
Ohjeita väkivallan uhrin läheisille
Monet ajattelevat, että toisten kotona tapahtuviin asioihin puuttuminen on tunkeilua ja yksityisasioihin sekaantumista. Paljon huolestuttavampaa kuitenkin on, jos havaittuun väkivaltaan ei reagoida lainkaan. Sinun tukesi naapurille, sukulaiselle tai tuttavalle voi olla ratkaisevaa hengenvaarallisen kierteen lopettamisessa.
Miten puhua väkivaltaa kokeneelle?
Lähesty uhria kunnioittavasti ja tuomitsematta. Suurin osa ihmisistä arvostaa muiden välittämistä ja huolenpitoa – vaikka he eivät olisikaan vielä valmiita puhumaan vaikeasta asiasta.
Aloita keskustelu kertomalla, että olet huolissasi. Kerro myös syy. Älä ihmettele, jos väkivaltaa kokenut torjuu lähestymisyrityksen. Hän saattaa olla peloissaan eikä välttämättä ole edes valmis myöntämään tilanteen vakavuutta. Väkivaltaisten kokemusten jälkeen on usein vaikeaa luottaa muihin ihmisiin. Älä siis painosta puhumaan, vaan ole kärsivällinen. Tärkeintä, mitä sinä voit tehdä, on kuunnella, kunnioittaa läheisesi päätöksiä ja auttaa häntä löytämään keinoja turvallisuuden tunteen ja avun löytämiseen.
Vältä tätä:
- Älä syyllistä ihmistä siitä, että hän on väkivaltaisessa suhteessa.
- Älä yritä etsiä ”syitä” väkivallalle.
- Älä arvostele uhria, mikäli hän sanoo rakastavansa kumppaniaan kaikesta huolimatta.
- Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen vaati usein aikaa.
- Älä arvostele edes väkivaltaista kumppania puhuessasi uhrille. Voit silti tuomita hänen käyttäytymisensä.
- Älä sano, mitä itse tekisit samassa tilanteessa. Neuvojen liiallisella tuputtamisella vähennät uhrin uskoa omaan päätöksentekokykyynsä.
- Älä painosta uhria jättämään kumppaninsa äläkä yritä tehdä päätöksiä hänen puolestaan.
- Keskity ennen kaikkea kuuntelemaan ja tukemaan läheistäsi hänen itse tekemissään päätöksissään.
Kirjoittajat: Parisuhteen asiantuntijat, Väestöliitto
Oliko tästä sinulle apua?
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Testi
Kasper testaa
Väkivaltaa Kokeneet Miehet
Väkivaltaa Kokeneet Miehet auttaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteissaan tai kadulla kokeneita miehiä. Keskusteluapua on tarjolla...
Erosta Elossa – erokriisiapua miehille
Erosta Elossa tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä tarjoamalla henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa...