Siirry sisältöön

Millainen ekan kerran pitäisi olla?

ID 250953

Millaista pitäisi olla eka kerta?

Asiantuntija vastaa

17.05.2021 klo 14:11 , Väestöliitto

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan!

Kysyt viestissäsi, millainen ekan kerran tulisi olla. Tämä kysymys pohdituttaa varmasti monia nuoria. Monesti tällä kysymyksellä viitataan ensimmäiseen emätinyhdyntään, mutta sillä voidaan tarkoittaa yhtälailla muiden seksitapojen kokeilemista ekaa kertaa. Vastaan tähän kysymykseen niin, että ekalla kerralla voidaan tarkoittaa erilaisia seksitapoja kuten esimerkiksi hyväilyseksiä, käsiseksiä, suuseksiä tai erilaisia yhdyntätapoja.

Ekan kerran ei tarvitse olla tietynlainen eikä ekalta kerralta kannata odottaa liikoja. Homma sujuu niin kuin se sujuu. Ekaan kertaan voi liittyä jännitystä, sähellystä ja epävarmuutta siitä, mitä ollaan tekemässä. Seksiin ylipäänsä kuuluu esimerkiksi hassuja ääniä, mokailua ja eritteitä, jutut eivät taatusti mene niin kuin elokuvissa. Eka kerta ei välttämättä ole nautinnon ilotulitusta, mutta sen olisi kuitenkin tarkoitus olla mukava kokemus. On tärkeää muistaa, ettei ekan kerran kuulu juurikaan sattua, ja jos tuntuu kovaa kipua, ei hommaa kannata samalla tavalla jatkaa. On tosi tärkeää uskaltaa sanoittaa toiselle, jos jokin ei tunnu hyvältä.

Tärkeää ekalla kerralla (kuten seksissä muutenkin) on se, että seksin osapuolet kokevat olonsa turvalliseksi ennen seksiä, sen aikana ja seksin jälkeen. Turvallisuudella tarkoitan sitä, että seksin osapuolet kunnioittavat toisiansa ja tekevät seksissä niitä asioita, joita molemmat haluavat tehdä. Turvallisuuden tunne syntyy myös siitä, että seksitautien ja mahdollisesti raskauden ehkäisystä huolehditaan yhdessä.

Ekoja kertoja mahtuu elämään useita, sillä seksissä voi kokeilla uusia asioita. Jos elämään astuu uusi seksikumppani, on seksiä hänen kanssaan ekaa kertaa. Toki aiemmat kokemukset tuovat seksiin usein varmuutta, jota ei välttämättä ole vielä silloin, kun aivan ensimmäistä kertaa jotakin kokeilee. Täältä löydät lisää tietoa valmistautumisesta ekaan kertaan.

Jos eka kerta kovasti mietityttää, niin voit tulla seksuaalineuvontachattiimme keskustelemaan asiasta. 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...