Siirry sisältöön

Uusperheiden StepApp-valmennukset® Varsinais-Suomessa

Julkaistu 08.11.2023 - Tuottanut Suomen Uusperheiden Liitto ry
Viiden viikon maksuton StepApp-valmennus® tarjoaa tietoa, tukea ja työkaluja uuspareille esimerkiksi bio- ja bonusvanhemmuuteen, uusparisuhteeseen ja Me-hengen vahvistamiseen uusperheessä.

Uusperheelle tyypillistä on, että etenkin ensimmäisten vuosien aikana pohditaan esimerkiksi bio- ja bonusvanhemmuuden rooleja, ex-suhteiden vaikutusta elämään, kahden perheen ja toimintakulttuurin yhdistymisen haasteita ja ulkopuolisuuden tunteita. Uusperhearjen monet liikkuvat osat ja monenlaiset ihmissuhteet, voivat tuntua haastavalta kokonaisuudelta. StepApp-valmennuksessa® uusperheiden aikuiset saavat ammattilaisten ohjauksessa ohjausta, tutkittua tietoa, vertaistukea ja konkreettisia työkaluja perheen arkeen ja uusperheen ihmissuhteisiin.

StepApp-valmennus®

StepApp-valmennus® tähtää uusperheen hyvinvoinnin edistämiseen ja perheen toimivuuteen. Uusperheiden aikuisista muodostuva valmennusryhmä kokoontuu kerran viikossa viiden viikon ajan. Viikkojen teemat ovat Uusperhe perheenä, Vanhemmuus, Lapset ja nuoret, Parisuhde ja Perheytyminen ja uusperheen tulevaisuus. Valmennusta ohjaa työpari, jotka ovat sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilaisia ja joilla on Suomen Uusperheiden liiton StepApp-valmentajan pätevyys.

StepApp-sovellus

Yksi keskeinen osa valmennusta on StepApp-sovellus, jota käyttää valmennukseen osallistuvat aikuiset, sekä perheen lapset ja nuoret. Pelillinen sovellus sisältää valmennuksen teemojen mukaisesti tietoa ja koko perheelle yhteisesti sekä perheen aikuisille, lapsille ja nuorille erikseen suunniteltuja tehtäviä. Sovelluksen kautta perhe pääsee harjoittelemaan valmennuksen teemoja valmennuskertojen välissä.

StepApp-valmennukseen® osallistuminen

StepApp-valmennusta® suositellaan uuspareille, jotka kaipaavat tietoa uusperheen eri vaiheista ja lisää ymmärrystä uusperhedynamiikasta, ja jotka eivät ole akuutissa kriisissä. Omalla hyvinvointialueella toteutettavaan lähi- tai etävalmennukseen voi osallistua pariskuntana tai yksin. Valmennus on maksuton.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Aikuisen lapsen ja vanhemman suhde – uskalluksesta luottamukseen

Kahden aikuisen – vanhemman ja lapsenkin – välisessä suhteessa on lupa säädellä sitä, miten pidetään yhteyttä, tavataan ja vietetään...

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...