Siirry sisältöön

Mikä on liukkari?

Julkaistu 13.02.2019 - Väestöliitto
Mikäli sukuelinten limakalvot ovat kuivat, emättimen kostuminen on vähäistä, peniksen iho tuntuu hankautuvan tai yhdyntä aiheuttaa kipua, on liukasteen käyttö seksin yhteydessä suositeltavaa. Liukuvoide antaa lisää vauhtia monelle seksilelulle, ja anaaliseksissä sen käyttö on suorastaan välttämätöntä. Monen mielestä liukuvoiteen käyttö lisää nautintoa myös runkatessa.
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

Liukkareita saa ostettua ilman ikärajaa kaupoista, yleensä samasta hyllystä kuin kortsujakin, sekä apteekeista ja seksivälinekaupoista. Vesi- ja silikonipohjaiset liukuvoiteet ovat varta vasten suunniteltu parantamaan luistoa ja lisäämään nautintoa. Ne sopivat käytettäviksi kondomin kanssa tai ilman.

Joskus liukuvoiteen puuttuessa voidaan hyödyntää muitakin kodista löytyviä rasvoja. Oliiviöljy, vaseliini ja muut kotoa löytyvät öljypohjaiset liukasteet käyvät liukuvoiteesta, mutta huom huom – eivät kondomin kanssa! Öljypohjaiset liukasteet haurastuttavat kondomia eivätkä täten ole turvallisia käyttää samanaikaisesti kumin kanssa. Runkkaamisessa voi näitä huoletta käyttää. Mainittakoon kuitenkin, että ne voivat liukkariin verrattuna sotkea enemmän paikkoja, olla tuoksuvampia ja hankalampia pestä pois. Hajustettuja sekä alkoholipitoisia rasvoja ja voiteita ei kannata liukasteena käyttää, sillä ne voivat ärsyttää ja kuivattaa limakalvoja ja ihoa. Varta vasten seksiin suunnitellut vesi- ja silikonipohjaiset liukkarit ovat tässäkin mielessä suositeltavimpia – joskin kalliimpia ostaa. Ominaisuuksiltaan nämä ovat yleensä tuoksuttomia, mauttomia sekä värittömiä. Suuseksiä ajatellen on saatavissa kuitenkin myös eri makuisia liukuvoiteita.

Silikonipohjainen liukuvoide ei kuivu ja haihdu iholta kuten vesipohjainen, jota voi joutua tästä syystä lisäämään aktin aikana. Silikonipohjaiset liukkarit ovat yleensä hieman kalliimpia kuin vesipohjaiset tuotteet. Apuvälineitä käytettäessä ovat vesipohjaiset liukkarit yhteensopivia kaikenlaisten materiaalien kanssa. Silikonipohjainen liukuvoide haurastuttaa silikonista valmistettuja apuvälineitä. Anaaliseksissä on aina suositeltavaa käyttää sekä kondomia että liukuvoidetta, sillä peräaukossa ei ole mitään luonnollista liukastetta.

Verkon seksivälinekaupoissa voi käydä tsekkaamassa tarkemmin liukasteiden monimuotoisen maailman ja tutustua eri tuotteiden ominaisuuksiin ja hintoihin, jotka alkavat abaut viidestä eurosta. Tällaisia ovat esimerkiksi huippukiva.fi, kaalimato.com tai sinful.fi.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...