaisi lähteä tätä työstämään?

Asiantuntija vastaa

19.01.2023 klo 09:42 , Väestöliitto

Hei, kiitos kysymyksestäsi.

Viestistäsi nousee useita haastavia teemoja, joita tarkastella. Haluaisin kuitenkin aloittaa kysymyksesi sisältämästä positiivisesta viestistä: tunnistat suhteessanne paljon hyvää, kerrot kumppanisi olevan hyvä mies ja isä lapsillenne ja sanot rakastavasi häntä paljon.

Olette olleet neljä vuotta yhdessä. Lastenne ikäjakaumaa tarkastellessa huomio kiinnittyy siihen, että teillä molemmilla on ollut pieniä lapsia suhteenne alusta saakka. Sinun ja kumppanisi nuorimmaiset ovat molemmat viisivuotiaita, eli suhteenne alkuaikoina teillä oli vuoden ikäiset lapset ja kumppanillasi lisäksi silloin viisivuotias lapsi. Suht pian olette raskautuneet ja saaneet yhteisen, nyt noin vuoden/ kahden ikäisen lapsen.

Parisuhteenne alkupuolella olette käyneet läpi pettämiseen liittyvän kriisin. Kumppanisi on pettänyt sinua ex-puolisonsa kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi yhteistä lasta. Vaikka olette päässeet kriisin yli, olet kokenut kumppanisi ex-puolison taholta väheksyntää ja ilkkumista.

Pettäminen aiheuttaa monenlaisia vaikeita tunteita niin petetyn kuin pettäjänkin mielessä. Molemmat saattavat pohtia omaa haluttavuuttaan, viehättävyyttä, itseä seksuaalisesti kiinnostavana kumppanina, riittävyyttä jne. Teidän tilanteessanne voi tarkastella myös ”vanhan” tutun ja ”uuden” tuntemattoman välistä suhdetta, joka näyttäytyi ainakin jossain määrin kilpailuna – kumman hän valitsee. Kilpailutilanne on kuvaamassasi tapauksessa – kun pettäminen tapahtuu ex-kumppanin kanssa – kohtuuton petetylle. Et kerro tarkemmin, miten pääsitte tilanteesta eteenpäin, saitteko ammatillista apua asian käsittelyyn tai mikä sain teidät jatkamaan suhdettanne.

Paneudun tämän tapahtuman jälkivaikutuksiin tarkemmin, sillä uskon asialla olevan suurempi ja pitkäkestoisempi merkitys parisuhteessanne kuin ehkä tulette ajatelleeksi.

Raskaus ja vauvan syntymä muokkaa aina jollain tapaa naisen kehoa. Toki myös miehillä saattaa olla joitain kehollisia muutoksia, mutta keskityn vastauksessani nyt sinun kokemuksiisi ja niiden kokemusten vaikutuksiin omanarvontunteeseesi, tunnekäsittelyysi, vanhemmuuskokemukseesi sekä yleisemmin itseluottamukseesi puolisona ja vanhempana.

Parisuhteenne alkupuolella olit noin vuoden ikäisen taaperon äiti. Olit silloin elänyt läpi raskauden, synnytyksen ja mahdollisen imetyksen tuomat muutokset niin mielen kuin kehonkin tasolla. Riippumatta siitä, olitko ennen tapaamistanne ollut parisuhteessa tai itsellisesti raskaana, vauvan syntymän tuoma elämänmuutos on joka tapauksessa merkittävä. Matka vanhemmuuteen alkaa toki jo odotusaikana, mutta lapsen syntymä konkretisoi aikuisen kasvun vanhemmuuteen. Vanhemmuusrooli omaksutaan hoivasuhteessa ja vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

Mainitset, että olet aina ajatellut, että olet hyvä äiti, mutta nyt koet, että yhteisen vauvan syntymän myötä sekin on muuttunut. Pohdinnat ja vertailut puolisosi ex-kumppaniin ovat taas nousseet pintaan. Tällä kertaa on kutenkin niin, että ex-kumppani on menehtynyt. Ne tunteet, jotka onnistuit jotenkin käsittelemään pettämisen jälkeen, eivät ole mielestäsi kokonaan poistuneet. Tavallaan voisin verrata tilannettasi traumamuistoon.

Traumamuisto aktivoituu, kun jokin tai useampi asia muistuttaa tilaa tai tilannetta, jossa trauma on koettu. Sinun kohdallasi kyse voi olla ikään kuin paluusta parisuhteenne alkuun, jolloin olit noin vuoden ikäisen lapsen äiti. Jouduit käsittelemään vaikeaa, parisuhdeluottamusta perustavasti horjuttavaa asiaa. Voisiko olla niin, että samat epävarmuustekijät, samat pohdinnat omasta kehosta, haluttavuudesta, kelpaavuudesta, kumppanin tarpeiden täyttämisestä valtaavat tunteesi nyt?

Traumasta muistuttavia asioita näet raskautesi lisäksi myös yhteisessä lapsessanne. Ulkonäön ja temperamentin suhteen vauva muistuttaa sinusta enemmän miehesi lapsia, kuin sinua tai sinun lastasi. Koet myös syyllisyyttä siitä, että vauva on tyytymätön. Olen erittäin hyvilläni siitä, että pystyit sanottamaan vauvaan liittyviä tuntemuksiasi. Usein vanhemmuuteen liittyviin ristiriitaisiin tunteisiin liittyy voimakas häpeä tai epäonnistumisen tunne, aivan kuten sinullakin. Nämä tunteet ovat varsin yleisiä ja tavallisia.

Laitan vastaukseeni muutamia artikkeleita, joihin voit tutustua.

Suosittelen ottamaan asian rohkeasti puheeksi. Jos mahdollista, keskustele myös jonkun luotettavan läheisesi kanssa. Usein on niin, että läheinen näkee vauvassa sellaisia piirteitä, joita et ehkä itse vielä huomaa. Voisit myös tutkia vaikkapa omia vauva-aikojen valokuviasi, jos sellaisia on.

Merkittävää on, että olet pystynyt kiintymään vauvaan ja rakastat häntä sellaisena kuin hän on. Mietin, onko puolisosi kertonut bonuslastesi temperamentista heidän vauva-aikoinaan, näkeekö hän samankaltaisuutta omiin lapsiinsa tai näkeekö hän vauvassa sinun piirteitäsi? Ota asia myös puheeksi neuvolassa terveydenhoitajan tai neuvolapsykologin kanssa.

Kumppanisi ex-puolison menehtyminen ikään kuin vei sinulta mahdollisuuden varmistua siitä, että kumppanisi valinta ja rakkauden kohde olet sinä. Jos aiemmin olikin mahdollisuus verrata mielessään itseään henkilönä henkilöön, ei tätä mahdollisuutta nyt sinulla ole. Ei myöskään ole kohdetta vihalle, pettymykselle tai vasta-argumentille. Mielessäsi pyörivä kysymys siitä, olisiko puolisosi kuitenkin valinnut ex-kumppaninsa jää ilman vastausta.

Kuten pohditkin, pariterapiaan hakeutuminen voi vaatia rohkeutta. Toisaalta kaikki muutokset vaativat uskallusta yrittää. Kannustaisin sinua ottamaan asia puheeksi puolisosi kanssa. Jos se tuntuu vaikealta, voisit miettiä myös sellaista vaihtoehtoa, että hakeudut ensin itse keskusteluavun piiriin.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma - ajanvarauschat vanhemmille

Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...

Perhepulma - ajanvarauschat vanhemmille

Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...

Perhepulma - ajanvarauschat vanhemmille

Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...