Siirry sisältöön

Olenko liian kiltti puoliso?

ID 181738

Olen reilu nelikymppinen nainen ja ollut parisuhteessa mieheni kanssa 21 vuotta. Naimisissa kohta 7 vuotta. Kun tapasimme, en ollut erityisen ihastunut. Mutta ehkä olimme kuitenkin samankaltaisia, hieman heikolla itsetunnolla varustettuja molemmat. Eikä parisuhdekokemusta juuri ollut. En oikein nuoruudessakaan ollut suosittu, vaikka ulkoisesti varmaan kelpaisinkin. Kiusattu olin välillä koulussa, sekä kotona isäni toimesta. Itsetuntoa on siis koeteltu, kunnes sisuunnuin jossain elämän vaiheessa. Ystäviä ei kuitenkaan juuri ole. Viihdyn hyvin yksinkin, ja en oikein helposti luota ihmisiin. Ihan sinällään tasaista elämää etupäässä on vietetty. Lapsia ei ole.

Olen mielestäni ollut helppo puoliso. En nalkuta ja harvoin esitän pyyntöjä tai toiveitakaan. En ole kytännyt mieheni menemisiä tai kysellyt niiden perään. Eikä hänkään ole mustasukkainen. Teen yleensä sisällä valtaosan kaikista kotitöistä. Muutaman vuoden ajan kaiken mieheni vaikean sairauden takia. En ole siitä valittanut. Parisuhteessani minua vaivaa se, että meillä menee hyvin silloin, kun olen myötämielinen enkä ole vailla mitään. Jos loukkaannun jostain, aika usein nielaisen asian. Jos tuon asian esille, kuten pari päivää sitten yritin kirjoittamalla tehdä, saan laidallisen kaikkea, joka ei juuri liity itse asiaan mitenkään. Ja minä olen syyllistäjä. Mukaan vedetään epäolennaisia asioita, ja mies kuittaa sanoneensa jotain huumorilla. En saa anteeksipyyntöä tai myönnytystä. Perutaan lomat, perutaan kaikki, olisi ollut parempi kuolla (sairauteen liittyen). Nyt sitten ollaan hiljaa, mies on marttyyri joka on kokenut vääryyttä. Minä pyysin anteeksi, että taas ylireagoin. Ja opin sen, että en enää ikinä sano mistään asiasta mitään, mikä minua vaivaa. Koska se ei tuota tulosta, vaan hirveän selkkauksen.

Mietin, että mitä parisuhteesta pitäisi saada? Koko suhdetta on leimannut kommunikointi-kyvyttömyys. Enkä väitä, että se olisi vain mieheni vika. Itselleni on vaikeaa puhua tunteista. Kirjoitan helpommin asiani, en riitele mielellään, koska jään siinä alakynteen enkä saa asiaani sanottua. Harvoin riidelläänkään, mutta sitten jos jostain sanon, syntyy jäätävä keissi. Olen miettinyt, että kokeekohan mieheni mitään empatian tunnetta, että kun näkee pahan mieleni, ja että se synnyttäisi mitään tunnetta hänessä. Sinänsä hänen sairautensa jotenkin meitä lähensi, ja ajattelin, että tässä ollaan yhdessä. Positiivisiakin tuntemuksia toki matkan varrella on ollut, ja jotkut harrastukset ovat meitä yhdistäneet. Sukupuolielämää ei ole, heikkoa oli aiemminkin mutta sairauden myötä on loppu kaikki kosketus. Eli roolini on ollut tässä taloudenhoitajana. Toki on sitä mieheni minulle kehunut, että pidän hänestä huolta ja talouden pitoani jne. Mutta entäs minä sitten? Olenko minä nyt sortunut tässä kiltin tytön rooliin, joka tunnollisesti hoitaa kotia ja yrittää olla mieliksi, että kelpaisin jollekin?

Asiantuntija vastaa

01.06.2020 klo 10:42 , Väestöliitto

Kuvaat itsetuntosi saaneen kolhuja jo varhain koulussa sekä isäsi toimesta. Olen pahoillani kuullessani tästä. Varhaiset kokemukset erityisesti tärkeimpien hoivanantajien kanssa vaikuttavat minäkuvaan ja uskomuksiin muista ihmisistä. Kuitenkin iloitsen, että koet voimistuneesi etkä antanut heikon itsetunnon vaikuttaa liikaa elämääsi, vaikka luottamuksen rakentaminen onkin sinulle vaikeaa. Olet onnistunut solmimaan parisuhteen ja menemään naimisiin, mikä on jo itsessään tärkeä merkki toimivista ihmissuhdetaidoistasi.

