Siirry sisältöön

SIJOITTAMINEN | Mitä se oikein on?

Julkaistu 04.01.2021 - Väestöliitto
Sijoittaminen saattaa kuulostaa mystiseltä ja hankalalta. Wall Streetillä työskentelevät pukumiehet ostavat ja myyvät osakkeita ja näyttävät olevan hermoromahduksen partaalla. Sijoittaminen ei kuitenkaan vaadi isoja summia tai pörssikäyrien jatkuvaa seuraamista, vaan alkuun voi päästä myös pienemmällä summalla ja vaivalla.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Sijoittamisessa on yksinkertaisimmillaan kyse siitä, että ostetaan, pidetään hallussa tai myydään rahoitusinstrumenttejä eli tässä tapauksessa osakkeita. Osake on rahaa vastaan hankittava osuus julkisesta osakeyhtiöstä kuten esim. Tesla, Fortum, Neste tai Nokia. Sijoittamisen tavoite on tuottaa voittoa sijoittajalle riskitaso huomioiden. Kaikki sijoitukset eivät tuota voittoa vaan ne voivat olla myös tappiollisia – sijoittaminen on aina riskipeliä. Aloittelijan on hyvä laittaa rahat varmoihin sijoituksiin ja unohtaa nopeat voitot. Sijoitukset useampaan kohteeseen hajauttamalla minimoi tappion riskin. Sijoittaa voi myös esimerkiksi rahastoihin, johdannaisiin, kiinteistöihin tai raaka-aineisiin. Tässä tekstissä keskitymme kuitenkin osake- ja rahastosijoittamiseen.

Miten sijoittaa?

Yleisimpiä sijoittamisen muotoja aloittelijalle ovat osakesijoittaminen ja rahastosijoittaminen. Osakesijoittamisessa ostetaan jonkun tietyn yhtiön osakkeita. Niiden arvo sitten joko nousee tai laskee sen mukaan, miten yhtiön odotetaan markkinoilla menestyvän. Rahastosijoittamisessa sijoitat rahastoon, jota hallinnoi varainhoitaja, kuten vaikka pankki. Rahastossa olevat rahat sijoitetaan moneen paikkaan, esimerkiksi 25:n isoimman lääkeyhtiön kesken. Koska rahastoissa raha hajautetaan moneen paikkaan, sen tuotto ei ole välttämättä yhtä nopeaa, kuin jos sijoittaisit osakkeisiin. Mutta rahastosijoittaminen on turvallisempaa, koska raha on monessa paikassa. Rahat ovat turvassa isoilta talouden heilahteluilta. On tärkeä muistaa, että sijoittamisella harvoin rikastuu yhdessä yössä. Pitkällä aikavälillä osakemarkkinan keskimääräinen vuosituotto on noin 7 %.

Sijoitustyylit voidaan jakaa aktiiviseen ja passiiviseen sijoittamiseen. Aktiivinen sijoittaminen on omien sijoitusten aktiivista seuraamista sekä nopeaa reagointia muutoksiin. Aktiivisella sijoittamisella haetaan tuottoa markkinoiden heilahtelusta. Klassista sanontaa mukaillen, osta halvalla, myy kalliilla. Passiivinen sijoittaminen ei vaadi samanlaista heittäytymistä, vaan se voi olla pienen summan sijoittamista, vaikka kerran kuussa. Passiiviseksi sitä kutsutaan siksi, että sijoitusten annetaan muhia ja niiden tuotto muodostuu ajan myötä. Se tapahtuu niin sanotun korkoa korolle -ilmiön avulla! Tilastollisesti passiivinen sijoittaminen on kannattavampaa kuin aktiivinen sijoittaminen.

Hyödyt vs haitat

Sijoittaminen on aina riskialtista. Fiksusti sijoittamalla riskejä voi minimoida. On hyvä, että rahaa on säästössä, mutta pankkitilillä korot ovat yleensä sen verran pienet, että rikastumaan niillä ei pääse. Jos välttämättömien menojen jälkeen käteen jää edes pieni summa, kannattaa se sijoittaa. Korkoa korolle -ilmiö tarkoittaa sitä, että sijoitusten tuotot kasvavat alunperin sijoitetun pääoman lisäksi. Tällöin raha tekee töitä puolestasi. Internetistä löytyy useita hyviä ja ilmaisia oppaita, joissa neuvotaan alkuun sijoittamisessa. Jos ja kun sinulla herää into alkaa sijoittaa, kannattaa tutustua näihin oppaisiin:

Pörssisäätiön oppaat

op.median oppaat

Alkuun et tarvitse kuin 10 euroa/kuukausi, jotka sijoitat fiksusti, sekä kärsivällisyyttä! Aloittelijalle rahastosijoittaminen on helpointa ja turvallisinta. Sinun ei tarvitse seurata jatkuvasti kurssien vaihteluita ja koska sijoituksesi on hajautettu, niin riskit ovat pienemmät.

Lähteet:

Pörssisäätiö

Sijoitustieto

SIJOITTAJA.fi

Esittäjän Audionautix kappale Suspense Action on suojattu lisenssillä Creative Commons Attribution 4.0. https://creativecommons.org/licenses/… Artisti: http://audionautix.com/

Esittäjän Kevin MacLeod kappale Gold Rush on suojattu lisenssillä Creative Commons Attribution 4.0. https://creativecommons.org/licenses/… Lähde: http://incompetech.com/music/royalty-… Artisti: http://incompetech.com/

Aihealueet:  Nuorten elämä

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...