BETA Siirry sisältöön

Voiko saada lihaksii samaan aikaan ku laihduttaa?

Julkaistu 08.06.2018 - Väestöliitto
Tärkeintä urheilussa tulisi olla nautinto, hyvä fiilis ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittäminen, mutta mikäli vartaloaan haluaa muokata ja lisätä lihasta suhteessa rasvaan, on se kuitenkin mahdollista säännöllisellä voimailulla. Vartalon malliin, lihaksen määrään sekä rasvan suhteeseen vaikuttavat perintötekijät, mutta ennen kaikkea ruokavalio sekä liikunta. Usein kuulee sanottavan, ettei lihaksen kasvattaminen onnistu mikäli haluaa ”polttaa rasvaa”. Höpönlöpöt! Lihasmassaa on mahdollista kasvattaa samalla kun rasvamakkarat saa kyytiä.
Tuottanut Väestöliitto

Avainasemaan lihasmassan kasvattamisessa ja samanaikaisessa painonpudotuksessa nousevat ruokavalio ja sekä säännöllinen harjoittelu. Lihasmassa kasvattamiseksi ravinnon on oltava proteiinipitoista, etenkin kun ravinnon hiilihydraattitasoja usein vähennetään painon putoamiseksi. Proteiini toimii lihaksen rakennusaineena, jota saadaan helposti esimerkiksi lihasta, kalasta, pähkinöistä, soijasta ja maitotuotteista. Lihasmassan kasvattamiseksi usein suositeltu määrä proteiinia on noin 1,5 g painokiloa kohden. Suurimmalla osalla monipuolinen ja terveellinen ruokavalio riittää takaamaan tarvittavan proteiinintarpeen, mutta tarvittaessa proteiinia voi lisätä ruokavalioonsa esimerkiksi heraproteiini lisien avulla. Liian tiukalla dieetillä energiavaje voi kuitenkin käydä liian isoksi ja keho ei toimi normaalisti. Tällöin lihasmassan kasvu voi hidastua merkittävästi. Nyrkkisääntönä painonpudotuksessa ja ruokailussa voi pitää tätä: kaikkea kohtuudella! Syö terveellisesti, monipuolisesti ja hyvässä suhteessa.

Toisaalta lihasmassa ei kasva pelkällä proteiinien tankkaamisella, päinvastoin. Liika proteiini-intoilu muuttuu rasvaksi ja lähtöpisteessä ollaan. Pelkästään lihasmassan kasvattamisen näkökulmasta kenties tärkeimpänä harjoittelun muotona voidaan pitää monipuolista voimaharjoittelua. Tällä tarkoitetaan käytännössä koko kehoa rasittavaa painojen kolistelua esimerkiksi kuntosalilla tai papan varastossa. Puntin vääntämisen tulisi olla säännöllistä, mutta ei liiallista ja ylikuormittavaa. Lihas nimittäin kasvaa levossa, minkä vuoksi levon merkitys korostuu myös lihaskasvu osalta. Myös painonpudotus on vilkkaampaa mikäli keho on rentoutunut ja hyvinvoiva.

Kaiken kaikkiaan syömistä ei missään nimessä pidä lopettaa tai edes merkittävästi vähentää. Punttia ei myöskään tule kolistella naama irveessä, vaan säännöllisesti mutta kohtuudella. Paino ei putoa hetkessä eikä jerkut kasva korviin saakka huomiseen mennessä, vaan molemmat vaativat malttia ja aikaa, joka usealta nopeaa hyötyä tavoittelevilta rantakolleilta ja kimmoilta puuttuu. Liikunnan ja ravinnon osalta on hyvä pitää järki päässä ja jättää turha hifistely sekä kikkailu alan ammattilaisille.

Vielä kertauksena ja rautalangasta.Treenaamisessa olisi hyvä keskittyä muutamaan asiaan, jotta homma etenisi ja tuloksia tulisi.

  • Säännöllisyys treenaamisessa. Ei auta että kerran, kaksi vuodessa käy vähän treenailemassa tai fiilistelemässä ja katselemassa painoja punttiksella.
  • Ravinto. Siihen mitä syö, on hyvä kiinnittää huomiota, mikäli haluaa että treeni vaikuttaa ja tulokset näkyvät.
  • Lepo. Vaikka treenaa hullunlailla on tärkeää muistaa palautuminen eli lepo.

Tietysti homma voi mennä myös yli, niin kuin oikeastaan kaikessa voi käydä. Liian tiukka laihduttaminen, kuten liian kovaa treenaaminenkin eivät lopulta ole hyvä juttu keholle. Monipuolisuus ja säännöllisyys ovatkin liikunnassa ja myös ravinnossa hyvä muistaa.

SOITA!

Poikien Puhelin on avoinna arkisin kello 13-18 numerossa 0800 94884. Soitot ovat luottamuksellisia ja ilmaisia.

CHATTAA!

Chatimme on auki arkisin kello 13-15. Chat löytyy Poikien Puhelimen verkkosivulta.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Uskallanko olla myötätuntoinen?

Myötätunnosta puhutaan tässä ajassa paljon, ja tutkimukset aiheen parissa ovat lisääntyneet selvästi kuluneella vuosikymmenellä....

SYLI-chat 22.11.

Askarruttaako syöminen, ruoka tai liikunta? Onko oma kehosuhde vinksallaan? SYLI-chatissä pääset juttelemaan näistä ja monista muista mielessä...