Siirry sisältöön

Onko esinahan yläreunassa olevat pienet näpyt normaaleja?

ID 316503

Onko normaalia jos esinahan yläreunassa pieniä näppyjä. Ei kipua eikä muuta poikkeavaa. En ole ollut yhdynnässä, joten seksitaudin on ilmeisesti turha epäillä. Ollut siinä jo kauan, eikä ainakaan nopeasti lisäänny.

Asiantuntija vastaa

21.05.2025 klo 14:55 , Väestöliitto

Hei,

kiitos yhteydenotosta. Koska kuvailemiasi näppyjä on ollut kauan esinahkassa, eivätkä ne ole aiheuttaneet sinulle haittaa ja vaivoja, tulee mieleen, voisiko kyseessä olla tavallinen ihoon kuuluva rakenne? Esimerkiksi talirauhanen. Asiaan on vaikeaa ottaa varmasti kantaa, näkemättä näppyjä.

Jos asia mietityttää sinua jatkossakin, suosittelen sinua kääntymään lääkärin puoleen. Hän voi ottaa asiaan paremmin kantaa tutkittuaan näppyjä. Tällaiset kysymykset ovat varsin tavallisia lääkärin vastaanotolla. Seksitauti ei voi tosiaan olla kyseessä, jos sinulla ei ole ollut minkäänlaista seksiä toisen henkilön kanssa. Kuitenkin esimerkiksi HPV voi tarttua myös ihokontaktissa (käsiseksissä), siis vaikka ei olisi yhdyntäseksiä.

Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua.Voit lukea aiheesta lisää artikkelistamme, Miksi peniksessä on näppyjä? Jos haluat keskustella tästä tarkemmin, se onnistuu seksuaalineuvontachatissamme.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13-28-vuotiaille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille joko yksin tai kumppanin kanssa. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13-28-vuotiaille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille joko yksin tai kumppanin kanssa. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Miksi seksin jälkeen voi tulla verta?

Seksin jälkeinen verenvuoto voi säikäyttää ja huolestuttaa. Verenvuotoa voi esiintyä eri seksitavoissa ja esimerkiksi penetroivassa...