Siirry sisältöön

Mitä lapset kysyvät ja tekevät?

28.10.2018 klo 18:42 - Tuottanut Väestöliitto
Yli viisisataa päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaista vastasi tutkimuksessamme kysymyksiimme mitä lapset tekevät ja kysyvät päivähoidossa. Tuli ilmi, että lapset juttelevat, kysyvät ja leikkivät paljon näihin asioihin liittyen.

Lasten kysymyksissä ja puheissa oma keho kiinnosti lapsia ylivoimaisesti eniten, hyvänä kakkosena olivat tunteet: rakastumiset ja ihastumiset lasten puheissa. Sen sijaan aihe, jota aikuiset ehkä jännittävät eli lisääntyminen ja raskaus, oli lasten puheissa aika harvinainen.

Lasten tekoja oli enemmän kuin puhetta. Yleisin aiheet liittyivät normeihin, sääntöihin ja tapoihin. Lapset noudattivat niitä lähes kaikkien mielestä ymmärtämällä ja kunnioittamalla erittäin hyvin toisten yksityisyyttä. Lapset myös pyrkivät salaamaan seksuaalisuuteen liittyvät tutkimukset ja leikit aikuisilta. Hyvät tavat ja oma rauha opitaan siis tehokkaasti ja varhain.

Myös tunteiden osoittaminen oli lähes kaikkien vastaajien mielestä tavallista, lapset ilmaisivat helposti tunteitaan ja myös ihastumisia ja tykkäämistä.

Joidenkin lasten seksuaaliset teot tai leikit hämmensivät toisia lapsia valtaosan mielestä ja lähes puolet oli nähnyt lapsilla sellaisia tekoja, jotka herättivät huolta siitä, mitä lapsi on voinut kokea.

Oman kehon ja sukupuolielinten näyttäminen sekä toisten sukupuolielinten tutkiminen olivat samoin tavallisia.

Myös varhaiskasvatuksen ammattilaiset vastaavat seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin usein päivähoidossa. Kannattaa päättää ja sopia etukäteen lapsesi kehotunnekasvatuksesta. Puhu oman lapsesi päivähoidossa miten haluaisit, että sinun lapsillesi puhutaan kehosta, tykkäämisistä, omista oikeuksista, sopivuus- ja turvasäännöistä, lapsen syntymästä sekä muista tavallisista puheenaiheista.

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...