Siirry sisältöön

Hei! Olen tapaillut noin vuoden verran henkilöä ...

ID 294681

Hei! Olen tapaillut noin vuoden verran henkilöä. Suhteemme on rakentunut hitaasti, sillä olen ollut hyvin varovainen ja epävarma uuden suhteen aloittamisesta pitkän avioliiton päättymisen jälkeen. Tapailusuhde on ollut tasa arvoinen, toista kunnioittava ja luottamuksellinen, jossa minun on ollut hyvä olla. Sain kuitenkin äskettäin tuntemaltani ihmiseltä yhteydenoton, jossa hän kuvaili tapailemaani ihmistä kiroillen ja loukkaavilla sanoilla. Hän nimitti miestä narsistiksi, joka on kohdellut häntä hyvin huonosti hänen ollessaan sinkku ja josta minun kannattaisi pysyä erossa. Tiedän, ettei tämä ihminen ole ollut sinkku yli kuuteen vuoteen, joten jos jotain onkin heidän välillään tapahtunut on tästä aikaa. Enempää tuttava ei suostunut tilannetta avaamaan enkä toisaalta itse koe olevani hänelle tilivelvollinen tapailemistani ihmisistä. Olen kuitenkin hyvin ahdistunut ja neuvoton. En tiedä kuinka toimia ja miten ottaa asia puheeksi tapailemani ihmisen kanssa. Vai ottaako mitenkään? Asia vaivaa minua, koska tapailusuhteeseen ryhtyminen on ollut iso askel itselle ja olen asiasta halunnut pitää ns. matalaa profiilia. Liikumme yhdessä mutta emme tapaile joka päivä. Tapailemani ihminen ei ole pröystäilevä, epäkunnioittava tai ylivuotavan antelias. Hän viihtyy ulkoilmassa ja omissa oloissaan ja on aina kohdellut minua kunnioittavasti. Silti pohdin, onko minulta jäänyt jotain huomaamatta vai onko kyseessä vain tapailemani ihmisen ja hänen menneisyyteen kuuluvan ihmisen välinen ikävä kokemus. Koen, että minulla on hyvä ihmistuntemus ja olen hyvin itsenäinen ihminen ollut aina. En ole riippuvainen kenestäkään, en myöskään tapailemastani ihmisestä. Kuitenkin viesti tuttavalta käytti vahvoja sanakäänteitä, kuten juuri kiroilua ja narsismiväitteitä ja etten saisi yhteydenotosta kertoa tapailemalleni ihmiselle, koska muuten tämä alkaa vainota häntä. Tapailusuhteeseeni liittyen minulla on myös muutamia “aukkoja”, jotka vaivaavat minua. Kuten esim. se, ettei hän edelleenkään ole vienyt minua kotiinsa. Hänen on vaikea puhua tunteistaan ja hän on usein kiittänyt siitä, että olen antanut hänelle aikaa. Olen myös itse tarvinnut aikaa. Nyt kuitenkin pohdin, onko taustalla vain jonkinlainen pelimies vaikka olen suhtautunut järjellä suhteeseemme ja kokenut sen sellaiseksi, jossa voimme molemmat oppia ja kasvaa yhteisten kiinnostuksen kohteiden kautta. En tiedä kuinka toimia ja kuinka päästä ahdistuneisuuden tunteesta sekä asian ympärillä kehää kiertävistä asioista eroon. Tiedostan, ettei kukaan myönnä vaikka olisikin narsisti, pelimies tai muuten vain leikkimielisen kepeä suhteissaan. Toisaalta en myöskään halua tuomita henkilöä mahdollisen menneisyyden virheen vuoksi. Kummastelen tuttavan tapaa ottaa yhteyttä, hyökkäävää asennetta sekä sitä, että mitä sitten ikinä onkin tapahtunut, on se tapahtunut useita vuosia sitten. En tiedä mitä uskoa, sillä molempiin “tahoihin” olen luottanut.

Asiantuntija vastaa

26.05.2023 klo 13:32 - Päivi Stelin-Valkama , perheneuvoja, kliininen seksologi , Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Kiitos kysymyksestäsi! Ensinnäkin kuulostaa siltä, että olet lähtenyt nykyiseen tapailusuhteeseesi hyvin rauhallisesti ja hätäilemättä. Olette molemmat antaneet toisillenne aikaa ja sinun on ollut hyvä olla. Nyt olet saanut tuttavaltasi yhteydenoton, jossa hän haukkuu ja nimittelee kumppaniasi. Ymmärrän, että olet hämmentynyt ja huolestunutkin.

