Siirry sisältöön

Tieto isäksi tulemisesta (Miessakit ry)

Julkaistu 26.02.2019 - Tuottanut Miessakit ry , Miessakit ry
Tieto isäksi tulemisesta voi olla miehille sekä ilon, että pohdintojen hetki. Mitä tiedon saaneen kannattaisi huomioida?

Tieto isäksi tulemisesta on osalle miehistä yksi elämän merkittävimmistä tapahtumista. Moni mies kokee isäksi tulemisen iloiseksi ja odotetuksi uutiseksi. Ilon ja muiden myönteisten tunteiden jälkeen on myös tavallista, että isä kokee epävarmuutta ja huolestuneisuutta tulevasta. Vastuu hiipii hartioille.

Mikäli tieto tulevasta isyydestä yllättää, ei kannata hermostua. Sinulla on hyvin aikaa miettiä lapsen saamista sekä yksin että lapsen äidin kanssa.

Itsenäisiä tehtäviä

Tuleva vanhemmuus herättää muistoja omasta lapsuudenperheestä ja lapsuusajasta. Muistot omista vanhemmista ja siitä minkälaisia isä ja äiti olivat ja miten he toimivat vaikuttavat tulevaan vanhemmuuteesi.

Keskustele puolisosi kanssa, mitä asioita sekä sinä että hän haluaisi säilyttää omasta lapsuudesta.


Sivusto toistaa videoita YouTubesta. Videot näkyvät vain, jos hyväksyt Hyvä kysymys -sivuston markkinointievästeet. Pääset muokkaamaan evästesuostumustasi tästä linkistä avautuvalla sivulla. Valitse sivun keskikohdasta tekstilinkki Muokkaa hyväksyntääsi ja rastita avautuvasta näkymästä Markkinointievästeet. Klikkaa sitten Salli valitut evästeet. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.

Kurssin on kehittänyt Miessakit ry. Lisätietoa järjestön isille suunnatuista tukimuodoista:

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaischat sateenkaarevien lasten ja nuorten vanhemmille 27.6.2023

Pohtiiko lapsesi sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumistaan? Tai kuuluuko hän sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön? Mitä tunteita ja...

Vanhemmuuden päivä

Vanhemmuus on tärkeä tehtävä, jossa jokainen tarvitsee jossain vaiheessa muiden tukea. Silti liian moni sinnittelee hankalassakin paikassa yksin,...

Duo vanhempainvalmennusta vauvaa odottaville kahden kulttuurin pareille

Duo vanhempainvalmennus on tarkoitettu vauvaa odottaville kahden kulttuurin pareille. Englanninkielinen valmennus koostuu vanhempien...