Onko esinahka liian tiukka, jos se ei liiku kokonaan pois terskan päältä?
18-vuotiaana esinahka vielä melko tiukka, erektiossa ei tule kokonaan pois terskan päältä. Ei varsinaisesti haittaa runkkailua, sperma kyllä pulppuaa. Mutta ois kiva jos se vähän vetäytyisi
Asiantuntija vastaa
Kiitos viestistäsi!
On melko tavallista, että esinahka voi tuntua hieman tiukalta. Jos se kuitenkin liikkuu edes jonkin verran eikä se aiheuta kipua itsetyydytyksessä tai seksissä toisen kanssa tai sinulla ei ole tulehduksia tai virtsaamisvaivoja, tilanne ei yleensä ole vaarallinen tai vaadi hoitoa.
Esinahka saattaa löystyä vielä iän myötä. Löystymistä voi halutessaan auttaa erittäin varovaisella venyttelyllä, esimerkiksi lämpimän suihkun yhteydessä tai erektion aikana. Venyttelyssä voi käyttää apuna perusvoidetta tai liukastetta, mutta kaikkein tärkeintä on, että mitään ei tehdä väkisin. Venytyksen ei kuulu sattua, vain tuntua kevyenä kireytenä. Jos sattuu, kiristää voimakkaasti tai iho menee rikki, venytys on ollut liian kovaa. Liian raju venyttely voi päinvastoin pahentaa tilannetta, sillä pienetkin repeämät voivat arpeutuessaan kiristää esinahkaa lisää. Esinahka vedetään aina lopuksi takaisin terskan päälle. Löydät asiaan lisäohjeita tästä Väestöliiton artikkelista.
Jos esinahka liikkuu lepotilassa ja vetäytyy erektiossakin edes osittain, on hyvät mahdollisuudet, että se vähitellen löystyy lisää. Jos asia huolettaa sinua, niin asiasta voi hyvin jutella terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Kireä esinahka on yleinen ja hyvin hoidettavissa oleva vaiva.
Se, että siemensyöksy toimii normaalisti, kertoo siitä, että keho muuten toimii ihan niin kuin pitääkin.