Siirry sisältöön

Murrosikäisen sisarussuhteet

26.10.2018 klo 15:16 - Tuottanut Väestöliitto
Sisarussuhteet ovat elämän pitkäkestoisimpia ihmissuhteita. Murrosikäiselle paras kaveri ja salaisuuksien jakaja saattaa löytyä hyvin läheltä. Toisaalta kaikki perheeseen liittyvä voi olla ärsyttävää ja sisarukset tuntua viimeisiltä, joiden kanssa haluaa viettää aikaa.

Murrosiän vaikutuksesta sisaruussuhteisiin ei juuri löydy tutkimustietoa. Sisarusten välit saattavat varhaisessa murrosiässä muuttua ristiriitaisiksi. Jos sisarukset ovat lapsena olleet läheisiä, suhde tasoittuu jälleen nuorten lähestyessä aikuisuutta.

Sisarustutkimusten mukaan esikoinen saa yleensä menestyjän ja vanhempien perinteen kantajan ”manttelin”, nuoremmat sisarukset ovat useammin kapinallisia.

Jokaisen lapsen on saatava kokea olevansa ainutlaatuinen

Vanhempien tehtävä on kohdella lapsia tasapuolisesti. Tämä ei tarkoita täsmälleen samanlaista kohtelua jokaiselle perheen lapselle. Lapset ovat erilaisia temperamentiltaan, iältään ja sukupuoleltaan, ja jokainen tarvitsee hänelle hienosäädetyn kasvatuksen. Jokaisen lapsen ja nuoren on myös tärkeää saada kokea olevansa vanhemmilleen ainutlaatuinen.

Sisarukset riitelevät ainakin jonkin verran keskenään. Yhdessä eläminen opettaa vaatimaan omia oikeuksia, puolustautumaan ja hieromaan sovintoa. Sosiaaliset taidot hioutuvat kuin itsestään.

Ainoa lapsi saa usein aikuisten aikaa ja huomiota eikä hänen tarvitse taistella siitä. Vanhempien on tärkeää tukea lapsen sosiaalisten taitojen harjoittelua myös saman ikäisten kanssa. Ainoana lapsena olo ei välttämättä merkitse huonoa sosiaalista selviytymistä vertaisryhmässä. Kaverit, serkut tai ystävät harrastusryhmästä voivat olla ainoan lapsen sosiaalisten taitojen “sparraajina”.

Lapsi on sisarussarjassakin ainoan lapsen asemassa, jos hänen ja sisarusten ikäero on kuusi vuotta tai enemmän.

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Kumppanuusvanhemmuus-chat

Kumppanuusvanhemmuus on suunniteltua ja jaettua vanhemmuutta, jossa vähintään kaksi henkilöä ilman keskinäistä romanttista rakkaussuhdetta...

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...