Siirry sisältöön

Puhumattomuus on tuhoavaa

05.11.2018 klo 14:10 - Kirjoittanut Vanhemmuuden asiantuntijat , Väestöliitto
Yksi tärkeimmistä asioista suhteessa on hyvä keskusteluyhteys. Sen toimimattomuus aiheuttaa paljon haasteita, esimerkiksi väärinymmärryksiä ja vääriä tulkintoja.

Ihmisen hyvinvointia ja parisuhde tyytyväisyyttä lisää kokemus siitä, että voi kääntyä toisen puoleen itselle merkityksellisissä asioissa. Jos kokee, ettei parisuhteessa ole mahdollista tulla kuulluksi ja nähdyksi, lisää se yksinäisyyden tunnetta. Tästä huolimatta myös hiljaisuuden pitää olla parisuhteessa sallittua. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen suhtautuu hiljaisuuteen eri tavalla. Toisille hiljaisuus on rauhoittavaa, joku kokee sen uhkana. Keskustelun ja hiljaisuuden rajasta täytyy siis tehdä molempia sopivasti tyydyttävää.

Parisuhde muuttuu matkan varrella ja välillä elämän rytmi pakottaa vähentämään keskustelua. Silloin on inhimillistä, että vaikeimmat aiheet jätetään keskustelusta pois. Vaikeita asioita saatetaan myös vältellä niiden nostaessa vaikeita tunteita pintaan. Parisuhteen kannalta on kuitenkin erittäin oleellista puhua myös näistä vaikeista aiheista.

Keskustelukulttuuri omaksutaan lapsuudenperheestä

Keskustelun tarve on sukupuolesta riippumatonta. Tämä johtuu siitä, että omaksumme keskustelukulttuurimme lapsuudenperheestämme. Hiljaisessa perheessä kasvanut puhuu parisuhteessakin vähemmän kuin pitkiin ja syvällisiin keskusteluihin jo lapsena tottunut.

Hämmentävän monet ongelmat parisuhteen keskusteluyhteydessä kumpuavat eroista keskustelukulttuureissa. Jos parilla on hyvin erilaiset kulttuurit, toisen tapa kommunikoida voi alkaa ajan kuluessa ärsyttämään tai kuormittamaan. Jos toinen on kovin hiljainen ja toinen puolestaan äänekäs, kumppanin tapa kommunikoida voi tuntua jopa väärältä ja aiheuttaa kitkaa.

Lapsiperheissä on hyvä kiinnittää huomiota vanhempien väliseen vuorovaikutukseen. Lapsille on tärkeää nähdä aitoa ja avointa vuorovaikutusta; he imevät vaikutteita vanhemmiltaan enemmän kuin osaamme aina ajatellakaan.

Ruuhkavuosina on kuitenkin helposti vaarana se, että elämäntilanne itsessään vieraannuttaa ja heikentää vuorovaikutusta. Kun toinen on kotona lasten kanssa ja toinen töissä, kohtaaminen arjessa voi jäädä vähäiseksi. Siksi on hyvä pyrkiä säilyttämään keskusteluyhteys; kysymällä kumppanilta, miten tämän päivä meni, mitä hänelle tänään kuuluu. On keskeistä jakaa molempien arki puhumalla siitä.

Tunteiden sanoittaminen voi olla vaikeaa

Puhumattomuus voi kummuta esimerkiksi siitä, että toinen haluaa säästää kumppaniaan työhuoliltaan ja stressiltään niin, ettei puhu asiasta ollenkaan. Kumppani kuitenkin näkee, että jotain on vialla ja miettii, miksi toinen vaikenee. Puhumattomuutta parempi ratkaisu olisi sanoa esimerkiksi ”minulla on stressiä, mutta en halua puhua siitä nyt”. Tällöin kumppani ei joudu pohtimaan, johtuuko puhumattomuus mahdollisesti hänestä.

Toisilla voi olla vaikeutta sanoittaa tunteitaan ja vaikenevat siksi. Toinen voi kaivata sitä, että kumppani kertoo rakastavansa tai kehuu kauniiksi päivittäin. Kumppani taas voi katsoa, että kun asiat on kerran sanottu, niin mitäpä niitä toistamaan. Tällainen puhumattomuus painaa toista ja tilanne usein vaikeutuu ajan kuluessa.

