BETA Siirry sisältöön

Onko parisuhde kadonnut vanhemmuuden alle?

Julkaistu 05.06.2019 - Tuottanut Väestöliitto
Onko vanhemmuus nielaissut parisuhteesi? Onko yhteytenne hiipunut? Vanhempien uupumukseen ja etääntymiseen kiinnitetään liian vähän huomiota.

Testin kysymykset

  • 1. Tunnistan, että olen työntänyt sivuun kaikki muut tarpeeni vanhemmaksi tulon jälkeen.
  • 2. Jaamme nykyään vähemmän ajatuksia päivän polttavista kysymyksistä tai ajatuksistamme kuin ennen lasta.
  • 3. Tunnen usein parisuhteessani turhautumista ja yksinäisyyden tunnetta. Koen, että tarpeitani ei huomioida.
  • 4. Kun meillä olisi kumppanin kanssa yhteistä aikaa, niin olemme liian väsyneitä puhumiseen tai pussaamiseen.
  • 5. Koen, että kumppanini ja minun maailmani ovat etääntyneet paljon toisistaan. Hän ei ymmärrä minun arkeani ja minä en ymmärrä hänen.
  • 6. Koen, että kumppanini ei osallistu lapsen ja kodin hoitoon niin paljon kuin toivoisin.
  • 7. Huomaan, että lapsen tulon myötä olemme ajautuneet enemmän selkeään roolijakoon, jossa toinen tekee töitä ja toinen hoitaa kotia.
  • 8. Seksielämämme on jäänyt lähes kokonaan tauolle lapsen tulon myötä.
  • 9. Emme ole enää lapsen tulon jälkeen käyneet puolisoni kanssa kahdestaan ulkona tai tavanneet ystäviä.
  • 10. Koen, että yhteys kumppaniini löytyy nykyään lähinnä lapsen touhujen seurailun kautta.
  • 11. Haudon nykyään mielessäni paljon enemmän kielteisiä ajatuksia kumppanistani kuin ennen lasta.
  • 12. Tällä hetkellä lapsi täyttää kaikki läheisyys- ja tunnetarpeeni.
  • 13. Meistä on kumppanini kanssa tullut ”yrityskumppaneita” jotka käyvät yhdessä läpi seuraavan viikon menot ja vaihtavat läpsystä vuoroja.
  • 14. Riitelemme tai vetäydymme omiin oloihimme enemmän kuin ennen lapsen tuloa.
  • 15. Lapsen jälkeen minun on ollut aikaisempaa vaikeampi jakaa tunteitani puolisoni kanssa.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Emotionellt fokuserad parrelationskurs

Med denna nätkurs önskar vi ge verktyg för att förbättra närheten i er parrelation och ge verktyg för att kunna lösa konflikter. Det är...