Siirry sisältöön

Onks vaarallista jos tyttöystävä on bi?

Julkaistu 13.05.2019 - Väestöliitto
Biseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen, ja tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisellä on seksuaalisia ja/tai romanttisia tunteita miehiä sekä naisia kohtaan. Kyvystä ihastua ihmiseen tämän sukupuolesta riippumatta puhutaan usein panseksuaalisuutena, ja nämä ovatkin käsitteinä osittain päällekkäisiä.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Biseksuaalinen henkilö voi siis olla suhteessa niin sama, kuin eri sukupuolta olevan henkilön kanssa. Kuten seksuaalinen suuntautumisen määrittely yleensäkin, myös biseksuaalisuus on itsemäärittelykysymys, ja voi olla tärkeä osa henkilön identiteettiä.

Se, että kumppani kertoo olevansa bi, voi hämmentää ja herättää kysymyksiä vaikkapa siitä, kuinka on mahdollista tykätä sekä tytöistä että pojista. Seksuaalisesta suuntautumisesta puhutaan edelleen jossakin määrin melko mustavalkoisesti. Heterous ja homous saatetaan nähdä toistensa vastakohtina tai ajatellaan, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti joko tai, eli kykeneviä ihastumaan vain yhden sukupuoleen edustajiin. Vaikka tämä onkin monen kokemus, se ei päde kaikkiin. Osa kokee tietynlaista vetoa tyttöihin ja tietynlaista poikiin, osa kokee ihastuvansa lähtökohtaisesti ihmiseen, eikä sukupuoleen. Biseksuaaleista osa pitää miehiä ja naisia yhtä potentiaalisina kumppaneina, kun toiset taas tiedostavat kykynsä kokea vetoa kumpaankin, mutta haluavat solmia parisuhteen tai olla seksisuhteessa vain jommankumman sukupuolen edustajien kanssa. Seksuaalisen suuntautumisen kokeminen onkin moninainen ja yksilöllinen asia.

Monet bi-ihmiset ovat kokeneet, että heihin kohdistuu ennakkoluuloja siitä, että he olisivat muita enemmän taipuvaisia pettämään, tai jäisivät parisuhteessa aina ”kaipaamaan sitä toista”. Kumppania saattaa pohdituttaa, pystyykö toiselle tarjoamaan sellaisia asioita, jotka toisessa sukupuolessa vetoavat häneen. Onkin tärkeää, että kumppanin kanssa pystyy avoimesti keskustelemaan mahdollisista itseään mietityttävistä asioista.

Ihastumiselle altistuminen ei kuitenkaan liity seksuaaliseen suuntautumiseen. Myös parisuhteessa ihastuminen sen ulkopuoliseen osapuoleen on mahdollista, seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Biseksuaalille potentiaalisia ihastumisen kohteita on kuitenkin enemmän heteroihin tai homoihin ja lesboihin verrattuna. Tämä saattaa herättää ristiriitaisia tunteita, etenkin jos on taipumusta mustasukkaisuuteen. Silloin on syytä pohtia, johtuuko mustasukkaisuus kumppanin seksuaalisesta suuntautumisesta vai epävarmuudesta, joka voi johtua siitä, että yhdessä ei ole puhuttu riittävästi siitä, mitä asia oikeasti merkitsee, ja jääty oletusten varaan.

Parisuhteessa on hyvä sopia yhteisistä pelisäännöistä. Jos yhdessä päätetään, että suhteen ulkopuolisia suhteita ei solmita, täytyy molempien osapuolten sitoutua sitä noudattamaan. Joskus päädytään solmimaan avoin suhde, jossa seksi ulkopuolisten kanssa on molemmille ok. Tämän suhteen kyse on kuitenkin parisuhteessa olevien henkilöiden luonteista, eikä niinkään seksuaalisista suuntautumisista. Jos kumppanin seksuaalinen suuntautuminen on ylitsepääsemätön asia, voi olla hyvä pysähtyä yhdessä pohtimaan, onko se este toimivan suhteen rakentamiselle.

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...

Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?

Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?