Siirry sisältöön

Minkälainen on hyvä työhakemus?

Julkaistu 20.03.2020 - Väestöliitto
Työhakemus on tekijänsä näköinen. Ennen hakemuksen kirjoittamista on tärkeää lukea ilmoitus huolella, sillä hyvä hakemus vastaa työpaikkailmoitukseen. En ehdottoman tärkeää tutustua työnantajan nettisivuihin, jotta tiedät millaiseen työpaikkaan olet hakemassa.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Varaa hakemuksen kirjoittamiseen tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tulee helposti hutiloitua, ja tehtyä kirjoitusvirheitä. Työantajan näkökulmasta vasemmalla kädellä sutaistu hakemus voi herättää kysymyksiä siitä, kuinka onnistut viemään annetut työtehtävät maaliin.

Työnantajasta riippuen kesätyöpaikkaa haetaan joko vapaamuotoisella hakemuksella, valmiilla hakemuslomakkeella ja toisinaan videohakemuksella. Netissä olevaan hakemuslomakkeeseen listataan yleensä koulutustausta ja työhistoria. Lisäksi hakijaa pyydetään usein esittelemään lyhyesti itsensä sekä kertomaan, miksi hän hakee kyseiseen työtehtävään. Videomuodossa toteutetun hakemuksen tekemiseen työnantaja antaa sisältöä ja esimerkiksi sen kestoa koskevat vaatimukset. Vapaamuotoisen hakemuksen hakija kirjoittaa ja muotoilee itse – tässä tekstissä keskitytään antamaan vinkkejä siihen.

Työhakemuksesta on tultava selville nopealla silmäyksellä kuka olet, mitä teet, miksi haet juuri kyseistä paikkaa ja miksi sinut kannattaisi valita. Sisällön lisäksi myös ulkoasuun kannattaa panostaa, älä pelkää käyttää luovuuttasi! Viimeistelty ulkonäkö kertoo myös siitä, että olet huolellinen ja tarkka. Visuaalisella ja katsojan silmää hivelevällä työhakemuksella erotut joukosta.

Mistä aloittaa?

Työhakemuksen aloitus on tärkeä, sillä siinä annat itsestäsi ensivaikutelman. Pidä aloitus ytimekkäänä, mutta persoonallisena. Aloittaminen tuntuu toisinaan hankalalta ja sama pätee työhakemuksen kirjoittamiseen. Muista, että voit palata aloitukseen myös myöhemmässä vaiheessa kirjoitusprosessia.

Kerro selkeästi kuka olet. Työnantaja on kiinnostunut motivaatiostasi ja osaamisestasi. Kerro millainen työ sinua kiinnostaa ja miksi. Kannattaa näyttää, että olet kiinnostunut juuri kyseisestä työtehtävästä ja tiedät, mitä siihen kuuluu. Osoita työnantajalle, että tiedät millaiseen työpaikkaan ja -tehtävään haet.

Omien vahvuuksien sanallistaminen on välttämätöntä, mutta ne on myös perusteltava. Jos kerrot olevasi järjestelmällinen, voit kertoa sen näkyvän siinä, kuinka pidät oman huoneesi järjestyksessä. Kliseisiin, kuten ”olen avoin, luotettava ja idearikas” ei välttämättä kannata luottaa liikaa. Persoonallisuudestaan kannattaa kertoa enemmän omin sanoin. Liika vaatimattomuus herättää epäilykset todellisista kyvyistä. Työhakemus ei kuitenkaan ole itsensä ylistämistä, vaan siinä täytyy olla rehellinen. Keskity kuitenkin positiivisiin piirteisiisi ja vahvuuksiisi.

Kerro työkokemuksestasi ja osaamisestasi. Jos sinulla ei ole aikaisempaa työkokemusta, voit kertoa esimerkiksi TET-kokemuksistasi, kielitaidostasi, harrastuksistasi tai muista asioista, joista uskot olevan hyötyä kesätyössä. Sinulle on varmasti ehtinyt kerääntyä osaamista, jota et ole tullut ajatelleeksi!

Hyvä työhakemus alkaa ja loppuu vahvasti. Hakemuksen tulisi olla pituudeltaan suunnilleen yhden A4-sivun mittainen ja siinä tulisi kiteyttää haettavan työpaikan kannalta oleelliset asiat lyhyesti ja ytimekkäästi. Puhuttele lukijaa kohteliaasti ja vältä puhekieltä. Korosta hakemuksen lopuksi lyhyesti vahvuuksiasi ja kiinnostusta hakemaasi tehtävää kohtaan. Muista vielä allekirjoittaa hakemus.

Hakemuksen kaveriksi liitetään CV eli ansioluettelo, josta käy ilmi yhteystiedot, syntymäaika, koulutus ja työkokemus. On hyvä kertoa myös kielitaidosta, erikoisosaamisesta ja suosittelijoista. Harrastuksetkin voi listata lyhyesti. Hyvä CV on lyhyt, ytimekäs ja ajan tasalla. Katso täältä tarkemmat ohjeet CV:n tekemiseen ja kesätyönhakuun: https://www.kunkoululoppuu.fi/kesatyo…

Jos lähetät hakemuksen sähköpostitse, muista kirjoittaa saateteksti, jossa on tervehdyksesi ja yhteystietosi. Yleensä saat vastauksena ilmoituksen siitä, että hakemuksesi on otettu vastaan. Mikäli sinua ei kutsuta haastatteluun, ilmoittaa työnantaja siitä usein sähköpostilla. Parhaassa tapauksessa pääset hakuprosessissa eteenpäin ja saat kutsun työhaastatteluun. Peukut pystyyn!

Aihealueet:  Nuorten elämä

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen

Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden...

Poikien Puhelimen Sällivisa

Sällivisa - visailu ulkonäköön ja kehoon liittyvistä odotuksista ja oletuksista.

Nuorten tukeminen chatissa – neuvoja ja työkaluja haastaviin tilanteisiin

Kurssista saat tietoa, miten toimia haastavissa nuoren kanssa käydyissä chat-keskustelutilanteissa. Lisäksi saat työkaluja auttamistyössä...