Siirry sisältöön

Milloin penis on normaali?

Julkaistu 05.10.2018 - Väestöliitto
Penis on toimiva ja normaali silloin kun perustoiminnot, virtsaaminen ja erektio, onnistuvat toivottaessa.
Tuottanut Väestöliitto

Peniksen koko on asia, joka huolettaa hyvin monia nuoria. Totuus on kuitenkin se, että peniksiä on erikokoisia, eri näköisiä, käyriä, suoria jne. Penis ei ole täysin suora ja erektion voimakkuus vaikuttaa siihen, miltä penis milloinkin näyttää. Kahta samanlaista ja samankokoista penistä ei varmasti ole edes olemassa.

Seksiä ajatellen peniksen toimivuus on tärkeämpää kuin peniksen koko. Peniksen koko ei vaikuta sen toimintaan.

Penis kasvaa usein murrosiän alkupuolella, noin vuosi sen jälkeen kun kivekset ovat alkaneet kasvaa. Peniksen kasvu kestää puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Murrosiän muutosten aikataulu on yksilöllisiä ja perintötekijät määräävät sukuelinten koon.

Koska peniksen kokoon ei voi itse vaikuttaa, on omien genitaalien vertaaminen muiden sukuelimiin turhaa, ja toisen peniksen kommentoiminen on loukkaavaa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Saako lähisukulaisen kanssa harrastaa seksiä?

Lähisukulaisten välinen romanttinen tai seksuaalinen suhde ei ole moraalin eikä lain näkökulmasta yleisesti hyväksyttävää. Lait ja...

Testaa tietosi seurustelusuhteen seksuaaliväkivallasta

Seurustelusuhteessa esiintyvään seksuaaliväkivaltaan liittyy useita uskomuksia ja aina ei ole helppo tunnistaa, mikä on oikein ja mikä väärin....

Homovisa

Homo, bi, panseksuaali, aseksuaali, hetero. Monia eri seksuaalisia suuntautumisia, mutta mikä tuntuu omalta? Monia se pohdituttaa. Tee tästä testi...