Siirry sisältöön

Perustunteet: Miksi tunnemme pelkoa?

22.01.2021 klo 13:59 - Tuottanut Koulutus Elämään Säätiö
Illalla lapsen on vaikea nukahtaa, koska häntä pelottaa pimeä. Kun vihdoin lapsi on rauhoittunut yövalon, silittelyn, sadun ja unimusiikin avulla, kuuluu vielä uninen ääni: “Äiti, miksi illalla aina pelottaa?” Tässä tilanteessa mieleni tekee ensin sanoa: “Nyt silmät kiinni ja unten maille”, mutta päätän vastata lapsen kysymykseen rauhallisesti: “Pelon tehtävä on varmistaa, että olet turvassa. Nyt olet oikein turvassa ja voit rauhallisin mielin nukahtaa.” Lapsi nukahtaa hymy kasvoillaan. Tämä lasta tyydyttävä vastaus on vaatinut minulta tutustumista pelkokirjallisuuteen.

Pelon kaunein tehtävä on suojella elämää (Jääskinen 2017, 67). Nummenmaan (2010, 193) mukaan pelkoreaktio on kehittynyt eläimille ja ihmisille valmistamaan meidät kohtaamaan vaaroja ja keskittämään mielemme ja kehomme huomion havaittuun uhkaan ja siitä selviämiseen. Ihmisen esi-isille on ollut hyödyllistä säpsähtää ja pelästyä varmuuden vuoksi. Tämän vuoksi jännitämme uusia ja tuntemattomia asioita yhä tänäkin päivänä. Pelon kokemukset syntyvät ja ehdollistuvat oppimisen tuloksena usein jo varhaislapsuudessa. Tällaisista lapsuuden ajan kokemuksista syntyy automaattisia suojautumistapoja, automaattiajatuksia ja jähmeitä mielikuvia itsestä ja toisista (Martin 2017,123).

 

Pelon kehollisia reaktioita ovat sykkeen kohoaminen, hengityksen pinnallistuminen, lihasten jännittyminen, ruuansulatuksen hidastuminen (Niemi 2004, 83). Jännittyneisyys ja pelko saavat hengityksen salpautumaan hengitysreaktiot voivat ilmetä hengityksen pidättämisenä tai ylihengittämisenä. Epätasapainoon joutunut hengitys voimistaa hankalaksi koettuja tunteita ja tuntemukset saavat kehon jännittymään. Pelkotilanteessa alamme vaistomaisesti kiinnittää huomiomme ympärillä olevien kasvojen ilmeisiin etsien vihjeitä siitä olemmeko turvassa. Suurin osa tällaisesta informaatiosta käsitellään tietoisuutemme ulottumattomissa. Siksi saattaa syntyä ahdistavia mielikuvia tai oloja, joita voi olla vaikea käsitellä, kun ei tiedosta, mihin tunteet liittyvät. Jännittynyt rakentaakin suojakseen panssaria, joka suojaa sekä ulkoisen, että sisäisen todellisuuden tiedostamiselta. Näin ihminen kokee, että jännitysoireet häiritsevät kontaktia muihin ihmisiin, mutta myöskään itseen ei ole kovin hyvää suhdetta. Tämä on ymmärrettävää, sillä pelko, ahdistus, alemmuuden tunteet ja häpeä ovat tuskallisia tunteita yksin kannettavaksi. (Martin 2017, 123.)

 

Pelkokokemukset syntyvät aivojen mantelitumakkeessa, eli amygdalassa. Näkö- tai kuulohavainnot käsitellään mantelitumakkeessa, jolloin havainto luokitellaan pelottavaksi. Aivotutkimusten mukaan näyttää siltä, että näköaistimuksen käsittely alkaa jo ennen näköaivokuorta. Tämä tarkoittaa, että tunneaistimuksemme ja erityisesti amygdala pystyy käsittelemään paljon sellaista, mikä jää tietoisen havaitsemisen ulkopuolelle. Siksi emme aina ole tietoisia omien tunteidemme aiheuttajasta vaan amygdala on huomannut sellaisia uhkia, jotka ovat jääneet tietoisen havainnointimme ulkopuolelle. Tunteiden yksi keskeisiä tehtäviä onkin varoittaa vaaroista automaattisesti ympäristön uhkaavassa tilanteessa. Pelko ohjaa toimintaa pois epämiellyttävästä asiasta tai tapahtumasta. (Nummenmaa 2010, 60-71.)

 

Tutkijat arvelevat, että kehon avulla tapahtuva tunneviestintä on kehittynyt jo paljon ennen kasvonilmeitä. Ihmiset ovatkin hyviä tunnistamaan tunneilmauksia kehon asennoista ja liikkeistä. Pelästymiseen liittyy tyypillisesti pelon kohteesta poispäin vetäytyminen. Myös kasvonilmeet ovat vahva tunneviesti. Eripuolilla maailmaa ja eri kulttuureissa pelko ja muut perustunteen tunnistetaan kasvon ilmeistä nopeasti sekä universaalisti samanlaisiin tilanteisiin liittyviksi. Tämä tukee väitettä, että perustunteet ovat biologisesti määräytyneistä. Perustunteita siis ilmaistaan kaikissa kulttuureissa samalla tavalla, mutta sosiaaliset esittämissäännöt säätelevät sitä, millaisissa tilanteissa ja millä voimakkuudella tunteiden ilmaisemista pidetään soveliaana. Aivotutkimuksissa on havaittu, että ristiriitaisten tunneviestien prosessoiminen kuormittaa tunteiden havaitsemismekanismeja. Tämä selittää, miksi meille tulee usein hankala olo, jos havaitsemme toisen viestittävän kasvoillaan ja kehollaan eri tunteita.

