Siirry sisältöön

Miten tukea lasta, jonka sisarus on huostaanotettu?

16.04.2021 klo 12:12 - Kirjoittanut Erja Saarela , asiantuntija , Kasper - Kasvatus- ja perheneuvonta ry
Huostaanotto on kriisi koko perheelle, myös sijoitetulle lapselle ja hänen kotiin jääville sisaruksille. Sisaruksille voi muodostua huostaanottoon liittyen monenlaisia pelkoja ja vääriä uskomuksia. Lapset saattavat myös suojella vanhempiaan omilta suruiltaan ja huoliltaan.

Lapsi jää helposti epätietoisuuteen, jos hänelle ei kerrota kunnolla sisaruksen huostaanotosta. Lapset tekevät helposti tapahtuneesta omia tulkintojaan. He saattavat kuulla aikuisten keskusteluja pätkän sieltä pätkän täältä, ja täyttävät mielikuvituksellaan aukot tarinasta. He voivat ihmetellä sitä, mihin sisarus on kadonnut.  Tai jopa luulla sisaruksen kuolleen. Lisäksi oman sisaruksen huostaanotto voi synnyttää pelon omasta asemasta perheessä: Onko minun vuoro lähteä seuraavaksi?

Lapselle on hyvä kertoa tapahtuneesta ikätasonsa mukaisesti, tuomatta kuitenkaan lapsen maailmaan asioita, joita hän ei vielä ymmärrä tai jotka eivät sinne kuulu. Voit halutessasi pyytää ammattilaiselta apua asioista puhumiseen. Jos mahdollista, niin lapsesi olisi hyvä vierailla sijaishoitopaikassa sisaruksensa luona ja ehkä myös tutustumaan sijaisperheeseen/sijaishoitopaikkaan.

Hyväksy lapsen tunteet ja reaktiot

Auta lasta sanoittamaan sisarukseen huostaanottoon liittyviä tunteita esim. sanoittamalla lapselle omia tunteitasi. Lapselle on tärkeää opettaa turvallisia tapoja purkaa tunteita. Hyviä tapoja ovat esimerkiksi:

  • Leikki
  • Tyynyn hakkaaminen tai tyynyyn huutaminen
  • Piirtäminen, maalaaminen
  • Musiikki; soittaminen, laulaminen, kuunteleminen
  • Urheilu
  • Luonnossa liikkuminen
  • Kirjoittaminen

Auta lasta sopeutumaan uuteen perhetilanteeseen:

  • Ymmärrä, että huostaanotto on kriisi myös lapsille.
  • Tuo turvaa läsnäolollasi.
  • Anna lapselle aikaa sopeutumiseen/toipumiseen/asioiden käsittelemiseen.
  • Pyri turvaamaan lasten arki mahdollisimman samanlaisena kuin aikaisemminkin.
  • Mahdollista lasten harrastusten jatkuminen.
  • Mahdollista lasten suhteet sijoitettuun sisarukseen sekä muihin sukulaisiin ja ystäviin.
  • Ylläpidä uskoa ja toivoa.
  • Kerro lapselle, että sinä saat itsellesi apua tai haet itsellesi apua.
Aihealueet:  Kriisit

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Väkivaltaa Kokeneet Miehet

Väkivaltaa Kokeneet Miehet auttaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteissaan tai kadulla kokeneita miehiä. Keskusteluapua on tarjolla...

Erosta Elossa – erokriisiapua miehille

Erosta Elossa tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä tarjoamalla henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa...

Sinulle nuori, jonka vanhempi on sairastunut syöpään

Vanhemman sairastuminen syöpään voi olla rankka asia kohdata. Se herättää meissä monia kysymyksiä ja tunteita. Tälle sivustolle on kerätty...