Puhumattomuutta on helppo käyttää myös aseena. Mykkäkoulu on henkisen väkivallan muoto ja suhdetta tuhoava riitelymalli. On hyvä pohtia, mistä halu vaieta kumpuaa. On tärkeää muistaa riidankin keskellä, että mykkäkoulua parempi vaihtoehto on ottaa pieni aikalisä ja rauhoittua hetki.

On tärkeää pohtia myös, mitä puhumattomuudella viestii. Onko viesti esimerkiksi, olen keinoton, en tiedä mitä tilanteessa tulisi tehdä, en osaa sanoa mitään tässä tilanteessa, olen loukkaantunut?

Pariterapiaan kannattaa hakeutua ajoissa

Jos puhumattomuus muodostuu ongelmaksi suhteessa, kannattaa hakeutua pariterapiaan tai esimerkiksi Väestöliiton chat-vastaanotolle. Terapia voi antaa uusia ajatuksia ja auttaa purkamaan tilannetta. Jos puhumattomuus kuormittaa, voidaan pariterapiassa harjoitella keskusteluyhteyden uudelleenlöytämistä. Lisäksi voidaan tutkia sitä, mistä puhumattomuus kumpuaa, ja selvittää, mitä keskusteluyhteyden katkeamisen taustalla on. Onko toinen loukannut riitatilanteessa käyttämällä hänelle uskottua tietoa aseena? Onko luottamus toiseen katkennut jostain syystä? Onko vaikeneminen ollut keino selvitä haastavista tunteista elämän historian aikana?

Apua kannattaa hakea jo varhaisessa vaiheessa. Parisuhteessa on oleellista, että kumpikin voi tuoda omat toiveensa ja tyytymättömyytensä rakentavalla tavalla esille. Jos tässä on ongelmia, pariterapia voi auttaa ehkäisemään ongelman kasvamista.

Kuuntelemisen taito on tärkeä

Jotta puhumattomuuden haasteet helpottuisivat, on hyvä opetella sanoittamaan tunteitaan. Meidän kulttuurissamme tunteiden sanoittaminen on harvinaista, ja siksi se voi tuntua alkuun vaikealta. Se kuitenkin säästää väärinymmärryksiltä ja parantaa keskinäistä yhteyttä. On siis kannattavampaa sanoa toiselle esimerkiksi ”olen niin väsynyt, etten jaksa jutella nyt” tai ”olen tänään vähän kiukkuinen”.

Myös hyvän palautteen antaminen kumppanille on keskeistä. Ei ole hyväksi parisuhteelle, jos puhumattomuuden katkaisee ainoastaan negatiivinen palaute –etkö sinä vieläkään tehnyt tätä, etkö sinä tätä osaa. Negatiiviset asiat voi pyrkiä jättämään taustalle ja sen sijaan huomaamaan hyvän ja kehumaan toista tämän tekemistä asioista.

Oleellista parisuhteessa ja keskusteluyhteyden ylläpitämisessä on kuuntelemisen taito. On tärkeää, että molemmat tuntevat, että häntä kuunnellaan. Keskusteluiden ajaksi on hyvä laittaa mm. älylaitteet sekä televisio pois päältä, jottei katkoksia läsnäoloon ja kuuntelemiseen tulisi.

Kirjoittajat:
Heli Vaaranen, psykoterapeutti, Väestöliitto
Minna Oulasmaa, perheneuvoja, Väestöliitto

Julkaistu: 5.11.2018

Päivittänyt: Vanhemmuuden asiantuntijat 31.3.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Väkivaltaa Kokeneet Miehet

Väkivaltaa Kokeneet Miehet auttaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteissaan tai kadulla kokeneita miehiä. Keskusteluapua on tarjolla...

Erosta Elossa – erokriisiapua miehille

Erosta Elossa tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä tarjoamalla henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa...

Sinulle nuori, jonka vanhempi on sairastunut syöpään

Vanhemman sairastuminen syöpään voi olla rankka asia kohdata. Se herättää meissä monia kysymyksiä ja tunteita. Tälle sivustolle on kerätty...