Siirry sisältöön

Hei, olen tullut itsellisesti äidiksi lahjasiitti...

ID 256670

Hei, olen tullut itsellisesti äidiksi lahjasiittiöiden avulla. Luovuttaja on ulkomaan kansalainen. Minulla on hänestä klinikan luovuttamat tiedot, joilla periaatteessa voisin jäljittää hänet. Olen joskus harkinnut tämän mahdollisuuden kertomista lapselle kun hän tulee täysikäiseksi. Missään tapauksessa en tavoittele esim. perintöoikeutta tai muita sellaisia etuja. Millaisia asioita tässä tulee mielestänne ottaa huomioon? Millaiset ovat Suomen naapurimaiden asiaa koskevat lainsäädännöt?

Asiantuntija vastaa

16.08.2021 klo 13:14 , Väestöliitto

Hei, kiitos kysymyksestäsi.

Pohdit kysymyksessäsi eettistä näkökulmaa lapsen oikeudesta sukusolujen luovuttajan tietoihin, mutta kysyt myös eri maiden lainsäädännöstä. Jaan kysymyksesi kahteen osaan, joita voisit pohtia, miten toimia kun lapsesi saavuttaa täysi-ikäisyyden. Suomalaisen lainsäädännön mukaan, lapsella on täysi-ikäisenä halutessaan oikeus saada tietoonsa sukusolujen luovuttaja. Korostan, että kyse on 18-vuotta täyttäneen lapsen oikeudesta ja tahdosta.

Suositeltavaa on, että lapsi tietää jo ennen täysi-ikäsyyttään saaneensa alkunsa luovutetuilla soluilla.  Jo pienet lapset ovat kiinnostuneita siitä, miten vauva sai alkunsa, miten hän kasvoi äidin kohdussa jne. Puhu lapsesi kanssa avoimesti ja ikätasoisesti, siitä kuinka sinusta tuli hänen äitinsä ja hänestä sinun lapsesi. Kerro, että sait lahjan tuntemattomalta henkilöltä ja kun lapsi kasvaa aikuiseksi, hän voi halutessaan saada tietää tästä tuntemattomasta. Vastaa rehellisesti ja avoimesti lapsen kysymyksiin. Kun itse suhtaudut asiaan avoimesti, myös lapsesi tulee pitämään asiaa luontevana ja tavallisena.

Kun lapsen kanssa keskustellaan avoimesti siitä, miten hän on saanut alkunsa, ei asia tule lapsen kasvaessa yllätyksenä hänelle. Näin vältät myös sen, että joku ulkopuolinen kertoo lapselle hänen alkuperästään tai että lapsi joutuu arvailemaan tai keksimään, miten sai alkunsa ja kuka isä mahtaa olla.

Se, että sinulla on luovuttajan tiedot, on poikkeuksellista ja johdattelee minut olettamaan, että sinua hoitanut klinikka ei ole Suomessa. Milloin ja miten kerrot klinikalta saamasi tiedot luovuttajasta, on lapsesi päätettävissä, jos hän haluaa täysi-ikäisenä saada asian tietoonsa. Voit myös kertoa lapsellesi, mistä hän voi tiedustella asiaa, jos hoitanut klinikka on Suomessa. Suomessa kaikkien sukusolujen luovuttajien tiedot rekisteröidään luovuttajarekisteriin https://www.valvira.fi/valvira/rekisterit/hedelmoityshoitorekisteri. Saadakseen reksiteristä luovuttajaa koskevat tiedot, on lapsella oltava tieto hoitoa antaneesta klinikasta ja luovuttajan tunnus.

Korostan, että kyse on lapsen oikeudesta, ei sinun. Eli sinulla ei ole oikeutta ryhtyä jäljittämään luovuttajaa tai olla häneen yhteydessä, jos sellaista suostumusta ei luovuttaja ole antanut.

Eri maiden lainsäädännöt saattavat poiketa toisistaan, enkä siinä mielessä voi antaa mitään selkeää vastausta lainsäädännön tai luovuttajaa koskevan tiedonsaannin oikeudesta, ainoastaan pohdintaa. Koska luovuttaja on antanut luvan tietojensa luovuttamiseen, oletan, että luovutus on tapahtunut maassa, jossa luovuttajan tiedot tallennetaan. Tällä perustein voisin olettaa, että luovuttaja on ollut tietoinen siitä, että hänen mahdollisella biologisella jälkeläisellään on oikeus saada luovuttajaa koskevat tiedot. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että luovuttaja olisi sitoutunut tai velvollinen olemaan yhteydessä lapseen, vaikka lapsi niin toivoisi. Voi myös olla vaikea jäljittää henkilöä, mikäli kyseisessä maassa voi salata osoite- tms. tiedot. 18 vuoden aikana ihmisten elämässä voi tapahtua moninaisia muutoksia. On mahdotonta ennakoida tavoittaako lapsi sukusolujen luovuttajaa ja jos, miten.

Voit lukea asiasta lisää Helminauha-hankkeen sivuilta.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...