Miten voi muuttaa negatiivista ajatteluaan?
Hei! Miten voi muuttaa omaa ajatteluaan? Yksinollessani ajatukseni menevät negatiiviseen suuntaan. Olen katkera ja vihainen monista vanhoista traumoista johtuen ja huomaan usein ajattelevani negaatiivisesti. Useimmiten käyn läpi vihan ja katkeruuden tunteita. Seurassa unohdan nämä tai jos minulla on jotain puuhasteltavaa. Mikä auttaisi pääsemään eroon näistä tunteista tai hallitsemaan niitä? Kiitos jo etukäteen vastauksesta.
Asiantuntija vastaa
Hei, kerrot useista vanhoista traumoista, jotka vaikuttavat sinun ajatteluusi. Traumoja voi olla hyvin monenlaisia ja lähes kaikkien kohdalle osuu jokin traumaattinen tilanne, kuten esimerkiksi läheisen kuolema tai jokin onnettomuus. Trauma voi aiheuttaa vakavia psyykkisiä oireita ja näitä on hyvä hoitaa ammattilaisen kanssa. Myös ystävien tai sukulaisten seura sekä mukavien asioiden tekeminen on hyväksi. Voit siis jatkaa näitä, jos niistä on sinulle apua! Jos sinulla on joku läheinen ihminen, myös hänen kanssaan voit keskustella tunteistasi ja ajatuksistasi.
Trauma on sana, jota käytetään toisinaan myös hiukan toisenlaisissa tilanteissa, jotka eivät välttämättä vaadi varsinaista hoitoa. Esimerkiksi jokin ikävä tapahtuma, joka jää pyörimään mieleen, voi olla tällainen. Jos siis koet, että tilanteesi on yhtään haastava, suosittelen hakeutumaan ammattilaisen luokse hakemaan apua. Esimerkiksi työ- tai opiskeluterveyden kautta voi saada apua ja myös terveyskeskuksen kautta asiaa voi lähteä selvittämään.
Omia ajatuksia voi ja kannattaakin työstää myös itsenäisesti. Nyyti ry on tehnyt kattavat materiaalit ajatusten tunnistamisesta ja niiden kanssa työskentelystä sekä tunteista. Mieli ry:n sivuilta löydät erilaisia harjoituksia. Myös Mielenterveystalon sivulta löytyy paljon soveltuvaa tietoa.
Voit katsoa myös Käypä hoito -sivulta: Traumaperäiset stressireaktiot ja häiriöt