Siirry sisältöön

Murrosiän paineet

02.01.2019 klo 15:39 - Tuottanut Väestöliitto
Olet saattanut joskus huolissasi pohtia, millaiset arvot ja toimintatavat nuoren kaveripiirissä vallitsevat. Tuntuu kuin nuori olisi kavereiden kauko-ohjauksessa. Nuori myös puolustaa kavereitaan vanhempia vastaan. Kavereita kohtaan osoitettu arvostelu on nuorelle henkilökohtainen loukkaus.

Paineet saattavat ahdistaa nuorta

Kaveriporukan tiukka koodi voi sanella, millainen pitää olla kuuluakseen porukkaan. Tietty pukeutuminen, kielenkäyttö, samanlainen musiikkimaku tai tietyn joukkueen kannattaminen on lähes pakollista.

Tällaiset paineet saattavat tuntua nuoresta myös ahdistavilta ja estävät häntä toteuttamasta kaikkia puolia itsessään.

Epävarma nuori voi kavereiden yllytyksestä tai omasta näyttämisen halustaan käyttäytyä itselleenkin yllättävällä tavalla. Ei ole kokonaan tuulesta temmattua, että joutuminen huonoon seuraan on vaaraksi nuoren kasvulle.

On hyvä keskustella siitä, tunnistaako nuori oman ryhmänsä kirjoittamattomia pelinsääntöjä. Murrosikäistä on kuitenkin vaikeaa kieltää viettämästä aikaa joidenkin kavereiden kanssa. Tämä saattaa kasvattaa ehkä enemmän uhmaa. Nuorta voi kuitenkin hienovaraisesti tukea vanhempien toivoman ryhmän suuntaan: ”Oletko viime aikoina nähnyt X:ää, mitä hänelle kuuluu?”

Kirjoittajat: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...

Nuoren itsenäistyminen haastaa vanhemman muutokseen

Itsenäistyvä nuori haastaa myös vanhempaa itsenäistymään. Vanhemman tehtävä on sekä tukea nuorta hänen itsenäistymisessään että kantaa...