Siirry sisältöön

Miksi en ole onnellinen?

ID 246978

Hei! Olen 30v ja nykyisen mieheni kanssa ollut yhdessä kohta 13v. Meillä kaksi ihana lasta. Siinä ajassa ollut kaksi eroa ja kaikenlaista. Kaverit sanoo, että hän on minuun käyttänyt henkistä väkivaltaa. Vuosi sitten meillä oli iso riita ja hän otti kovasti kiinni mun käsivarresta, että pääsisi mun ohi. Se säikähti minua ja se vieläkin mun mielessä. Ja hän pakkasi tavarat ja lähti.

Viime vuonna kesänä tuli ilmi, että hän käy sivustolla, jossa etsi jotain toista naista. Sain sen selville heinäkuussa ja puhuin siitä hänelle vasta syksyllä, en uskaltanut aikaisemmin. Olen viimein vuodesta saakka sairastanut masennusta kaiken sen takia ja sitten että olin kesällä työttömänä ja sitten se korona. Vaikka ollaan kaikki sovittu ja ollaan yhdessä niin minusta tuntuu, että en ole silti onnellinen, vaikka hän laitta meidän suhteeseen enemmän kun 100%. Ja hän ärsyttää minua koko ajan, koska kun hän kotona hän ei tee mitään, koko ajan melkein puhelimessa. Ja minusta tuntuu jo pitkään, että hän peliriipuvainen. Kun asiasta kysyn, hän kieltäytyy. Mutta tiedän, miten paljon rahaa menee peleihin.

Ja koska hän viikon sisällä pois kotoa, olen yksin lasten kanssa. Silloin lapset ihan eri. Ovat kilttejä, kuuntelevat minua, mun ei tarvitsee nosta ääntä jne. Mutta viikonloput ovat ihan erilaisia. Ja sisällä tunnen, että mielellään mies vois olla pois kotoa koko ajan. Vaikka sitten kun hän on poissa, on ikävä. Miksi minulla sellaiset tunteet? Ollaan puhuttu tulevaisuudesta, että haluamme kolmannen lapsen, oman kodin jne.. miksi en oo onnellinen??? Koko ajan itkettää, väsyttää, ärsyttää..

Asiantuntija vastaa

01.04.2021 klo 13:17 , Väestöliitto

Hei ja kiitos viestistäsi.

Haluan tässä vastuksessa käsitellä mainitsemaasi henkistä, fyysistä ja mahdollista taloudellista väkivaltaa, joka huolestuttaa minua ja johon tarvitset apua.

Viestisi on myös ristiriitainen. Erityisesti jäin miettimään mitä kaikkea tarkoittaa, että kumppanisi laittaa suhteeseenne enemmän kuin 100%? Lähes kaikki muut kertomasi asiat kertovat päinvastaista tilanteestanne. Kerrot myös siitä, että teillä on yhteisiä tulevaisuuden haaveita, mutta et ole onnellinen, vaan koko ajan väsyttää, ärsyttää ja itkettää. Ja siitä, että asiat sujuvat paremmin, kun mies on poissa, mutta toisaalta ikävoit häntä.

Tällainen ristiriitainen olo on tavallista silloin, kun omat ja yhteisetkin voimavarat ovat vähissä ja omat rajat ovat hämärtyneet. Se, että kaverisi ovat huomanneet ja ottaneet puheeksi henkisen väkivallan suhteessanne, on mielestäni merkittävää. Luotettava ystävä näkee yleensä sellaista, mitä ei välttämättä itse pysty näkemään. Usein asiasta ei ole helppoa puhua, joten siksi siitä puhuminen kertoo välittämisestä ja huolesta sinua kohtaan. Henkisen väkivallan tunnistaminen voi olla vaikeaa, mutta erityisesti sen voi huomata seurauksista: luultavasti sinulla on tunne, ettet osaa tehdä tai sanoa juuri mitään oikein.

Käteen tarttuminen on myös väkivaltaa. Luonnollisesti säikähdit tätä. Ymmärrän tästä myös, ettei asiaa selvitetty kunnolla jälkeenpäin. Kerrot myös, ettet uskaltanut ottaa puheeksi miehen käyntejä treffisivustoilla. Et kerro tarkemmin liittyykö pelko väkivallan uhkaan. Mutta pelko on parisuhteessa vahva viesti siitä, etteivät asiat ole niin kuin pitäisi.

