Siirry sisältöön

Mitä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa?

02.05.2022 klo 12:57 - Tuottanut Väestöliitto
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa arkikielessä eri asiaa kuin lakiterminä. Arkikielessä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käytetään usein synonyyminä kaikenlaiselle lapseen ja nuoreen kohdistuvalle seksuaaliväkivallalle. Lakiterminä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa sellaista aikuisen lapseen kohdistamaa seksuaaliväkivaltaa, jossa ei ole kyse raiskauksesta.

Lain mukaan aikuinen ei saa tehdä mitään seksuaalisia tekoja alle 16-vuotiaalle. Jos aikuinen on valta- tai luottamussuhteessa (esimerkiksi huoltaja, opettaja, valmentaja) lapseen nähden, tämä suojaikäraja on 18 vuotta. Lue lisää suojaikärajasta.

Lain tarkoittama lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voi olla esimerkiksi koskettelua sukuelinten, rintojen tai pakaroiden alueelle. Se voi olla myös oman sukuelimen esittelemistä lapselle, lapsen houkuttelua koskettelemaan tekijän sukuelintä tai lapsen saamista seuraamaan tekijän itsetyydytystä. Hyväksikäyttö voi olla myös sitä, että lapsi saadaan toimimaan seksuaalisväritteisesti esimerkiksi riisuutumaan, esittelemään sukuelimiään tai masturboimaan tekijän nähden. Vuoden 2023 alusta lähtien suurin osa näistä teoista määritellään laissa seksuaaliseksi kajoamiseksi lapseen.

Lakiterminä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö viittaa siis tällä hetkellä sellaiseen aikuisen tai vanhemman nuoren lapseen kohdistamaan seksuaaliväkivaltaan, jossa ei ole kyse raiskauksesta. Raiskaus puolestaan tarkoittaa kaikkea sellaista toiselle ilman suostumusta tehtyä toimintaa, jossa tunkeudutaan toisen ruumiinaukkoon (emättimeen, peräsuoleen, suuhun) tai otetaan toisen sukuelin omaan ruumiinaukkoon, ja tätä kutsutaan lainsäädännössä sukupuoliyhteydeksi. Kun sukupuoliyhteydessä on mukana aikuinen ja alle 16-vuotias lapsi, kyse on raiskauksesta, vaikkei aikuinen varsinaisesti pakottaisikaan lasta.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei edellytä fyysistä kontaktia, vaan rikoksia voidaan tehdä myös netin välityksellä.

Mikään ei oikeuta aikuista tekemään seksuaalisia tekoja alle 16-vuotiaalle

Kun aikuinen pakottaa tai suostuttelee lapsen seksuaalisiin tekoihin, eli käyttää lasta seksuaalisesti hyväkseen, on aina kyse väkivallasta. Siksi lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa pidetään nykyään laajasti parempana terminä kuin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Seksuaaliväkivalta tarkoittaa kaikkia niitä tekoja, jotka loukkaavat toisen ihmisen seksuaalista koskemattomuutta.

Vaikka puhutaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai seksuaaliväkivallasta, kyse ei useinkaan ole uhrille seksuaalisesta kokemuksesta. On kuitenkin mahdollista, että lapsen keho saattaa kiihottua hyväksikäyttötilanteessa – esimerkiksi penis usein jäykistyy, kun sitä kosketetaan – mutta se ei tee seksuaaliväkivallasta tasavertaista, suostumuksellista seksitilannetta lapselle. Myöskään se, että alle 16-vuotias on aktiivisesti itse mukana seksissä, ei oikeuta tekoa. Alle 16-vuotias (tai luottamussuhteessa alle 18-vuotias) ei voi antaa aikuiselle suostumusta seksuaalisiin tekoihin, vaikka niitä itse haluaisikin. On aina aikuisen vastuulla olla tekemättä seksuaalisia tekoja lapsen kanssa.

Seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaaliväkivalta on aina väärin ja rikollista.

Miten hyväksikäyttäjä tyypillisesti toimii?

Seksuaalinen hyväksikäyttö voi olla suoraa pakottamista. Usein se kuitenkin alkaa pikkuhiljaa niin, että tekijä rakentaa itsensä ja lapsen välille suhteen, joka voi aluksi tuntua lapsesta hyvältä ja turvalliselta tai sitten positiivisella tavalla jännittävältä. Jokainen lapsi ja nuori kaipaa muiden ihmisten positiivista huomioita, ja tätä luontaista tarvetta hyväksikäyttäjät käyttävät hyväkseen. He valitsevat usein tietoisesti kohteikseen sellaisia lapsia, joiden elämästä puuttuu turvallisia aikuisia, ja joiden tarve olla ihailtu ja kokea itsensä tärkeäksi ei täyty muissa ihmissuhteissa.

On tavallista, että seksuaaliväkivallan tekijä yrittää syyllistää lasta tai tehdä tästä itselleen ”rikostoverin” esimerkiksi sanomalla, että lapsi tai nuori on itse halunnut sitä tai on pukeutunut tai käyttäytynyt provosoivasti. On myös tavallista, että tekijä vannottaa pitämään tapahtumat salaisuuksina ja uhkaa tehdä jotain pahaa, jos lapsi tai nuori kertoo niistä jollekin ulkopuoliselle. Hyväksikäyttäjä tekee näin siksi, koska tietää toimivansa väärin ja joutuvansa vaikeuksiin, jos hänen tekonsa tulee ilmi. Näihin uhkailuihin ei pidä eikä kannata suostua. Vastuu on aina vain ja ainoastaan tekijällä.

Mitä tehdä, jos kokee hyväksikäyttöä?

Seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa kokijalleen usein häpeää ja saattaa jättää jäljet pitkäksi aikaa. Seksuaaliväkivallan kokemukset voivat vaikuttaa käsityksiin itsestä ja muista, ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen ja mielenterveyteen.
Siksi kokemuksen kanssa ei koskaan kannata jäädä yksin, vaan siitä kannattaa kertoa luotettavalle aikuiselle ja hakea apua. Jos tutulle aikuiselle puhuminen tuntuu liian vaikealta, voi apua lähteä hakemaan esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen, Nuorten Exitin tai Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatin kautta. Lisää auttavia tahoja löydät täältä.

Joskus vaikeista asioista on helpompi puhua ystävälle kuin aikuiselle. Myös ystävälle puhuminen kannattaa. Vaikka lapselle tehty seksuaaliväkivalta on aina vain ja ainoastaan tekijän vika, usein hyväksikäytetyksi joutunut syyttää tapahtuneesta itseään. Hyvä ystävä pystyy muistuttamaan, että vastuu on täysin tekijällä ja auttamaan sen miettimisessä, kenelle aikuiselle asiasta kannattaa kertoa ja olla siinä tukena.

Kirjoittajat: Nuorten palveluiden asiantuntijat, Väestöliitto

Lähteet:
Rikosuhripäivystys: Mitä kaikkea lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sisältää (RIKU-lehti 3/2019)
Oikeusministeriön tiedote 17.2.2022: Rikoslain uudistaminen vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta
Hallituksen esitys eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi (18.2.2022)

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...