Mieleeni nousee muutamia näkökulmia. On erikoista, että sinuun yhteyttä ottanut tuttava nimittelee kumppaniasi hyvin alatyylisillä ja loukkaavilla sanoilla. Tuollainen kielenkäyttö ei anna puhujasta itsestään kovin luotettavaa saati sitten tasapainoista kuvaa. Jos tuttava oikeasti haluaisi varoittaa sinua, hän ehkä valitsisi sanansa viisaammin. Nyt tuntuu siltä, että kyseessä on lähinnä hänen oma, ryöpsähtävä katkeruudenpurkauksensa. Se kertoo enemmän hänen omista tunteistaan kuin niiden kohteena olevasta henkilöstä.

Olet edennyt tapailemasi miehen kanssa rauhallisesti. Puhut oppimisesta ja kasvamisesta yhteisten kiinnostuksenkohteiden kautta. Se, miten suhdettanne kuvaat, kuulostaa tasapainoiselta ja rauhalliselta. Jos vuosia sitten miehen aiemmassa ihmissuhteessa on tapahtunut jotain hankalaa, se ei sinänsä kerro hänestä ihmisenä mitään. Jokainen kokee tilanteet omalla tavallaan ja ne tallentuvat eri osapuolten muistiin erilaisina. Kukin tekee asioista omat tulkintansa. Siksi kannattaa varoa tuomitsemasta ketään yksittäisen henkilön tunnepurkauksen vuoksi.

Mitä sitten tekisit jatkossa? Kannattaisiko sinun kertoa miehelle tapahtuneesta ja kysyä, tietääkö hän itse, mitä tuttavasi mahtoi tarkoittaa. Luulen, että asiasta on tarpeen puhua, jotta se ei jää vaivaamaan mieltäsi. Voit samalla kertoa, miten hyvältä tähänastinen yhdessäolonne on sinusta tuntunut ja että et tee mitään johtopäätöksiä satunnaisen loukkaavan ja hyökkäävästi esitetyn kommentin pohjalta.

Mies on ilmaissut kiitollisuutensa siitä, että olet antanut hänelle aikaa. Saattaa olla niin päin, että mies itse on kokenut tuon vuosien takaisen suhdeyrityksen tuttavasi kanssa hyvin traumatisoivaksi. Jos tuttavasi käytöksessä tuon suhteen aikana on ollut samanlaisia, loukkaavia ylilyöntejä kuin nyt hänen ollessaan yhteydessä sinuun, ei ole ihme, jos mies on lopettanut suhteen. Eikä sekään ole ihme, jos hän on tullut hyvin varovaiseksi ja hitaaksi etenemään uudessa suhteessa. Jos on kerran käynyt läpi jotain itseä rikkovaa ja loukkaavaa, voi rauhallinen kävelysuhde antaa tarpeellista rauhaa ja turvallisuutta.

Uskon, että rauhallinen tapaileminen jatkossakin antaa sinulle ja miehelle mahdollisuuden katsoa, mitä tulevaisuus tuo eteenne.  Ehkä voisit ottaa pieniä askeleita suhteen syventämisen eteen. Voisitko pyytää häntä lenkin jälkeen kotiisi kahville? Ehkä siitä seuraisi vastakutsu. Tulevaisuus avautuu askel askeleelta, mutta askelten lomassa on mahdollista sanoa ääneen toiveitaan. Vain aika ja yhdessäolo voivat selvittää, onko tässä suhteessa aineksia syvempään sitoutumiseen.

Hyvää kesää ja kävelyretkiä!

Toivoo Päivi

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Häpeä ja rakkaus parisuhteessa

Häpeä syntyy, kun yhteys katkeaa: kun ihminen lähestyy toista, mutta toinen kääntää pään pois. Kun tätä tapahtuu merkittävissä...

Pitkäaikainen puoliso – se läheisin, mutta välillä niin ärsyttävä tyyppi!

Tuntuuko pitkä parisuhteesi enemmän rasittavan sinua kuin antavan voimaa? Puolisosi ei tunnu mielenkiintoiselta tyypiltä vaan lähinnä...

Paras työkalu parisuhdeongelmiin on yksinkertainen, mutta ei helppo

Tarve työkaluihin parisuhteen ristiriitatilanteissa on ymmärrettävä. Taikasauvoja ei ole, sillä paras työkalu on yksinkertainen ja tuttu, mutta...