Siirry sisältöön

Mietitkö, millaista seksin kuuluu olla?

27.04.2023 klo 15:09 - Kirjoittanut Sini Rantakari , Perheneuvoja, pari- ja perhepsykoterapeutti sekä kouluttajapsykoterapeutti , Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Ihmisen seksuaalisuus ja siten myös läheisyys parisuhteessa muuttuvat läpi elämän. Joskus muutoksiin sopeutumista vaikeuttavat kumppaneiden mielikuvat siitä, millaista seksin pitäisi olla. Mitä vähemmän kumppanit ovat puhuneet odotuksistaan ja toiveistaan, sitä suurempi vaikutus näillä sanoittamattomilla oletuksilla on. Jos kumppanit haluavat pysyä toisilleen läheisinä, pitkässä parisuhteessa heidän on tutustuttava toisiinsa eri elämänvaiheissa yhä uudelleen, myös seksuaalisesti. Se tapahtuu kysyen, kertoen, kuunnellen ja koskettaen sellaisella tavalla, joka kummallekin sopii.

Mietitkö, millaista seksin kuuluu olla?

Ihmisen seksuaalisuus ja siten myös läheisyys parisuhteessa muuttuvat läpi elämän. Tavallisia muutosten aiheuttajia ovat esimerkiksi lasten syntymä, lapsettomuus, fyysiset ja henkiset sairaudet, ylikuormitus, vaihdevuodet ja vuorovaikutusongelmat parisuhteessa. Jos muutoksiin sopeutuminen ei onnistu, voi parisuhteesta loppua kaikki fyysinen läheisyys pitkäksi aikaa. Tämä voi tuottaa kärsimystä, joka heijastuu sekä henkilökohtaiseen hyvinvointiin että parisuhteen ilmapiiriin.

Joskus muutoksiin sopeutumista vaikeuttavat kumppaneiden mielikuvat siitä, millaista seksin pitäisi olla. Mitä vähemmän kumppanit ovat puhuneet odotuksistaan ja toiveistaan, sitä suurempi vaikutus näillä sanoittamattomilla oletuksilla on. Yksi tyypillinen oletus on, että seksin pitäisi aina edetä tietyllä tavalla: esileikki, yhdyntä, orgasmi ja palautuminen. Tällainen mielessä oleva kaava voi joissain tilanteissa auttaa tulkitsemaan toista ja joskus muodostua turvalliseksi rutiiniksi.

Mutta jos kaava ei omalla kohdalla toimikaan, saatetaan ajatella, että itsessä on vikaa. Sen sijaan olisi viisasta miettiä, palveleeko tämä kaava enää omaa seksuaalisuutta. Samanlaisena toistuva toimintamalli voi muuttua jommankumman kokemuksessa suorittamiseksi, jossa ei ole tilaa läsnäololle, toistensa tarpeiden kuulemiselle ja kohtaamiselle. Jos jostain fyysisestä tai henkisestä syystä yhdyntä tai orgasmi ei jollain kerralla toteudu, yhteisestä hetkestä voi jäädä epäonnistunut olo, häpeän tunteita ja pelko seuraavan kerran ”onnistumisesta”. Ulkopuolelta annetut kaavat ja tavoitteet eivät aina auta eteenpäin.

Mitä jos yhdyntä ei huvita?

Monilla tuntuu olevan ikään kuin sanaton sopimus, että läheisyys johtaa yhdyntään. Silloin kun kumppani ehdottaa läheisyyttä sanoin, elein tai teoin, toinen saattaa kieltäytyä ja torjua ehdotuksen vain siksi, ettei hän voi luvata olevansa valmis yhdyntään tällä kertaa. Ei sellaista kuulukaan voida luvata etukäteen.

Joskus ajatus yhdynnästä tuntuu niin kaukaiselta, että sen takia ei suostuta minkäänlaisen läheisyyteen, jotta toinen ”ei ymmärtäisi väärin”. Jos tästä ei puhuta, kynnys fyysiseen läheisyyteen kohoaa. Haluttomuus yhdyntään voi johtua eri elämänvaiheissa monista eri syistä. Näistä syistä kannattaa jutella, etteivät ne muodostu syyksi vältellä muunlaista intiimiä läheisyyttä.

Joskus haluttomaksi itseään nimittänyt löytää halun, kun kumppanin kanssa sovitaan, että tällä kertaa, tällä viikolla tai tässä kuussa ollaan lähekkäin, mutta ei päädytä yhdyntään. Jos tällaiseen päädytään, sen pitää olla yhteinen sopimus. Kokeilu auttaa keskittymään päämäärän sijasta läheisyyteen. Kumppaneiden välinen tunneyhteys ja turvallisuus vahvistuvat, ja niiden myötä myös seksuaalinen nautinto kasvaa.

Toisiinsa tutustuminen on elämän mittainen matka

Jos kumppanit haluavat pysyä toisilleen läheisinä, pitkässä parisuhteessa heidän on tutustuttava toisiinsa eri elämänvaiheissa yhä uudelleen, myös seksuaalisesti. Se tapahtuu kysyen, kertoen, kuunnellen ja koskettaen sellaisella tavalla, joka kummallekin sopii. On lupa viipyillä halauksissa, silitellä eri paikkoja, katsella toista silmiin. Seksuaalisen yhdessä olemisen ytimessä ovat läsnäolo ja yhteinen nautinto. Turvallisen seksin tärkeitä sanoja ovat ”kyllä”, ”ei” ja ”ehkä”. Turvalliseen seksuaaliseen läheisyyteen pakko ei kuulu missään vaiheessa.

Parhaimmillaan intiimi läheisyys on turvallista leikkiä, jossa voi tapahtua mitä vain, mikä molemmille sopii. Joskus leikki voi johtaa kiihottumiseen, mutta sen ei tarvitse. Joskus päädytään yhdyntään, mutta mikään ei siihen velvoita. Joskus jompikumpi tai molemmat saattavat saada orgasmin, mutta se ei ole välttämätöntä. Kussakin hetkessä toteutuva yhteys ja nautinto on arvokasta riippumatta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhdessä ollaan tässä hetkessä, läsnä toiselle juuri nyt. Joissain elämäntilanteissa tämä onnistuu parhaiten, kun sovitaan kalenteriin seksitreffit. Seksitreffeistä olen kirjoittanut Olisiko seksitreffien aika? Älä jätä parisuhdetta lasten jalkoihin – Rakkauden ammattilaiset | Terve.fi

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuorten ja nuorten aikuisten suhde-ja deittailuongelmien tuki Väestöliitosta

Ongelmia parisuhteessa? Entä deittailussa? Sinä alle 29-vuotias, Väestöliiton asiantuntija on tukenasi.

Nuorten ja nuorten aikuisten suhde-ja deittailuongelmien tuki Väestöliitosta

Ongelmia parisuhteessa? Entä deittailussa? Sinä alle 29-vuotias, Väestöliiton asiantuntija on tukenasi.

Parisuhdeaiheinen ajanvarauschat

Tervetuloa keskustelemaan Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntijan kanssa kahdenkeskiseen ajanvarauschattiin 45 minuutin ajaksi parisuhteen...