Siirry sisältöön

Miten tukea seksuaalista väkivaltaa kohdannutta kumppania?

10.03.2021 klo 08:55 - Tuottanut Väestöliitto
Seksuaalisen väkivallan kokeminen on erittäin raskas ja traumatisoiva tapahtuma. Ammattiavun lisäksi myös läheisen tuki on tärkeää ja auttaa selviytymään. On hyvä muistaa, että myös läheinen voi tarvita apua ja sitä on saatavilla.

Seksuaaliväkivaltaa kokeneella oireina voi olla esimerkiksi ahdistusta, pelkotiloja tai paniikkikohtauksia. On tavallista, että kokemukset itsestä ja muista sekä maailmasta voivat muuttua kielteisemmäksi. Häpeän, pelon, syyllisyyden ja epävarmuuden tunteet voivat olla voimakkaasti pinnalla. Seksuaaliväkivallan uhri voi kokea myös negatiivisia tunteita omasta kehostaan.

Joskus voi tuntua vaikealta löytää sanoja lohduttaa toista. Lohdutusta ja turvaa luo kuitenkin jo se, että osoittaa välittävänsä ja olevansa tukena. Tapahtunutta ei saa katoamaan, mutta siitä voi auttaa selviytymään. Seksuaaliväkivaltaa kohdannut ei välttämättä koe mukavaksi kosketuksen, kuten halauksen, avulla osoitettua tukea. Nämä ovat yksilöllisiä asioita ja jokainen tietää itse parhaiten, millaista tukea kaipaa juuri siinä tilanteessa. Uskalla siis kysyä kumppaniltasi, miten voisit olla hänelle tukena. Rohkaise häntä hakemaan apua, mikäli sitä ei ole vielä haettu.

Monenlaisia tunteita

Kaikki tunteet ovat sallittuja ja jokaisella on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin. On luonnollista, että seksuaaliväkivaltaa kohdannut voi kokea surun, raivon, häpeän ja ahdistuksen tunteita. Kumppania tukiessa on tärkeää osoittaa, että ymmärrät ja hyväksyt hänen tunteensa. Kuunteleminen on tärkeää, toisen kokemuksia ei tule vähätellä tai arvostella. Itkeminen, sureminen, vihasta ja peloista puhuminen voi auttaa.
On myös mahdollista, että seksuaalista väkivaltaa kohdannut ei halua puhua asiasta. Seksuaaliväkivaltaa kohdannut voi myös vaikuttaa siltä, ettei hän tunne mitään. Nämäkin ovat hyvin luonnollisia reaktioita. Tapahtuneen jatkuva välttely ei kuitenkaan edistä toipumista. Seksuaaliväkivallan kokemuksista toipumisen aika vaihtelee ja on yksilöllistä. Olethan siis kärsivällinen, toisen toipumista ei voi hoputtaa.

Pidäthän huolta omasta jaksamisestasi

Toisen tukeminen voi olla raskasta ja tapahtuma järkyttää myös läheistä. Painajaiset, keskittymisvaikeudet ja voimattomuus ovat yleisiä reaktioita myös seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden läheisillä. Muistathan siis pitää huolta myös omasta jaksamisestasi. Asioiden kanssa ei kannata jäädä yksin. Apua ja tukea on saatavilla myös seksuaaliväkivaltaa kohdanneen kumppanille. Omien tunteiden purkaminen puhumalla tai kirjoittamalla voi myös auttaa. Pitämällä huolta itsestäsi autat myös kumppaniasi ja jaksat tukea häntä paremmin.
Seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden kumppanit voivat saada tukea ja neuvoja täältä.

Voit tulla juttelemaan aiheesta myös seksuaalineuvontachattiin, jonka löydät täältä.

Lue lisää siitä, miten tukea kumppania vaikeissa tilanteissa täältä.

Tutustu myös: Opas nuorelle: Kun olet kokenut seksuaaliväkivaltaa.

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...