Siirry sisältöön

Voiks videopelaamisesta tehä ammatin?

Julkaistu 29.07.2019 - Väestöliitto
Kyllä voi!
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Kun internet nopeudet alkoivat nousta 2000-luvun alussa, niin se mahdollisti myös sen, että ihmiset pystyivät pelaamaan videopelejä toisiaan vastaan enenevissä määrin. Vaikka ensimmäinen videopeli turnaus järjestettiin 70-luvulla, niin nykyiset turnaukset ovat katsojamääriltään ja palkintosummiltaan valtavia. Ja koska yleisöä kiinnostaa seurata kilpapelaamista, niin siitä voi tehdä myös nykyään ammatin itselle.

Pelaaminen ammattina voidaan jakaa kahteen kategoriaan, kilpapelaamiseen ja ammattipelaamiseen. Ammattipelaaja ei pääsääntöisesti kilpaile, vaan viihdyttää katsojia esimerkiksi twitchissä tai youtubessa. Ammattipelaaja luo sisältöä omilla ehdoillaan, joita katsojat päättävät seurata. Ammattipelaaja myös monesti keskittyy yhden pelin sijaan useaan peliin, jolloin katsojien mielenkiinto myös pysyy yllä. Ammattipelaajan elanto tulee siis hänen luoman sisällön kautta. Twitchissä on mahdollista saada rahaa tilaajamäärän perusteella sekä mainoksia näyttämällä. Katsojat voivat myös suoraan lahjoittaa striimaajalle rahaa. Youtuben puolella enemmistö rahasta tulee nimenomaan mainosten kautta.

Kilpapelaaja taas keskittyy olemaan mahdollisimman hyvä yhdessä pelissä, jotta pelaaminen onnistuisi mahdollisimman korkealla tasolla. Kilpapelaaja joutuu harjoittelemaan pelaamista, aivan kuten kuka tahansa huipputason urheilija. Monesti kilpapelaajan päivästä 8-10h kuluu pelin pelaamiseen. Myös fyysinen ja henkinen kunto on tärkeää kilpapelaajalle. Jos olet huonossa fyysisessä kunnossa, niin turnauspäivät tai rankka treenitahti voi käydä raskaaksi. Kilpapelaaja tienaa elantonsa monesti turnauspalkintojen kautta. Suurimmat turnaus voitot liikkuvat miljoonassa eurossa. Myös jotkut joukkueet saattavat maksaa palkkaa pelaajilleen. Koska ala on sen verran uusi vielä, niin alalla ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä pelaajasopimusten suhteen.

Jos haluaa kokeilla videopelaamista ammattina, on tärkeää varmistaa, että tulevaisuus on myös turvattu. Kilpapelaajilla ura loppuu monesti ennen 30 ikävuotta. Tästä johtuen on hyvä myös käydä mahdolliset koulut loppuun ja myös jatko kouluttautua, jotta ei sitten aktiiviuran jälkeen jää tyhjän päälle. Myös ammattipelaaja ei koskaan voi tietää, että miten omalle kanavalle käy. Jos katsojat yhtäkkiä häviävät tai vaikka sairastuu vakavasti ja ei pysty tuottamaan uutta sisältöä kanaville, niin toimeentulo voi olla nopeasti uhattuna. On myös tärkeää maksaa verot tuloista ja varmistaa eläkesäästäminen, koska youtube tai twitch ei eläkemaksuja kenenkään puolesta maksa.

Suomessa myös koulut alkavat pikkuhiljaa herätä pelaamisen luomiin mahdollisuuksiin. Jotkut koulut tarjoavat jo e-urheilulinjoja, joissa pääsee pelaamaan ohjatusti. Pelaaminen ammattina on siis täysin varteenotettava uravaihtoehto, mutta sen tarjoamat haasteet, riskit sekä mahdollisuudet tulee ottaa hyvin huomioon. Peliteollisuus ja siihen liittyvä sisällöntuotanto ja e-urheilu ovat kasvavia teollisuuden aloja ja siellä liikkuu koko ajan enemmän rahaa, kun pelinkehittäjät ja palveluntarjoajat kilpailevat pelaajista.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...