Siirry sisältöön

Miten kerron tunteistani samaa sukupuolta olevalle ihastukselleni, jonka seksuaalista suuntautumista en tiedä?

06.05.2021 klo 09:09 - Tuottanut Väestöliitto
Kertomalla omista tunteista samaa sukupuolta olevalle henkilölle, jonka seksuaalisesta suuntautumisesta sinulla ei ole tietoa, kerrot samalla kertaa itsestäsi paljon. Koska ihastuksen suhtautumisesta kuulemaansa ei ole varmuutta, on tärkeää, että mietit asiaa myös oman hyvinvointisi näkökulmasta.

Olemme kirjoittaneet aiemmin artikkelin siitä, miten ihastuksen kohdetta voi lähestyä. Asiaan saattaa liittyä kuitenkin lisäkertoimia, jos samaan aikaan sekä kerrot tunteistasi, että avaat kokemustasi seksuaalisesta suuntautumisestasi.

Omista tunteista kertominen ihastuksen kohteelle on usein vähintäänkin jännittävää, koska toisen tunteista ja reaktioista ei voi tietää ennen kuin niistä häneltä kuulee. Tilanteeseen liittyy aina myös se mahdollisuus, että tunteet eivät kohtaa. Se puolestaan voi synnyttää monenlaisia tunteita ja ajatuksia hänessä, joka tunteensa on rohkaistunut ilmaisemaan.

Parhaimmillaan tilanne menisi varmaankin niin, että tunne olisi vastavuoroista ja voisitte yhdessä lähteä selvittämään rakastumisen ulottuvuuksia. Ja vaikka tunteet eivät kohtaisikaan, niin toivottavasti ihastuksen kohde ottaisi tiedon vastaan arvostavasti ja sinua kunnioittaen. Sillä, kuinka hän mahdolliset ”pakit” antaa, on iso merkitys. Siis kuinka myötätuntoisesti ja toista arvostavasti tilanne hoidetaan. Tähän ei pysty täysin varautumaan eikä hänen suhtautumistaan täysin ennakoimaan, mutta jotain voit päätellä siitä, miten ihastuksesi ylipäätään suhtautuu ihmisiin ja ihmisten moninaisuuteen.

Ikävin tilanne olisi ehkä se, että hän ei pystyisi käsittelemään kuulemaansa ja käyttäisi tietoa jollakin ikävällä tavalla sinua vastaan. Tämän vaihtoehdon vuoksi olisikin hyvä, että ihastuksesi ei olisi aivan ensimmäinen henkilö, jolle tulet kaapista ulos suuntautumiseesi ja identiteettiisi liittyen. Erilaisia pettymyksiä ihmissuhteissa tulee väistämättä eteen melkein jokaiselle elämässä. Silloin on tärkeää, että vierelläsi on ihminen tai ihmisiä, joiden seurassa saat olla oma itsesi, ja jotka tukevat sinua myös ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa.

Myös kokemus omasta seksuaalisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta ja siitä kertomisesta on jokaiselle yksilöllinen prosessi. Koska elämme eri olosuhteissa, kukin tulee asiasta ulos omalla tyylillään ja aikataulullaan, ja vain niille ihmisille, joille itse valitsee. Jokaisella on myös oikeus suojata yksityisyyttään. Tärkeää siis on, että koet olosi turvalliseksi omana itsenäsi ihmissuhteissa ja osaat tarvittaessa myös suojella itseäsi.

Lue lisää aiheeseen liittyvistä oppaista (PDF) Sinuiksi -palvelun verkkosivuilta:

Kirjoittajat:
Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto
Mikko Ala-Kapee, Sinuiksi-palvelu

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaaliterapeutin ajanvarauschat nuorille

Seksuaaliterapeutin ajanvarauschat on tarkoitettu alle 25-vuotiaille nuorille aikuisille ja pareille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Olenko hyvä seksikumppani? -nettitesti

Olenko hyvä seksikumppani? -nettitesti on suunnattu 13-19-vuotiaille nuorille, jotka pohtivat taitojaan petipuuhissa. Hyvässä seksikumppanuudessa...

Seksistä puhumisen checklist

Seksistä puhuminen kumppanin kanssa on useimmille aluksi hankalaa, mutta se on taito, jota voi ja kannattaa opetella. Seksistä puhumisen checklistin...