BETA Siirry sisältöön

Kommunikaatio-ongelmat haltuun nuorissa parisuhteissa

Julkaistu 16.04.2019 - Kirjoittanut Heli Vaaranen , Johtava asiantuntija, psykoterapeutti , Väestöliitto
Nuorissa parisuhteissa luodaan pariskunnan riitelyn tavat ja konfliktien ratkaisukeinot vuosiksi eteenpäin. Jo ensimmäisen seurusteluvuoden aikana pari löytää tasapainon helppojen ja vaikeasti sulatettavien asioiden välillä. Ensimmäinen vuosi määrittää, kumpi käyttää valtaa ja missä asiassa, ja onko valta hyvää vai tuhoavaa valtaa. Lisäksi ensimmäinen vuosi määrittelee sen, miten paljon parisuhteelta voi odottaa, ja miten paljon parisuhde antaa. Tutustuminen omaan puolisoon ei lopu koskaan, mutta parisuhteen perusasiat loksahtavat paikalleen melko nopeasti. Perusasioita ovat kotitöiden jakaminen, parisuhteen arvostaminen, intiimin läheisyyden ylläpitäminen ja tunteiden turvallinen osoittaminen.

Nuorissa parisuhteissa kumppaneiden tulee ratkaista, mikä on juuri heidän tapansa ratkaista ongelmat. Parisuhdetaidot saavat vahvasti vaikutteita siitä, miten kummankin lapsuudenkodissa asioita käsiteltiin. Nyrkillä vai halauksella? Puhumalla vai ohittamalla? Syyttelemällä vai itsesyytöksillä? On heitäkin, jotka eivät ole koskaan vanhempiensa riitaa nähneetkään. Silloin voi olla vaikeaa ilmaista oma poikkeava tahto. Hyvään ongelmanratkaisuun tarvitaan aina kaksi ihmistä. Jos sinä olet valmis tekemään kompromissin, tarvitset myös toisen vastaantuloa kompromissin aikaansaamiseksi.

Jos sinun on vaikea saada kumppania puhumaan, pohdi hetki sitä, miten helppoa sinun kanssasi on puhua. Viestillä on aina lähettäjä ja vastaanottaja. Kivimuurin kanssa on vaikea sopia asioista, ja pehmeän pumpulin kanssa on vaikea neuvotella. Miellyttäjä taipuu joka suuntaan ja tekee kumppanistaan hyvin turhautuneen itsevaltiaan.

Parisuhteen rakenteet voi korjata, jos molemmat sitä haluavat

Jos perusasiat parisuhteessa lähtevät väärään suuntaan, niitä voi onneksi korjata. Kaikkiin ongelmiin ei oma apu riitä. Useimmat parit tulevat pariterapiaan vasta kärsittyään ongelmistaan pitkään, jopa kuusi vuotta. On liian optimistista ajatella, että ”me selvitään tästä ” jos mikään kokemus ei puhu sen puolesta, että ennenkin olisi selvitty. Riitoja on kaikilla, mutta ratkaisevaa on, miten niistä päästään yhteisymmärrykseen siten, että paha olo ei jää painamaan mieltä. Moni seurusteleva nuori pelkää omia kiukkuisia sanojaan ja mieluummin välttää riitaa kokonaan. Toinen pelkää ottaa vastaan kumppanin myrkylliset sanat, ja siksi on aivan hiljaa. Ehkä kumppanit käyttävät toistensa heikkouksia lyömäaseena riidoissa. Lopputulos on entistä vähemmän puhetta, sillä käytäntö on osoittanut että puhuminen on vaarallista. Mutta jos omia ajatuksia ei ollenkaan saa ilmaistuksi, harmittavat asiat jäävät muhimaan ja selvittämättömät ongelmat ratkomatta. Kun kaikki turhautuminen jää kuplimaan pinnan alle, sille on vain yksi tie ulos – iso riita.

