Miten tuet ujoa lasta?
Vanhempien on tärkeää saada oikeaa tietoa ujoudesta. Sosiaaliset taidot eivät ole kytköksissä sosiaalisuuteen tai ujouteen, mutta ujojen ihmisten on todettu olevan empaattisia

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.
Kaikki ihmiset voivat oppia sosiaalisia taitoja. Ujous on vain ensimmäinen reaktio uudessa ja yllättävässä tilanteessa, joka tuntuu ujosta ihmisestä aluksi epämiellyttävältä.
Vanhempien kannattaa antaa aikaa ujolle lapselle ja olla lapsen tukena, esimerkiksi harrastuksissa. Vanhemman on siedettävä lapsen riippuvuutta, mikä myös antaa vanhemmalle mahdollisuuden tutustua omaan lapseen.
Ujolle lapselle on tärkeää rakentaa kokemuksia, että muiden lasten kanssa on hauskaa. Vanhemmilta ja ympäristöltä kysytään malttia antaa ujolle lapselle aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.
Video on tuotettu yhteistyössä VauvaSuomi ry:n kanssa.
Oliko tästä sinulle apua?
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Perhepulman ajanvarauschat
Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Mietitkö...
Perhepulma - ajanvarauschat vanhemmille
Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...
Perhepulman ajanvarauschat
Onko sinulla vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä huolia, joista haluaisit jutella? Varaa aika...