On luonnollista, että henkinen poissaolevuus ja mahdollinen peliriippuvuus vaikeuttavat yhteyden saamista kumppaniisi – ymmärrän kirjoituksestasi, että koet jääväsi monelta osin yksin. Kun yrität puhua asiasta, kumppani kieltää ja muissakin asioissa vaikuttaa siltä, ettet tule kuulluksi tai ymmärretyksi. Suhteenne ei vaikuta tasapuoliselta.

Minulla nousee myös huoli sinun hyvinvoinnistasi. Henkinen ja fyysinen väkivalta johtavat usein traumaattiseen stressiin, ahdistuneisuuteen ja masennukseen ja ne heikentävät itseluottamusta. Voit myös ajatella, että väkivalta olisikin perusteltua tai oikein. Näin ei kuitenkaan koskaan ole. Edes provosointi ei oikeuta toista väkivallan käyttöön.

Kerrot sairastavasi masennusta ja sinua itkettää ja ärsyttää koko ajan. Olet myös jäänyt työttömäksi, joka jo itsessään on kriisi. Kun on tällainen ajanjakso elämässä, kumppanilta olisi äärimmäisen tärkeää saada tukea, huolenpitoa ja ymmärrystä.  Yhdessä pitäisi miettiä, kuinka tästä selvitään eteenpäin. Vaikuttaa siltä, ettet saa kumppaniltasi tällaista tukea.

Teidän parisuhteenne ja hyvinvointinne vaikuttaa myös lapsiinne. Sen takia olisi todella tärkeää, että saisitte apua. Olette eronneet kaksi kertaa ja palanneet yhteen. Usein se kertoo siitä, että uskoo ja toivoo asioiden korjautuvan paremmiksi. Näin ei ole kuitenkaan yrityksistä huolimatta tapahtunut?

Kysymyksesi oli, miksi et ole onnellinen? Minusta viestissäsi löytyi monta hyvää syytä tälle. Ja vaikka asiat olisivat nyt paremmin tai hyvin, niin vanhat selvittämättömät asiat tulisi voida käsitellä yhdessä. Tämä kirjoittamasi viesti kertoo voimastasi ja rohkeudestasi, jotka varmasti auttavat sinua vaatimaan lopullista muutosta tilanteeseenne. Sinä olet tärkeä ja ansaitset arvostusta. Vaihtoehtoina on, että haette yhdessä apua suhteellenne tai sinä haet sitä itsellesi. Yhdessä jatkaminen edellyttää asioiden läpikäymistä ja asioiden muuttumista, johon molempien pitäisi olla valmis.

Voit ottaa yhteyttä oman paikkakuntasi parisuhde- tai kriisipalveluihin. Olethan saanut jo hoitoa masennukseesi? Jos et, sinun on tärkeää varata aika lääkäriin. Toivoisin sinun kertovan myös parisuhdeasioistasi avoimesti. Voit myös ottaa yhteyttä Väestöliiton maksuttomiin parisuhdepalveluihin, niin voimme auttaa sinua eteenpäin. Myös Naisten linja antaa apua ja neuvontaa erityisesti väkivallasta huolestuneille naisille.

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-ajanvarauschat lapsiperheille

Tervetuloa keskustelemaan vanhemmuuteen, parisuhteeseen tai lastenhankintaan liittyvistä teemoista Väestöliiton asiantuntijan kanssa. Jos haluat...

Perhepulma-ajanvarauschat lapsiperheille

Tervetuloa keskustelemaan vanhemmuuteen, parisuhteeseen tai lastenhankintaan liittyvistä teemoista Väestöliiton asiantuntijan kanssa. Jos haluat...

Perhepulma-ajanvarauschat lapsiperheille

Tervetuloa keskustelemaan vanhemmuuteen, parisuhteeseen tai lastenhankintaan liittyvistä teemoista Väestöliiton asiantuntijan kanssa. Jos haluat...