Siirry sisältöön

Maailman Terveysjärjestö ohjaa seksuaalikasvatus lapsuudesta lähtien

12.12.2018 klo 12:42 - Tuottanut Väestöliitto
Maailman terveysjärjestö WHO ohjeisti jo vuonna 2010 päättäjiä ja opetustoimen viranomaisia ja asiantuntijoita aloittamaan seksuaalikasvatuksen aikaisin. Suosituksen mukaan seksuaalikasvatuksen yleisissä opetuspaikoissa pitää alkaa varhaislapsuudessa ja jatkua läpi nuoruuden aikuisuuteen.

Seksuaalisuus on elämänikäinen ominaisuus ja kehitysprosessi. Se on jotakin, joka on olemassa ihmisessä, näkymättömänä, jo syntymässä ja on aina kuolemaan saakka. Se on olemista, ei tekemistä. WHO:n julkaisema Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa sisältää yksityiskohtaiset suositukset hyvästä, kokonaisvaltaisesta seksuaalikasvatuksesta eri-ikäisille lapsille ja nuorille.

Kokonaisvaltainen lähestymistapa, jossa seksuaalisuus nähdään ihmisen voimavarana, auttaa lapsia ja nuoria kehittämään keskeisiä taitoja. Ikätasoisten taitojen avulla he voivat päättää itse seksuaalisuudestaan ja ihmissuhteistaan eri kehitysvaiheissaan.

Ikätasoinen, kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus auttaa lapsia ja nuoria voimaantumaan niin, että he voivat toteuttaa seksuaalisuuttaan ja elää ihmissuhteissaan tyydyttävällä ja vastuullisella tavalla. Nämä taidot ovat myös hyvin tärkeitä, jotta he osaavat suojautua mahdollisilta riskeiltä.

Seksuaalikasvatus on myös osa yleisempää kasvatusta ja vaikuttaa siten lapsen persoonallisuuden kehittymiseen. Ennaltaehkäisevä kasvatus auttaa ehkäisemään seksuaalisuuteen liittyviä riskejä, ja voi parantaa elämänlaatua, terveyttä ja hyvinvointia. Tällä tavoin seksuaalikasvatus auttaa parantamaan terveyttä yleisellä tasolla. WHO:n suositukset kattavat 0-vuotiaasta yli 15-vuotiaat.

Lähde: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80220/039844e2-c540-4e81-834e-6f11e0218246.pdf?sequence=1

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Saako lähisukulaisen kanssa harrastaa seksiä?

Lähisukulaisten välinen romanttinen tai seksuaalinen suhde ei ole moraalin eikä lain näkökulmasta yleisesti hyväksyttävää. Lait ja...

Testaa tietosi seurustelusuhteen seksuaaliväkivallasta

Seurustelusuhteessa esiintyvään seksuaaliväkivaltaan liittyy useita uskomuksia ja aina ei ole helppo tunnistaa, mikä on oikein ja mikä väärin....

Homovisa

Homo, bi, panseksuaali, aseksuaali, hetero. Monia eri seksuaalisia suuntautumisia, mutta mikä tuntuu omalta? Monia se pohdituttaa. Tee tästä testi...