Kerrot olleesi aina helppo puoliso. Kuvauksesi perusteella syntyy mielikuva, että olet ajoittain luopunut omista unelmistasi ja ehkä jopa tarpeistasi. Jäin pohtimaan, mitä mahdat vältellä olemalla mieliksi muille? Mitä tunteita joutuisit kohtaamaan, jos toimisitkin toisin ja ilmaisisit puolisollesi omia toiveitasi ja huolehtisit siitä, että ne tulevat huomioiduksi yhteisissä päätöksissä? Viestisi lopussa pohdit, oletko kiltin tytön roolissa kelvataksesi. Tätä omien käytösmallien tarkastelua kannattaa jatkaa esimerkiksi kysymällä itseltä, mikä olisi pahin mahdollinen lopputulema, jos lopettaisit olemasta liian kiltti.

Usein ihminen, joka yrittää olla vaivaton muille eikä pidä omia puoliaan, tulee helposti unohdetuksi ja jopa laiminlyödyksi. Uskomus, että muut arvostavat minua kunhan toimin heidän toiveidensa mukaan, osoittautuu siis yleensä katteettomaksi. Kiltteys ja palvelualttius ovat hyveitä, jotka tuottavat iloa muille, mutta arvostusta saavat osakseen ne ihmiset, ketkä arvostavat myös itseään. On tärkeää uskaltaa puolustaa omia rajojaan ja oikeuksiaan kuitenkin niin, että ei tule polkeneeksi muita samalla. Siten voi onnistua välttämään joutumasta ovimatoksi ja muuttumasta katkeraksi.

Pohdit, mitä parisuhteelta pitäisi saada. Kysymykseen ei voi vastata paremmin kukaan muu kuin sinä, sillä jokainen on loppu viimein oman laivansa kapteeni ja päättää, milloin on aika palata rantaan välttääkseen laivan uppoamisen. Tänä päivänä parisuhteet perustuvat pääosin rakkauden tunteeseen, sillä taloudelliset ja uskonnolliset seikat eivät sido yksilöitä – myöskään yhteiset lapset eivät ole yhdistämässä teitä. Parisuhteelta toivotaan yleensä rikastusta elämään siten, että vaakakupissa myönteiset asiat painavat enemmän kuin kielteiset. Jos parisuhde koetaan taakkana, moni alkaa pohtia eron mahdollisuutta. Yksi hyvä keino pohtiessa erilaisten päätösten vaikutuksia elämään on listata erilaisten päätösten hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tällä tavoin toimimalla voi saada selkeämmän ja konkreettisemman kuvan siitä, millaisia seurauksia kullakin päätöksellä olisi elämääsi. Näitä vaikutuksia voit sitten verrata siihen ihanne-elämään, joka sinulla ehkä on jossain mielesi sopukoissa. Tärkeää olisi hahmottaa, mitä haluaa elämältä, mikä on realistista saavuttaa ja mitkä asiat tekevät riittävän onnelliseksi. Mitkä ovat ne syyt, joiden takia olet tässä suhteessa, ja ovatko tekemäsi kompromissit hintansa arvoisia? Joskus ihminen sietää runsaastikin epämieluisia asioita saadakseen sen hyvän, mitä parisuhde samanaikaisesti antaa. Ja toisaalta mikään suhde ei ole täydellinen mutta joskus yksin eläminen voi olla parempi vaihtoehto kuin jatkuvasti ja pääosin huonoa oloa aiheuttava parisuhde-elämä.

Kerrot ilmaisevasi ajatuksiasi ja tunteitasi kirjeen avulla, mikä on mielestäni oiva tapa rikastuttaa vuorovaikutusta. Kirjeen avulla on helpompi pohtia omaa tapaa ilmaista asioita, koska sitä kirjoittaessa on enemmän aikaa ja rauhallisempi olotila. Kun kuvaat kokemuksiasi rauhanomaisin sanoin, on puolisollesi helpompi ottaa vastaan myös tyytymättömyyttäsi. Kasvokkain riitely eskaloituu herkemmin hyökkäyksen ja puolustautumisen kierteeseen, kun tunteet kuumenevat ja kärjistävät sanavalintoja. Olisi tärkeää oppia ilmaisemaan itseä niin, että riidat johtaisivat johonkin hyvään lopputulemaan tai ainakin polulle, joka vie kohti toivottua. Tämän harjoitteluun voisi auttaa Väestöliiton tekemä parisuhdekurssi, joka on netissä osoitteessa https://www.hyvakysymys.fi/kurssi/tunnekeskeinen-parisuhdekurssi/.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Apua monikkoperheille - lastenpsykiatri vastaa chatissa

Voit keskustella luottamuksellisesti ja nimettömänä kaikista monikkoperheiden asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja...

Apua monikkoperheille - lastenpsykiatri vastaa chatissa

Voit keskustella luottamuksellisesti ja nimettömänä kaikista monikkoperheiden asioista. Linjoilla kanssasi lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja...

Miten kerron lapselle erosta?

Erosta kertominen lapselle on usein vanhemmille vaikeaa. Mitä sanoa? Minkä verran lapsen kuuluu tietää eron syistä? Entä jos toinen vanhemmista...