Siirry sisältöön

Voiko vauvan iltaitkuisuutta ennaltaehkäistä?

Julkaistu 28.08.2018 - Väestöliitto
Vauvan koliikki-itkua ja iltaitkuisuutta voi ennaltaehkäistä ja vähentää. Rytmitä päivä niin, että vauva ei ole yliväsynyt, vaan saa säännöllisesti rauhoittua ja levätä
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Päivä olisi hyvä rytmittää niin, että vauva syö heti heräämisen jälkeen. Silloin vauva ei ole yhtä aikaa väsynyt ja nälkäinen ja jaksaa keskittyä syömiseen helpommin.

Kun vauva on levännyt ja syönyt, on todella hyvä hetki vuorovaikutukselle. Vauvan kanssa ollaan ja touhutaan yhdessä niin kauan kun hän haluaa. Vauvan kanssa voi esimerkiksi jutella ja tutkia leluja tai huoneistoa.

Vuorovaikutuksen jälkeen olisi tärkeää antaa vauvan rauhoittua. Silloin vähennetään aistimuksia, ärsykkeitä ja intensiivisiä leikkejä. Tämän jälkeen vauvaa tuetaan lepoon, niin että vauva saa mahdollisuuden nukahtaa.

Kun vauva herää, aloitetaan alusta: ruokailu, yhdessäolo, rauhoittuminen, nukahtaminen. Näin voi toimia koko päivän, heti aamusta lähtien, kun vauva on herännyt.

On erittäin välttää vauvan yliväsymystä. Vanhemmat voi harjoitella vauvan tarkkailua ja yrittää tunnistaa väsymyksen merkkejä. Milloin vauva rupeaa esimerkiksi narisemaan ja kertoo yliväsymyksestä tai siitä, että on saanut riittävästi aistimuksia.

Ensimmäisen 3 kk aikana olisi tärkeää, että vauva pääsisi rauhoittumaan 1-1,5 tunnin valveilla olon jälkeen, ja kun 2 tuntia on mennyt, vauva nukkuisi. Eli jos vauva on jo ollut 1-1,5 tuntia hereillä, niin vältetään intensiivisiä aistimuksia, vaikka vauva johdattelisi vanhempia niitä tarjoamaan. Jotkut vauvat esimerkiksi haluaisivat yliväsyneenä jatkuvasti katsella asioita. Kun vauvalle heilutetaan lelua silmien edessä, niin hän rauhoittuu hetkellisesti, mutta rauhattomuus alkaa heti, kun aistimus loppuu.

Vanhempien ei siis kannata rauhoitella vauvaa intensiivisten kehollisten aistimusten avulla, vaan pyrkiä yksinkertaisiin ja hyvin rauhallisiin rauhoittelutapoihin. Vanhemmat voivat valita pari rauhoittelutapaa ja käyttää niitä jatkuvasti. Vauva oppii muutamien päivien ja viikkojen aikana, tunnistamaan rauhoittelutavan ja asennon, jossa on tottunut rauhoittumaan ja nukahtamaan.

On myös erittäin tärkeää, että vanhemmat huolehtivat omasta jaksamisestaan ja välttävät vauvan rauhoittelua kireänä, hermostuneena tai hyvin väsyneenä. Vauva aistii vanhemman ärtyneisyyden ja hermostuneisuuden ja rauhallinen vanhempi pystyy rauhoittelemaan vauvaa kaikista parhaiten.

Molemmille vanhemmille suositellaan vauvavapaata aikaa, esimerkiksi puoli tuntia tai tunti päivässä, joka päivä. Jos toinen vanhempi on vauvan kanssa kotona, niin kumppani voi lähteä työpäivän päätteeksi vauvan kanssa kävelylle. Näin kotona oleva vanhempi saa ladata akkuja ja olla ilman vauvaa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...