Esikoisen reagointi sisaruksen syntymään

Hei ja kiitos kysymyksestäsi,

sekä onnea perheenlisäyksestä. Pahoittelut, että vastaus hieman viivästyi.

Kuulostaa siltä, että vauvan tulo on mullistanut elämäänne ja ennen kaikkea tuoreen isoveljen maailmassa muutos on ollut suuri. Kerroit, että vauvan tultua tiettyjen asioiden ymmärtäminen on tullut esikoiselle vaikeaksi ja tämä heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Mainitsit myös esimerkiksi ääniyliherkkyysepäilystä ja lapsen pelosta uusia ja kovia ääniä kohtaan jo aiemmin lapsuudessa, mutta ilmeisesti lapsen toiminta ja tarvitsevuus on muuttunut nyt enemmän nimenomaan kuopuksen synnyttyä.

On kovin tavallista, että esikoinen reagoi sisaruksen syntymään. Toisaalta jokainen reagoi tavallaan ja reaktio voi yllättää vanhemman. Muutos on kuitenkin iso ja yhtäkkiä pieni ihminen joutuu jakamaan huomion ja ajan, vaikka niitä myös itse saisi edelleen vanhemmilta. Lapsella voi olla esimerkiksi mustasukkaisuutta, huolia tai kateutta sisaruksesta. Lapsi voi pohtia myös omaa rooliaan, olenko nyt isoveljenä jotenkin iso ja osaava, mitä jos tarvitsenkin silti vanhempia? Usein mustasukkaisuus kohdistuu nimenomaan vanhempaan ja huomiota haetaan eri keinoin. Mustasukkaisuus voi kohdistua myös vauvaan esimerkiksi läpsimisenä. Tätä ei tule hyväksyä vaan asiasta tulee keskustella – ketään ei saa satuttaa, vaikka itsellä olisi paha mieli.

Kerroit, että esikoinen ei anna sinun keskustella kenenkään kanssa ja puhuu päälle. Pohdit, liittyykö asiaan hylkäämisen pelkoa vai voitteko olla asiassa ankaria. Lapsilla on herkästi tapana puhua päälle ja se voi johtua huomion hakemisen lisäksi myös siitä, että heidän tarpeensa kertoa mieleen juolahtanut asia on kovin äkillinen. Lapsi haluaa myös usein näyttää jotain vanhemmalle ja saattaa tehdä sen silloinkin, kun vanhempi juttelee jonkun toisen kanssa. Lapselle saa kuitenkin ehdottomasti opettaa, että toisten päälle ei ole kohteliasta puhua ja jos sinä keskustelet jonkun toisen kanssa, lapsi voi odottaa hetken. Voit lapsen hakiessa huomiota keskustellessasi nostaa kätesi hellästi lapsen olkapäälle tai selälle merkiksi siitä, että hänet on huomattu ja kohta on hänen vuoronsa. Lapsen kanssa voi myös keskustella erikseen siitä, että kun aikuinen laittaa käden olalle on se merkki siitä, että hänet on huomattu ja hänen vuoronsa puhua on kohta. Asiaa harjoitellaan pienten lasten kanssa jatkuvasti eikä siinä kannata turvautua uhkailuun tai painostamiseen. Lapselle on hyvä antaa myönteinen palaute, kun hän toimii odotetusti – ”Hienosti odotit, että äiti sai kerrottua asian loppuun. Mitä asiaa sinulla oli?”. Kun asiassa ollaan johdonmukaisia ja lapselle selkeästi, mutta ystävällisesti viestitään siitä, että päälle ei saa puhua ja sillä ei saa huomiota, lapsi oppii asian kyllä ilman hylkäämisen kokemusta.

Kuulostaa, että annatte muutenkin aikaa ja läsnäoloa lapsen jokapäiväisessä arjessa arkisine touhuineen ja puistossa käynteineen. On myös hyvä, että lapsi kuulee olevansa rakastettu ja saa vanhemmalta halauksia ja rakkaudenosoituksia. Lasta helpottaa myös vain hänelle pyhitetyt läheisyyden tankkaushetket. Yksi hyvä keino voi olla tankata läheisyyttä esimerkiksi iltaisin tai päiväkotipäivän jälkeen. Olisi hyvä, että silloin esikoisen kanssa ollaan kahden eli siinä ei olisi vauvanhoitoa tai muuta asioiden hoitamista ohella.  Hetki voi olla vaikkapa sylittelyä tai kirjan lukemista. Illan läheisyystankkauksesta lapsi saa läheisyyttä myös tulevaan päiväkotipäivään.

