Siirry sisältöön

Miten itkuista vauvaa voi rauhoitella?

Julkaistu 24.08.2018 - Väestöliitto
Videolta saat vinkkejä, miten voi rauhoitella vauvaa, joka on hyvin rauhaton tai itkee kovasti. Vauvaa auttaa, kun vanhempi toistaa samaa rauhoittelutapaa riittävän pitkään.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Jos on kyse on itkukohtauksesta, tai vauva itkee hyvin intensiivisesti ja häntä on vaikea rauhoittaa, kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

Yksinkertaiset ja samanlaisina toistuvat rauhoittelutavat ovat vauvalle hyväksi. Vanhempien kannattaa valita 2 omaa, itselleen sopivaa tapaa rauhoitella vauvaa ja pysyä näissä rauhoittelutavoissa riittävän pitkään.

Vanhempi voi esimerkiksi ottaa vauvan olkapäälle, kantaa häntä sylissä, tai laittaa rintareppuun kasvot vanhemman kehoon päin. Vauvaa rauhoitellessa on tärkeää välttää intensiivisiä tapoja ja sitä, että vauvan ympärillä on paljon aistimuksia. Voit esimerkiksi sammutella valoja, hämärtää huonetta ja kulkea vauvaa kantaen huoneesta toiseen, koko ajan samaa reittiä.

Vauvan voi myös ottaa syliin tai olkapäälle ja istua sängyn laidalle samalla keinutellen ylävartaloa edestakaisin. Samalla vauvaa voi rauhoittaa esimerkiksi äänellä. Vanhempi voi hyssytellä, murista, hyräillä jotakin tai valita pari lausetta joita toistaa vauvalle, esimerkiksi “Olen tässä, kaikki on hyvin.” Tällaisista lauseista voi pitää kiinni silloin, kun vanhempi itsekin alkaa tuntea olonsa rauhattomaksi.

Vauvan pitkään jatkuva itku herättää vanhemmassa yleensä jonkinlaisen reaktion. Joku hermostuu, toinen huolestuu ja usein lähdemme kokeilemaan monenlaisia keinoja saada itku loppumaan. Vanhempi voi vaihtaa nopeassa tahdissa rauhoittelutapoja ja asentoja, vaikka sitä pitäisi välttää. Toimivampi keino on muistuttaa itselleen, että “pysyttele tässä, pidä vauvaa tässä yhdessä asennossa” tai “käytä vain näitä kahta eri rauhoittelutapaa”.

Samanlaisena toistuva rauhoittelu on erittäin tärkeää, koska vauva oppii ainoastaan toistojen kautta. Jokainen tilanne jättää vauvaan vauvan muistiin muistijälkiä, mutta vauva oppii ensimmäisen 3 kuukauden aikana hyvin hitaasti. Rauhoitteluasentoja ja tilanteita pitää toistaa samanlaisina, jotta vauva oppii niissä rauhoittumaan. Toistojen myötä rauhoittuminen alkaakin yleensä vähitellen sujua nopeammin.

Vanhemman on tärkeää huomata, kun omat voimat alkavat loppua. Tauon paikka on viimeistään siinä vaiheessa, kun oma itku tai hermostuminen on lähellä. Silloin vauvan voi antaa toisen perheenjäsenen rauhoiteltavaksi, tai jos on tilanteessa yksin, vauvalle voi kertoa, että vanhempi tarvitsee nyt tauon. Sitten vauva lasketaan varovaisesti turvalliseen paikkaan, esimerkiksi pinnasänkyyn, jonne vauvan voi jättää vaikka 5 minuutiksi yksin itkemään.

Sillä aikaa vanhempi voi mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Itsekseen voi vaikkapa hengittää syvään, äristä, kiroilla, itkeäkin, mutta tämän jälkeen on helpompi taas jatkaa vauvan rauhoittelua.

Vauvaa ei saa koskaan ravistaa, sillä se on hengenvaarallista vauvalle. Ravistelu voi aiheuttaa pahoja vammoja vauvan niskaan, joka on vielä hyvin pehmeä.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...