(Nummenmaa 2010, 87, 90, 102.)

 

Vanhempien tehtäviin kuuluu auttaa lasta käsittelemään pelon tunnetta, sillä syntymästä saakka toimivat pelkoreaktiot ovat lapselle liian vaikeita yksin kestettäväksi. Pelon tunteen käsittelykeinot kehittyvät, kun vanhemmat puhuvat lapselle peloista ja ottavat lapsen pelottavia kokemuksia vastaan kuuntelemalla ja rauhoittelemalla. Silloin lapsi saa kokemuksen siitä, että pelon tunne ei kasva liian isoksi vaan pelon tunnetta voi käsitellä ja sietää. Aikuiset antavat myös omalla käyttäytymisellään mallia kuinka pelottavista tilanteista selvitään. Hyvän mallin saaneen lapsen mieleen rakentuu kokemus, että pelon tunteen kanssa voi selvitä ja sitä on lupa ilmaista. Lapsuuden turvattomuudesta tai elämän tragedioista kasvanut epäluottamus, perusturvattomuus ja epävarmuus saavat aikaan sen, että pelon käsitteleminen ja kestäminen on vaikeaa. Pelkoja joutuu miettimään erityisesti niissä kohdissa elämää, kun niitä on paljon tai ne kohdistuvat turhiin asioihin. Joskus pelot vievät liikaa voimavaroja. Jatkuvat pelot ja varuillaan olo on raskasta elimistölle. Siksi ihminen tarvitsee keinoja rauhoittaakseen mielensä ja kehonsa. Mitä paremmin tunnistaa pelon keholliset muutokset, sitä paremmin niitä voi tietoisesti käsitellä ja rauhoittaa. (Niemi 2004, 79-85).

 

Pelon tunne havaitaan aistien kautta, tiedostamaton pelkoreaktio viriää kehossa ja aivoissa sekunneissa. Tiedostamisen jälkeen ihminen tunnistaa pelon tunteen ja voi valita eri toimintavaihtoehdot. Automaattisesti pelko herättää pakene, taistele tai jähmety reaktion. Tiedostamalla pelon tunteensa, voi valita myös kehon rauhoittelemisen. Toiset pelon tunteet ovat vääriä hälytyksiä tai vaara on jo ohi. Kehon muistissa on kokemus siitä, kuinka meitä on rauhoitettu vauvoina. Vanhemman käsi on ollut rinnan tai vatsan päällä. Sama tunne rauhoittaa aikuisena. Samalla kun silität vatsaa tai rintakehää sano itsellesi lempeästi: ”Ei ole mitään hätää. Kyllä tästä selvitään. Kaikki on hyvin. Nyt pelottaa, mutta todellisuudessa ei ole mitään hätää.” Silittäminen rauhoittaa keskushermostoa ja itsemyötätunto lisää levollisuutta ja rentoutta sekä vähentää stressihormonien määrää kehossa. Aikuisuuden korjaavat kokemukset auttavat korvaamaan lapsuudessa koettua hoivanpuutetta ja vahvistavat itsetuntoa. (Niemi 2004, 82, 87.)

 

Pelottavien tilanteiden välttelemisen ja jännittämisen pelkäämisen sijaan on hyvä pyrkiä harjoittelemaan ja innostamaan itseään. Jännittäjä on saattanut oppia tulkitsemaan vireytymisen vaaralliseksi. Vireytymisessä ei kuitenkaan ole mitään pahaa vaan se auttaa meitä toimimaan aistit tarkkaavaisina. Jännittäjä on saattanut totuttaa itsensä turhan alhaiseen vireystilaan, mutta tällöin moni elämänkokemus tuntuu laimealta. On tärkeä oppia säätelemään omaa vireystilaa itselleen sopivaksi. Pelkkä rauhoittumisen opettelu ei kuitenkaan riitä vaan on tärkeä harjoitella myös innostumista ja jännittämisen myönteisiä, virtaa antavia puolia. Liikkumisen, luovan toiminnan ja leikin kautta voi uskaltautua pois mukavuusalueeltaan ja haastamaan itseään kiihtymyksen pyörteisiin, josta voi taas harjoitella rauhoittumaan neutraaliin olotilaan. (Martin 2017, 140.)

 

Lähteet

 

Mitä sä rageet? – Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Anne-Mari Jääskinen. Lastenkeskus ja kirjapaja, 2017.

Hyvää mieltä ja tunnetaitoja. Päivi Niemi, Päivä Osakeyhtiö, 2004.

Tunne tunteesi. Katja Myllyviita. Duodecim, 2016.

Saa jännittää: Jännittäminen voimavarana. Minna Martin. Kirjapaja 2017.

Tunteiden psykologia. Lauri Nummenmaa. Tammi, 2010.

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...

Ajanvarauschat syöpään sairastuneen lapsen läheisille tai itse syöpään sairastuneelle nuorelle aikuiselle

Perheterapeutin tukikeskustelut on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen äidille, isälle, isovanhemmalle, muulle läheiselle tai itse...