Siirry sisältöön

Hei. Ongelmamme on, että mieheni ei osallistu tas...

ID 299105

Hei. Ongelmamme on, että mieheni ei osallistu tasaveroisesti arkeen. Olen kokoaikaisesti työssäkäyvä ja mieheni työt epäsäännöllisiä, olemme taaperon vanhempia. Oma arkeni kuluu töissä, jonka jälkeen hoidan siivoukset, ruoan ennalta, lapsen syöttämisen, ulkoilun ja unirutiinit, lisäksi lapsen yöheräilyn. Mieheni epäsäännöllinen arki, kuten äkilliset harrasteet ja työmatkat syövät monesti viikonloputkin niin, että olen myös viikonlopusta vähintään osan yksin vastuussa lapsesta tietämättä, milloin mieheni tulee kotiin. Arkisin miehen kotona olosta riippumatta koti on mullin mallin, ja mies kulkee omissa menoissaan vapaasti. Omat harrasteeni ovat jääneet tyystin, koska olen sidottuna arkeen, ja miehen menot syövät suunnittelemani menot. Mies kokee hyökkäyksenä menoihinsa puuttumisen. Olemme keskustelleet ja riidelleet aiheesta, ja hakeneet sekä yhdessä että erikseen keskusteluapua uupumiseni vuoksi, lisäksi koen yksinäisyyttä. Myös taloudellisesti vastuu on isolta osin minulla. Mikä neuvoksi?

Asiantuntija vastaa

13.10.2023 klo 14:13 - Vanhemmuuden asiantuntija , Väestöliitto

Hei! 

Kiitos hyvästä kysymyksestäsi. Koet parisuhteessasi tyytymättömyyttä, joka on alkanut kuormittamaan hyvinvointiasi. Tuon vastauksessani sinulle esiin erilaisia näkökulmia. Voit poimia itseäsi eniten puhuttelevimmat kohdat. 

Kuulostaa, että toivoisit erityisesti vastavuoroisuutta ja tiimihenkeä arkeen sekä tasa-arvoisesti tilaa/aikaa myös omasta hyvinvoinnista ylläpitämiseen. Mitä konkreettisia tekoja toivoisit kumppaniltasi, jotta suhteenne voisi mennä parempaan suuntaan? Esim. säännöllisesti kalenteroitua omaa aikaa, jolloin puolisosi sitoutuisi hoitamaan taaperoanne? Onko mahdollista istua yhteisen pöydän ääreen ja kirjata sekä kuunnella toisianne muutostoiveiden kanssa. Jos kumppanisi ei sitoudu yhteiseen suunnitelmaan, onko teillä mahdollista käyttää ulkopuolista hoitoapua omien menojesi järjestämiseen. Sinun hyvinvointisi on tärkeää myös vanhemmuuden näkökulmasta. Kun itse jaksaa hyvin, on usein myös jaksavampi vanhempi. 

Energiaa voi kulua paljon siihen, että toivoo ja odottaa toisen hoitavan asioita, mutta joutuukin pettymään toisen tekemiseen tai tekemättä jättämiseen. Joskus voi olla myös niin, että jos ei ole selkeästi ilmaissut kumppanilleen omia tarpeitaan ja toiveitaan, voi toinen olla tietämätön siitä millaista muutosta toivoisit.  

Kuvaat, että kumppanisi toiminta arjessa on jokseenkin ennalta arvaamatonta. Joskus äkilliset harrastukset ja työmatkat, joita kuvaat voivat aiheuttaa epäluottamusta ja epävarmuutta kumppanissa. Jos koet luottamuspulaa suhteessasi, on tärkeää uskaltautua ottamaan asia puheeksi. Luottamus on parisuhteen kulmakivi, ilman sen korjaamista voi olla vaikea jatkaa suhdetta hyvillä ja luottavaisin mielin. 

Joillekin perhe-elämän sitovuus voi tulla yllätyksenä, ja se voi alkaa herättää ahdistusta. Pakeneminen ja vetäytyminen voivat olla keinoja säädellä ahdistusta tilanteessa. Tuolloin voi kuitenkin tulla toimineeksi siten, että vastuu jää enemmän toisen harteille. Miten olet pitänyt kiinni omista rajoistasi tilanteessa? Oletko kuvannut suoraan ja napakasti, että asioiden on muututtava? Sekä sanoittaa mitä seurauksia sillä mahdollisesti on, jos asiat eivät muutu. Millaista tukea tarvitsisit muutokseen tai rajojen asettamiseen? Miten koitte aiemmin saamanne tuen, oliko se riittävää? Pohdin voisiko sitä elvyttää vielä uudelleen? 

