Siirry sisältöön

Miltä naisen vagina oikein tuntuu?

Julkaistu 29.07.2019 - Väestöliitto
Erinomainen kysymys, johon ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta. Joku kuvailisi tuntumaa ihastuttavaksi, toinen kosteaksi ja kolmas kenties lämpimäksi.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Kaikki kolme olisivat myös oikeassa, sillä jokaisen aistimukset ja tuntemukset kun voivat hieman poiketa toisistaan. Siihen miltä vagina tuntuu, vaikuttaa tietysti vaginanrakenne eli mistä se koostuu. Omenapiirakkaa emme lähtisi tähän huumoriarvostaan huolimatta sotkemaan. Ei sitten laisinkaan.

Vaginasta puhuttaessa puhutaan emättimestä eli naisen sukupuolielimen sisäosasta, joka yhdistää naisen ulkoiset sukuelimet sekä kohdun toisiinsa. Vagina on putkimainen elin, jossa kaksi lihassoluista koostuvaa seinämää ovat suurimman osan ajasta ikään kuin litistyneinä toisiaan vasten. Kuitenkin esimerkiksi kiihottumisen seurauksena seinämät erkanevat hieman toisistaan, minkä lisäksi emättimeen erittyy liukasteena toimivaa nestettä, jotka yhteisvoimin vähentävä emättimeen kohdistuvaa hankausta mm. seksin yhteydessä. Emätin on myös ryppyinen! Vaginan seinät nimittäin ovat muodoltaan ryppymäisiä, jota kuitenkin ”silottuvat”, sillä emätin myös laajenee ja pitenee kiihottumisen yhteydessä. Emätin onkin erittäin venyvä elin, joka tekee tarvittaessa tilaa myös esiin puskevalle pienokaiselle.

Kuitenkin toisin kuin kylillä huhutaan, vagina ei suinkaan ole mikään pohjaton tunneli, vaan keskimääräiseltä pituudeltaan vain noin 6-12 senttimetriä. Tästä huolimatta puhutaan usein ”löysistä” tai ”isolantioisista” emättimistä, joiden koosta tai tiukkuudesta ”tee-se-itse”-Kaket ja Kotitohtori-Taavetit voivat päätellä kantajansa seksuaalisen aktiivisuuden. Näin ei tietysti ole, sillä seksikertojen määrä tai emättimeen työnnetyn esineen koko eivät venytä emätintä pysyvästi, vaan se palautuu hyvinkin pikaisesti takaisin normaaliin kokoonsa. Jos jokin tai mikään ylipäätään emätintä venyttää, se on synnytys.

Mikäli emättimelle pitäisi hakea koostumukseltaan vastaavaa materiaalia muualta kehosta, voisi suun ajatella sopivan hyvin kuvaukseen. Sen seinämät ovat kosteaa lihassolua sekä limakalvoa, minkä lisäksi suu ja emätin ovat myös värimaailmaltaan melko lähellä toisiaan. Myös suu venyy huomattavasti, mutta palautuu venymisen jälkeen normaaliin kokoonsa. Molemmat ovat myös herkkiä kosketukselle ja haavoittumiselle, vaikkakin iso osa emättimen seinämästä on melko tunnotonta. Emättimen tuntoherkimmät alueet kun sijaitsevat vain parin sentin syvyydessä emättimen aukosta. Tutkimusmatkailijan onkin syytä harjoitella hellyttää ja herkkää kosketusta sekä suhtautua tutkimuskohteeseensa sen ansaitsemalla kunnioituksella, ettei homma mene plörinäksi.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mitä tehdä, kun seksitauti pelottaa valtavasti?

Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa...

Miksi murehdin seksuaalisuudesta?

Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita...

Miten murehtimisen kierteen voi katkaista?

Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen...