Siirry sisältöön

Mitä on seksuaalinen häirintä?

15.10.2018 klo 12:50 - Tuottanut Väestöliitto
Seksuaalinen häirintä on epäasiallista käytöstä toista henkilöä kohtaan, kuten seksuaalissävytteisiä kommentteja, vihjailuja, eleitä, katseita tai kosketusta. Se on toisen ihmisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista.

Seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä. Se tarkoittaa, että joku käyttää omaa asemaansa tai tilannetta hyväkseen toista kohtaan väärällä tavalla. Häirintä voi saada olon tuntumaan epämukavalta, pelokkaalta, nololta tai ahdistuneelta. Ilmapiiri voi tuntua uhkaavalta, alistavalta tai loukkaavalta.  

Seksuaalista häirintää voi tapahtua missä tahansa: koulussa, töissä, bileissä, kadulla, kotona, somessa tai harrastuksissa. Siihen voi syyllistyä myös kuka tahansa – nuori tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, sukupuolesta riippumatta.  

Rikoslaista ei löydy rikosnimikettä seksuaalinen häirintä, mutta monet sen muodot tai tekotavat voivat täyttää seksuaalirikoksen tunnusmerkit. Vaikka häirintä ei täyttäisi rikoksen tunnusmerkkejä, se on kuitenkin huonoa ja loukkaavaa käytöstä, ja siitä voi seurata myös muita kuin rikosoikeudellisia seuraamuksia esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. 

Seksuaalinen häirintä voi olla esimerkiksi: 

  • Seksuaalisesti vihjailevia kommentteja, vitsejä tai ehdotuksia 
  • Epämiellyttäviä katseita, ilmeitä tai eleitä 
  • Seksuaalista koskettelua tai lähentelyä ilman suostumusta 
  • Kommentteja vartalosta, pukeutumisesta tai yksityiselämästä 
  • Seksuaalissävytteisiä viestejä tai soittoja 

Häirintä ei riipu siitä, oliko tekijä “läpällä” tai ”vitsillä” liikkeellä. Jos sinä tai joku muu kokee tilanteen häiritseväksi, se on aina syytä ottaa vakavasti. Epäasiallinen käytös ei ole koskaan hyväksyttävää.  

Mitä tehdä, jos joudut seksuaalisen häirinnän kohteeksi? 

  • Sano tekijälle, ettet halua, että sinuun kosketaan tai että sinulle puhutaan kyseisellä tavalla. Poistu paikalta. Saat olla tyly ja epäkohtelias. 
  • Jos olet julkisessa tilassa, jossa on paikalla muita ihmisiä, kerro tapahtuneesta tilaisuuden järjestäjälle tai tilasta vastaavalle henkilölle.  
  • Käy tarvittaessa tapahtunutta läpi läheisen tai muun luotettavalle henkilön kanssa. Voit keskustella asiasta myös esimerkiksi järjestöjen chat-palveluissa. 
  • Tee rikosilmoitus poliisille. Sinun ei tarvitse tietää, täyttääkö teko rikoksen tunnusmerkit tai, mistä rikoksesta voi olla kyse – se on poliisin tehtävä.  
  • Et ole koskaan vastuussa siitä, että joku ylittää rajasi. Sinulla on oikeus turvallisuuteen, omaan kehoon ja kunnioitukseen. 

Lähteet 

Finlex. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986). Luettu 26.6.2025 

Finlex. Rikoslaki (39/1889), 20 luku. Seksuaalirikokset. Luettu 26.6.2025. 

Finlex. Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014. Luettu 26.6.2025. 

Minilex. Rikoslaki ja seksuaalinen häirintä. Luettu 26.6.2025. 

Kirjoittajat: Nuorten seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntijat

Päivitetty 1.8.2025

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28-vuotiaille

Chatissa voit keskustella reaaliaikaisesti ja luottamuksella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa yksin tai kumppanin kanssa. Voit kysyä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...