Heikki Koponen: Millaista on tulevaisuuden koulutus?
Tulevaisuuden koulutus on monipuolista, pirstaloitunutta ja elinikäistä. Nykyään ajatellaan, että koulutus loppuu, kun saa tutkinnon suoritettua. Yhä enemmän mennään sitä kohti, että aivan kuten on erilaisia työuria, on myös erilaisia koulutusuria. Menetelmät muuttuvat, esimerkiksi digitalisaatio antaa uusia mahdollisuuksia. Koulutuksen tavat ja rakenteet muuttuvat ja yhteistyö eri koulutusalojen välillä tiivistyy ja liikkuvuus lisääntyy eri koulutusalojen välillä. On vaikeaa ennakoida sitä, millaista koulutusta tulevaisuudessa tarvitaan. Sen takia on hyvä lähteä liikkeelle muuraamalla peruskivi, jonka päälle voi rakentaa erilaista osaamista.

Katso myös sarjan muut videot
Eva Biaudet: Vinkkejä murrosikäisten vanhemmille
Oliko tästä sinulle apua?
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Perhepulma-chat pienten lasten vanhemmille ja lasta odottaville
Perhepulman chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...