Siirry sisältöön

Onnistuuko yhteenpaluu eron jälkeen?

07.02.2022 klo 09:51 - Kirjoittanut Vaaranen, Heli , psykoterapeutti , Väestöliitto
Monet haaveilevat yhteenpaluusta exän kanssa. Vastaanotoilla ja psykoterapeutin nettipalveluissa on-off-parien kysymys nousee säännöllisesti esiin: erosimme, mutta tunteita on vieläkin. Miten voisimme sitoutua uudelleen? Miten kipinän saa takaisin? Voiko tämä toimia? Tutkimusten perusteella vastaus on ”ei”. Yhteenpaluun onnistumisia kuitenkin tapahtuu, mutta ne ovat harvinaisia.

Yli kolmannes yhdessä asuvista pareista ja yksi viidennes aviopuolisoista on kokenut eron ja yhteenpaluun saman kumppanin kanssa. On-off- parit kamppailevat suhteen epävarmuuden ja epätyydyttävyyden kanssa ja usein pyrkivät suhteen lopettamiseen pysyvästi. (Vennum, A. et.al.: 2014).  Yhteenpalaajilla on liitoissaan merkittävästi enemmän mustasukkaisuutta, pettymyksiä, turhautumista, epävarmuutta ja epäselviä odotuksia kuin niillä, jotka eivät ole yhteenpalaajia.

Milloin yhteenpaluu voi onnistua?

Tutkimukset kuvaavat, että joidenkin kohdalla eron kriisi saattoi puhdistaa ilmaa, parantaa parisuhdetta ja lisätä kumppaneiden arvostusta toisiaan kohtaan. Silti eroriidat painoivat mieltä ja toisten deittaaminen erossa ollessa nousi jokaisessa riidassa kipeästi pintaan.  Menetettyä luottamusta oli vaikea saada takaisin.

On-off-pareille on tavallista toimia erojen ja yhteenpaluiden sykleissä yhden ja saman kumppanin kanssa.

Tarvitaan lisää tutkimusta sen kannalta, ketkä onnistuvat ja ketkä epäonnistuvat yhteenpaluussaan. Viitteitä on kuitenkin siitä, että tulevaisuus riippuu menneisyydestä, eli eron syistä ja eron tavasta. Jos kumpikaan ei ole tapaillut muita eron jälkeen, yhteenpaluu voi onnistua helpommin. Jos tunteita on vieläkin, eikä eron syy ole esimerkiksi pettäminen, se on yhteenpaluun onnistumista vahvistava merkki.

Yhteenpaluun onnistumista vastaan puhuu epäselvyys siitä, mihin suhde on menossa, vai onko se menossa minnekään.  Tämä onkin melko yleinen erojen syy nuorten aikuisten suhteissa: kun epävarmuus tulevaisuudesta ja suhteen merkityksestä kumppanille kestää liian kauan, toinen lähtee.

Ihmiset palaavat exiensä kanssa yhteen todennäköisimmin, jos vaihtoehdot näyttävät huonoilta. Usein yhteenpalaajat saavat ainakin tilapäisesti sovittua ehdoista: esimerkiksi sitoutumisesta, perheen perustamisesta tai avun hakemisesta ongelmiin. Vaatimusten alla uudelleen solmittu liitto on kuitenkin heikommissa kantimissa kuin vapaaehtoisuuteen ja molemminpuoliseen tahtoon perustuva liitto.

Tutkimustietoa yhteenpaluuta miettiville:

  • Parit, jotka toistuvasti eroavat ja palaavat yhteen, riitelevät enemmän ja voivat huonommin.
  • Mitä useammin pari palaa yhteen, sitä heikompaa on sitoutuminen. Epävarmuus tulevaisuudesta voimistuu.
  • Kun kumppanit eroavat ja palaavat yhteen ennen avioliittoa, sen on nähty tutkimuksissa johtavan onnettomampiin liittoihin. Yhteenpalaajien liitoissa on enemmän konflikteja ja epävarmuutta, mutta vähemmän läheisyyttä ja tyytyväisyyttä kuin niiden liitoissa, jotka eivät ole yhteenpalaajia.
  • On harvinaista, mutta mahdollista, että eronnut pari alkaa arvostaa toisiaan vasta eron jälkeen. Tällöin yhteenpaluu perustuu kumppanin arvostukseen. Tämä ei kuitenkaan suojaa paria mustasukkaisuudelta.  Eroriidat ja eron tapa ovat painolasti jokaisessa yhteenpaluussa.
  • Joskus ero tekee näkyväksi kumppaneiden molemminpuolisen riippuvuuden toisistaan. Näissä tapauksissa pari voi lähentyä molempien ymmärtäessä oman tarvitsevuutensa kumppaniin nähden.

Tarvitsetko apua?

 

Väestöliiton psykoterapeutin päivystyschat perehtyy nuorten aikuisten parisuhteiden, ihmissuhteiden ja deittailun kipukohtiin. Maksutonta tukea on saatavilla, ota yhteyttä!

https://www.hyvakysymys.fi/paivystyschatti/paivystava-psykoterapeutti-vastaa-nuorten-aikuisten-parisuhteen-ongelmiin/

 

Tervetuloa maksuttomaan 45-min chattiin psykoterapeutin kanssa! Etsi psykoterapeutin ajanvarauschat otsikolla ”Intiimit ihmissuhteet ja deittailu”. Aikoja on avoinna joka arkipäivä klo 13. Jos et löydä vapaata aikaa, tarkista uudet ajat seuraavan viikon alussa uudelleen!

https://www.hyvakysymys.fi/ajanvarauschat/

Lähteet:

Dailey, R. M., Rossetto, K. R., Pfiester, A., & Surra, C. (2009). A qualitative analysis of on-again/off-again romantic relationships: “It’s up and down, all around,” Journal of Social and Personal Relationships, 26(4), 443-466.

Vennum, A., Hardy, N., Sibley, D. S., & Fincham, F. D. (2015). Dedication and sliding in emerging adult cyclical and non-cyclical romantic relationships. Family Relations, 64, 407-419.

Vennum, A., Lindstrom, R., Monk, J. K., & Adams, R. (2014). “It’s complicated”: The continuity and correlates of cycling in cohabiting and marital relationships. Journal of Social and Personal Relationships, 31(3), 410-430.

Päivitetty 12.7.2022

Dailey, R. M., Jin, B., Pfiester, A., & Beck, G. (2011). On-again/off-again dating relationships: What keeps partners coming back? The Journal of Social Psychology, 151(4), 417–440. https://doi.org/10.1080/00224545.2010.503249

Psykoterapeutti Heli Vaarasen havaintoja psykoterapiatyöstä 2008 – 2022

 

 

Aihealueet:  Kriisit , Parisuhde

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuorten ja nuorten aikuisten suhde-ja deittailuongelmien tuki Väestöliitosta

Ongelmia parisuhteessa? Entä deittailussa? Sinä alle 29-vuotias, Väestöliiton asiantuntija on tukenasi.

Häpeä ja rakkaus parisuhteessa

Häpeä syntyy, kun yhteys katkeaa: kun ihminen lähestyy toista, mutta toinen kääntää pään pois. Kun tätä tapahtuu merkittävissä...

Pitkäaikainen puoliso – se läheisin, mutta välillä niin ärsyttävä tyyppi!

Tuntuuko pitkä parisuhteesi enemmän rasittavan sinua kuin antavan voimaa? Puolisosi ei tunnu mielenkiintoiselta tyypiltä vaan lähinnä...