BETA Siirry sisältöön

Ystävien ja työpaikan tuki tulevaan isyyteen (Miessakit ry)

Julkaistu 26.02.2019 - Tuottanut Miessakit ry , Miessakit ry
Miehen kannattaa ottaa tuleva isyys puheeksi sekä ystävien kanssa että omalla työpaikallaan. Vertaistuen myötä mies huomaa usein, ettei ole yksin omien kokemustensa kanssa.

Ystäviltä saatavan vertaistuen vahvuus on siinä, että mies saa mahdollisuuden peilata vastaavassa elämäntilanteessa olevien miesten kanssa omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Jos omalla alueellasi tarjotaan isille tai isäksi tuleville miehille vertaistukiryhmiä, kannattaa tätä hyödyntää. Ryhmiin liittymisen myötä saat esimerkiksi tietoa itseäsi askarruttavista isyyteen ja raskauteen liittyvistä asioista. Ryhmässä keskustelu tarjoaa myös uusia sosiaalisia kontakteja.

Tulevasta isyydestä keskustelu työpaikalla sekä kollegoiden että työnantajan kanssa auttaa työn ja perheen yhteensovittamista. Keskustelu työpaikalla on myös tärkeää työpaikan perheystävällisyyden lisäämiseksi. Riittävän ajoissa puheeksi otto perhevapaiden käytöstä auttaa ennakoimaan tulevaa

Itsenäisiä tehtäviä

Tulevasta isyydestä kannattaa keskustella sekä kaverien kanssa että työpaikalla.
Työn ja perheen yhteensovittamista voidaan helpottaa myös työnantajan taholta, jos olet keskustellut tulevaan vanhemmuuteen liittyvistä tarpeista ja toiveistasi.

  1. Ota isyyteen liittyviä asioita puheeksi jonkun kaverisi/ystäväsi kanssa.
  2. Mieti ennalta, minkälaisia tarpeita ja/tai toiveita sinulla saattaa työn ja perheen yhteensovittamiseksi tulla. Keskustele näistä esimiehesi kanssa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Tykkäämistä ja pusuhippaa

Pienen lapsen seksuaalisuus on hämmentävän avointa ja uteliasta. Oma ja vähän toistenkin kehot kiinnostavat. Tykkäämisiäkin tulee ja pusuttelu...

Seksuaalisuuden portaat

Seksuaalisuuden portaat ovat malli, joka auttaa aikuisia ymmärtämään lasten ja nuorten tärkeitä kehitysvaiheita. Mallin avulla aikuiset voivat...

Leijonapartio – apua erityislapsiperheen arkeen

Kun arki erityislapsiperheessä on raskasta, Leijonapartio auttaa. Leijonapartio voi auttaa löytämään oikeat reitit palveluviidakossa....