Riidan välttelyn toimimattomat keinot

Sitä mikä toimii, sitä kannattaa jatkaa. Useimmat riidan välttelyn keinot ovat toimimattomia, mutta silti niitä usein jatketaan. Keskustelun välttämisestä on voinut tulla tapa, ja ihminen takertuu tapoihinsa hyvin helposti. Välttelyn keinoja ovat

Mielenosoitus: ”Ostinpa sen mekon!”
Mökötys: ”Minulla on paha olla, mutta enpä kerro miksi”
Kilpailu, kumpi on pidempään puhumatta toiselle: ” 12 . päivä menossa, minä olen vahvempi …”

Nämä ovat toimimattomia mutta suosittuja hiljaisen riitelyn tapoja. Kyseessä on myös yritys pelastaa omat kasvot tilanteessa, jossa ei löydä sanoja, ei löydä tapaa kommunikoida mitä tarvitsee, eikä löydä kunniallista tietä ulos riidasta. Hiljaisessa riitelyssä tapahtuu kuitenkin paljon enemmän kuin mököttäjän oma epätoivoinen toiminta. Kyseessä on myös toisen osapuolen nöyryyttäminen ja loukkaaminen. Loukkaaminen johtaa valitettavasti siihen, että kumppanit voivat luottaa toisiinsa entistä vähemmän. Heidän itsetuntonsa parina heikkenee, sillä he ovat osoittaneet toisilleen että ”me ei pystytä puhumaan”.

Mikä neuvoksi?

Pariterapiatyössäni olen kehittänyt kolmen kohdan kommunikaatio-ohjeen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta toteutus ei ole ollenkaan helppoa, ainakaan jos tottumusta avoimeen kommunikaatioon ei ole. Kolmen kohdan ohjeet kuuluvat näin:

Kysy, älä oleta
Ennakoi, anna tietoa
Pyydä, älä odota

Moni nuorista kumppaneista pelkää sitä, että uudenlainen, avoin kommunikaatio on alussa todella kömpelöä. Niin se onkin! Jos olette tottuneet olettamaan vailla informaatiota, avoimet, suorat kysymykset tuntuvat oudoilta. Ja itsestään selvyyksiltä tuntuvan tiedon jakaminen tuntuu turhalta, ellei aivan oudolta. Kokeile silti, se kannattaa! Kannattaa saada suu auki esimerkiksi näin:

Kysy: Mitä sinä toivot parisuhteelta?
Ennakoi: Haluaisin viettää ensi joulun minun vanhempieni luona. Mitä ajattelet siitä? (Käy tämä keskustelu jo kuukausia ennen!)
Pyydä: Minulla oli huono päivä. Antaisitko pitkän halauksen? Minä tarvitsen sitä.

Parisuhteita mitataan monilla mittareilla, mutta yksi tärkeimmistä on se, miten pystyt kertomaan vaikeista tunteista. On väitetty että suuri osa parien välisistä riidan aiheista on ratkaisemattomia. Minä uskon tähän väitteeseen ja uskon, että onnellisessa suhteessa osataan hyväksyä joukko asioita, joita ei voi hyväksyä. Ja silti ne hyväksytään, koska sydän rakastaa. Toinen puoli puhumista on kuunteleminen. Anna toisen puhua ja ota vastaan palaute. On ihan normaalia, että oma kumppani näkee sinussa erilaisia piirteitä kuin muut. Hän on niin lähellä.

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Parisuhdeviikko on hyvinvoinnin teemaviikko, jonka järjestävät yhteistyössä Parisuhdekeskus Kataja , Suomen uusperheiden liitto ja Väestöliiton...

Lapsettomat Äitipuolet

Lapsettoman äitipuolen rooli uusperheessä on monitasoinen ja usein haastava. Äitiyteen liittyvät myytit ja oletukset ja yhteisön paine haastavat...

Mistä tietää, että kahdenvälinen, seksuaalinen parisuhde on hyvällä pohjalla?

Kun kahdenvälinen intiimi parisuhde on hyvällä pohjalla, sen perusasiat ovat kunnossa. Niitä ovat intiimi läheisyys, intohimo ja halu sitoutua....