Siirry sisältöön

Esimerkki elävästä elämästä: Rekrytointi vanhempainvapaan aikana

25.06.2020 klo 12:09 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Esimerkki elävästä elämästä: Uuden työpaikan saanti onnistui vanhempainvapaan aikana.

Ensimmäisen lapsen synnyttyä 36-vuotias äiti haki uutta työpaikkaa vanhempainvapaan aikana. Lapsi oli reilun 4 kuukauden ikäinen. Henkilö ilmoitti työhakemuksessa voivansa aloittaa työt lapsen täyttäessä 6 kuukautta, jolloin puolestaan lapsen isä jäisi vanhempainvapaalle.

Työsuhde oli määräaikainen perhevapaan sijaisuus asiantuntijatehtävässä. Työn kestoksi oli määritelty hieman yli vuosi.

Työhaastattelussa ei kysytty mitään lapsenhoitoon liittyviä kysymyksiä tai perheasioita. Henkilö palkattiin tehtävään noin sadan hakijan joukosta ja hän aloitti toivomuksensa mukaan tehtävässä, kun lapsi täytti puoli vuotta.

Heti uuden työn alkaessa henkilö pyysi itse, että voisikin tehdä pari ensimmäistä kuukautta 80-prosenttista työaikaa. Järjestely sopi myös työnantajalle. Perehdytyksen aikana edellinen työntekijä oli myös vielä työssä, jolloin työtehtävien siirtyminen kävi sujuvasti. Parin kuukauden jälkeen sovittiin, että uusi työntekijä siirtyi tekemään työtään täysipäiväisesti.

Perheen isä jatkoi hoitovapaalla siihen asti, kunnes äidin määräaikainen työ päättyi, ja äiti jäi puolestaan hoitovapaalle reilun 1,5-vuotiaan lapsen kanssa isän palatessa työhön.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Väestöliiton asiantuntijan tarjoamaa keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja...

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Väestöliiton asiantuntijan tarjoamaa keskustelutukea vanhemmuuteen, pari- ja perhesuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyvissä huolissa ja...

Chat lastensuojelun asiakaslasten vanhemmille ja muille läheisille

Vertaistuellinen ryhmächat lastensuojelun asiakkuudessa olevien lasten vanhemmille ja muille läheisille. Chatissa paikalla myös Kasper ry:n...