Siirry sisältöön

Kaverit nauraa ku kerroin et runkkaan. Onks se noloo?

Julkaistu 29.07.2019 - Väestöliitto
Ei ole ei!
Poikien Puhelin -
Tuottanut Väestöliitto

FINSEX-tutkimuksen mukaan Suomalaisten runkkausinto on ollut tasaisessa kasvussa vuodesta 1971 asti, jolloin runkkaamisen tilastointi on Suomessa aloitettu. Runkkaaminen on ollut jatkuvassa ja selvässä kasvussa niin naisten kuin miestenkin osalta tutkimuskerrasta toiseen. Esimerkiksi 18-24 vuotiaista melkein 100% runkannut viimeisen kuukauden aikana. Myöskään viime vuosina ei ole niin miesten kuin naistenkaan joukossa ketään, joka ei olisi ainakin joskus kokeillut runkkaamista.

Näiden tutkimustulosten pohjalta voidaan siis päätellä, että runkkaaminen ei ole noloa. Ja ne nauravat kaveritkin ovat varmaan joskus runkanneet. Ja jos ei vielä ole, niin varmasti tulevat runkkaamaan. On hassua, että runkkaamista pidetään vielä jonkinlaisena tabuna ja siitä on vaikeaa joidenkin keskustella. Koska kaikki sitä kuitenkin tekevät, niin olisi myös luonnollista, että siitä pystyisi puhumaan ilman häpeän tunnetta. Ja vaikka toki runkkaaminen onkin jokaisen yksityinen asia, niin esimerkiksi kavereiden kanssa runkkaamisesta keskustelu voisi avata monen ihmisen kokemusmaailmaa.

FINSEX-tutkimuksen mukaan, runkkaaminen on myös lisääntynyt niiden ihmisten keskuudessa, jotka elävät parisuhteessa. Joten myös parisuhteessa ollessa on täysin normaalia runkata. Runkkaamisella haetaan erilaisia stimulaatioita, jos ei muusta niin ainakin omista fantasioista. Monesti voimakkaampi kiihottuminen saa itsetyydytyksen tuntumaan paljon paremmalta. On myös normaalia, että kiihottumista lisätään vaikka pornoa katsomalla, joka on miesten keskuudessa paljon yleisempää kuin naisten.

Koska runkkaamisesta ei koidu juuri mitään vahinkoa keholle ja se tuntuu hyvältä ja kivalta, niin on hassua, että runkkaamista pidetään jotenkin nolona. Se on myös oiva keino tutustua omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. Joten jos kaverit kuumottelevat sinua runkkaamisesta, niin on hyvin todennäköistä, että hänkin on sitä jo kokeillut.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Miten ja milloin puhun nuorelle seksuaalisuudesta? 

Tällä luennolla Kumitan asiantuntija antaa vinkkejä murrosikäisten vanhemmille, kun seksuaalisuudesta puhuminen oman nuoren kanssa pohdituttaa.

Mitä vulvallisen henkilön ejakulaatio ja squirttaaminen tarkoittaa?

Vulvallisen henkilön ejakulaatio ja squirttaaminen ovat fysiologisia ilmiöitä, jotka voivat tapahtua kiihottumisen ja orgasmin yhteydessä. Niiden...

Ensimmäinen seksikerta

Ensimmäinen seksikerta. Mitä kaikkea voi ekalla kerralla tapahtua ja miten niihin voi varautua ennakolta?