Siirry sisältöön

Mitä tehdä, kun suhde on umpikujassa?

ID 242913

Olen 31-vuotias mies ja olen seurustellut 7 vuotta 30-vuotiaan avovaimoni kanssa, meillä on myös 2-vuotias poika. Raskauden alusta lähtien olen kokenut suhteemme hyvin ahdistavana ja raskaana. Olen lähes kaiken tämän ajan pohtinut suhteemme kestävyyttä. Aina kun tuon esiin huoliani ja tuntemuksiani ne ammutaan oitis alas ja kaikki suhteemme ongelmat johtuvat pelkästään minun pitkäaikaisesta lievästä masennuksesta tai jostain muusta minuun liittyvästä. Ammattitaitoani ja ymmärrystäni vähätellään lähes päivittäin.

Jos teen jotain teen sen aina väärin, enkä saa kiitosta tai anteeksipyyntöä. Koko 7 vuoden seurustelumme aikana lähin mitä anteeksipyynnöksi voisi sanoa avovaimoni suusta on: “olisi pitänyt pyytää anteeksi”. Olen koittanut kasvattaa avoimuutta suhteessamme, mutta turhaan. Valtaosana ajasta en yhäkään tiedä miksi avovaimoni on äkäinen tai pitää mykkäkoulua. Enää en jaksa edes yrittää keksiä keinoja millä suhdetta saisi parannettua ja viimeiset yrityksetkin ovat saaneet vastaansa vain vihaa. Haluaisin välttää mahdollisimman paljon konflikteja ja kyetä keskustelemaan asioista kuin aikuiset ihmiset ilman riitoja, mutta sekin tuntuu lähes mahdottomuudelta. Alunperin aloitin seurustelun avovaimoni kanssa koska hän tuntui oikein mukavalta ja ymmärtäväiseltä ihmiseltä, joitain satunnaisia tilanteita lukuun ottamatta.

Nykyään hän ei ole kumpaakaan enkä enää näe suhdetta jatkamisen arvoisena lastamme lukuun ottamatta. Enkä tiedä mitä tehdä? Puolisoni on kuin toinen ihminen aina kun joku ydinperheen ulkopuolinen on paikalla ja heti heidän lähdettyään palataan tavalliseen arkeen missä “kulta”-nimitykset katoavat, enkä saa enää puheeseeni mitään vastausta. Pelkään että suhteen lopettamisen jälkeen saan kaiken loan niskaani, kun kukaan muu ei ole nähnyt tätä toista versiota puolisostani. Opiskelen, käyn töissä ja autan arjessa. Voimani ovat ehtyneet jo varmaan vuosi sitten. Onko vika tosiaan ainoastaan minussa?

Asiantuntija vastaa

15.02.2021 klo 13:33 , Väestöliitto

Hei

Ja kiitos kysymyksestäsi. Kuulostaa huolestuttavalta, että kerrot voimasi ehtyneen jo vuosi sitten. Se on pitkä aika uupumusta. Myös se, että suhde tuntuu ahdistavalta ja raskaalta, on vakava hälytysmerkki.

Vika ei oikeastaan koskaan ole vain toisessa osapuolessa, vaan parisuhteen molemmat osapuolet ovat vastuussa siitä, että suhde toimii ja kumppani saa arvostua ja rakkautta osakseen. Kuulostaa, että tunnet olosi yksinäiseksi suhteessanne, olet yrittänyt todella monia asioita, eikä tunneyhteyttä kumppaniin ole löytynyt pitkään aikaan.

Tällainen tilanne harvoin ratkeaa ilman ulkopuolista apua. Ulkopuolisen avulla molemmat saavat mahdollisuuden kertoa omista tunteistaan, kaipauksestaan ja toiveistaan ja tulla kuulluksi. Suosittelisin tätä siinäkin tapauksessa, että olet jo päätynyt eron kannalle. Ulkopuolisen avun kanssa teidän olisi mahdollista selvittää tilannetta ja molempien ajatuksia sekä etsiä sopua mahdollisen eron ja käytäntöjen suhteen. Myös lapsen kannalta.

Sillä mitä ulkopuoliset ajattelevat, en antaisi paljonkaan arvoa. Voi tuntua epäreilulta, että muut eivät ole nähneet tätä toista puolta kumppanistasi. Lopulta kyse on kuitenkin siitä, miten voisitte molemmat voida paremmin ja muuttaa nykyisen tilanteen.

Tässä viestissä kerrot monia asioita, joita toivot ja jotka olisivatkin tärkeitä parisuhteessa, kuten avoimuus, toisen arvostaminen, anteeksipyytäminen ja huolien puheeksi ottaminen. Tietysti olisi tärkeää kuulla, mitä toiveita kumppanillasi on teidän parisuhteellenne, luultavasti ne voivat olla hyvin samankaltaisia. Joskus on kuitenkin niin, että vaikka toiveet olisivat hyvin saman kaltaisia, emme jostain syystä onnistu jakamaan niitä kumppanimme kanssa. Viha, mykkäkoulu, syyttely ja riidat kertovat siitä, ettei hänkään toki ole tyytyväinen tilanteeseen ja muutosta todella tarvitaan. Myös sen vuoksi, että lapsenne kodissa olisi hyvä ilmapiiri ja elämäänsä tyytyväisemmät vanhemmat.

On tosi hyvä, että olet lähtenyt etsimään apua ja tukea ja toivon, että haette sitä myös lisää.  Umpikujalta tuntuvat tilanteet kyllä selviävät, etenkin kun saa muita mukaan etsimään reittiä! Voimme myös auttaa meidän ajanvarauspalvelussamme teitä parina tai sinua, jos haluat jutella vielä lisää.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...