Toisaalta on myös tärkeää pysähtyä tarkastelemaan omaa toimintaasi arjessa ja miten se voi vaikuttaa kumppaniisi. Jos esimerkiksi usein kritisoi toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, voi se aiheuttaa toisessa kelpaamattomuuden tunteita. Kelpaamattomuuden tunteesta käsin voi olla vaikeaa olla aloitteellinen yhteisessä arjessa. Miten osoitatte arvostusta toisianne kohtaan? Kumppanin vetäytymistä ruokkivia palautteen antamisen malleja ovat mm. halveksunta, kritisointi, nimittely ym. Mitä enemmän kumppanisi saa osakseen negatiivista palautetta tai vaativuutta, sitä enemmän hän todennäköisesti vetäytyy. Mitä enemmän kumppanisi puolestaan vetäytyy, saa se sinut mahdollisesti vaatimaan ja kritisoimaan entistä enemmän. Tämän käytöksen taustalla on usein halu tulla kuulluksi ja nähdyksi. Esimerkiksi näin voi syntyä negatiivisen vuorovaikutuksen kehä. Kehä rikkoontuu, jos molemmat sitoutuvat sen katkaisemiseen. Mikä olisi pienin asia, minkä molemmat voisivat muuttaa omassa toiminnassaan suhteessa toiseen? 

Oman lapsen syntymä tuo näkyväksi usein suhteen kipukohdat sekä yksilötasolla olevat kasvuhaasteet. Asetelma, jota kuvaat, tuo mieleeni tilanteen, jossa nuori kapinoi auktoriteetteja ja vanhempaansa vastaan. Onko kapinoinnille ollut mahdollisesti tilaa hänen elämän historiassaan? Nyt kun sinusta on tullut vanhempi ja äiti, mitä se kuvastaa kumppanillesi? Oletko kenties muuttunut hänen mielessään vanhemmaksi, jota vastaan pitää kapinoida? Toisaalta sinun osaltasi kuulen haastetta asettaa rajoja kumppanisi toiminnalle, se voi olla sinun kasvuhaasteesi tilanteessasi. Molemmilla on siis oma kasvuhaaste, jota yritätte ratkaista suhteessa toisiinne. 

Negatiivisia ajatuskehiä voi syntyä myös stressin ja väsymyksen vuoksi. Jos ei ole nukkunut kunnolla pitkiin aikoihin, voi koko elämä alkaa näyttämään synkältä. Pohdin, onko teillä tukiverkostoja, joista voisit saada tukea jaksamiseesi? Lisäksi kannattaa hyödyntää perhepalveluita mahdollisuuksien mukaan. Esim. tukiperhettä voi hakea, jos jaksaminen on kortilla ja tukiverkostoista ei ole apua. Kun omat voimasi alkavat palautua, voi nähdä selkeämmin parisuhteen oikean tilan. Omien voimien palauduttua voi myös tulla tilaa suhteen sisäisille korjausliikkeille.

On arvokasta, että kumppanisi viettää aikaa lapsen kanssa. Ajattelen, että on tärkeää kiinnittää huomiota myös asioihin, jotka sujuvat ja ovat hyvin. Mistä voit olla kiitollinen tänään? On arvokasta, että olette lähteneet hakemaan apua tilanteeseenne sekä yhdessä, että erikseen. Keskustelutukea on mahdollista saada anonyymisti myös Perhepulma-palveluistamme.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Tunnepuhuri - hengitys- ja mielikuvaharjoitus

Tämä tunnesäätelyharjoitus voi auttaa rauhoittamaan lasta tunnekuohun aikana. Kun lapsi hermostuu ja on tunnekuohun vallassa, lapsen vireystila...

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...

Puhutaan rahasta osa 2: Raha-asioista puhuminen lapsen kanssa

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää puhua rahasta ikätasoisesti. Lapsille voi kertoa perheen rahatilanteesta ja siitäkin, että ei ole varaa...