Et kertonut, oliko tällaista päiväkodissa kuvaamaasi ikävää ja kodissa kintereillä oloa ennen vauvaa. Jos tämä on alkanut vauvan syntymän myötä, ajattelisin tämän kertovan isoveljen sopeutumisprosessista vauvan tuloon. Veljeyttä on kulunut vasta muutama kuukausi, mutta lapsen maailmassa se on pitkä aika. Ajattelen, että hän selvästi turvautuu ja osoittaa tutuille kodin ja päiväkodin aikuisille tunteitaan ja tarpeitaan siitä, että muutos tuntuu kovin isolta ja ehkä vaikealta ymmärtää eikä sopeutuminen ole helppoa ilman aikuista.

Pohdit kysymyksessäsi lapsen leikkimistä ja leikittämiselle asetettavia rajoja. Onkohan lapsi vaatinut usein leikittämistä myös ennen vauvan syntymää? Yleensäkin lapsissa on eroa siinä, millainen taito heillä on itsenäiseen leikkiin. Toiset tarvitsevat aikuisilta luonnostaan enemmän tukea leikkiin. Itsenäistä leikkiä voi harjoitella ja lasta kannattaa tukea siinä pienin askelin. Leikin voi laittaa valmiiksi ikään kuin alustaen leikin. Tämä voi olla palapelin laitto valmiiksi esille tai jonkun muun lapselle mieluisan leikin alulle laitto. Aikuinen voi olla tukena ajamassa lasta sisään leikkiin ja kun lapsi on päässyt alkuun, aikuinen voi hiljalleen väistyä leikissä vähän taka-alalle. Leikki voi hyvin olla esimerkiksi keittiössä tai olohuoneessa niin, että lapsi näkee aikuisen. Lapselle voi sanoittaa konkreettisella tavalla ensin-sitten -tyylisesti rajaa – ”Ensin saat leikkiä hetken itse ja äiti tekee sillä aikaa tässä ruokaa/syöttää vauvan, sitten leikitään yhdessä”. Näin lapsi tietää, että minkä aikaa hän leikkii itse ja vanhempi kuitenkin on leikkimässä sitten hänen kanssaan. Asiaa voi hahmottaa myös ensin-sitten -kuvakorteilla, joita voi tulostaa Papunet-sivustolta. Itsenäisen leikin harjoitteluun riittää alkuun ihan pieniä hetkiä ja hiljalleen lapsi saattaa innostua hetken touhuamaan omaa juttuaan. Ajattelen, että nyt päiväkodissa koetun ikävän jälkeen tarvitsevuus voi korostua kotona illalla. Siksi itsenäisempää leikkiä on hyvä harjoitella, kun lapsi ei ole väsynyt tai nälkäinen päiväkodista tultua.

Lisäksi leikkiin käytettävää aikaa voi hahmottaa lapselle erilaisten sovellusten kautta. Mouse Timer – Google Play ‑sovellukset -sovelluksessa hiiri syö omenaa ja lapsi näkee konkreettisesti sen, kuinka monta omenaa hiirellä on vielä syömättä. Kun aika on kulunut, lapsi tietää odottaa leikin loppuvan.

Musiikin kuunteluun ja ääniyliherkkyyteen liittyen asiaa voi pohtia muutamalta kannalta. Kerroit, että lapsi kokee ison osan musiikista surullisena. Osaako lapsi sanoittaa, mikä siinä tekee hänet surulliseksi? Reagoiko lapsi olollaan muihin ääniin vastaavasti? Aiheuttaako vaikkapa vauvan itku, kodinkoneiden äänet tai kellon ääni lapselle vaikean olon? Ääniyliherkkyydessä useat erilaiset äänet voivat aiheuttaa lapselle esimerkiksi väsymystä ja ahdistusta. Lapsi voi reagoida käytöksen muuttumisella, väsymyksellä tai pyrkimällä rajoittamaan äänelle altistumista vaikkapa sulkemalla korvat. Musiikin surulliseksi kokemisen voi siis selittää myös jokin muu asia. Toisaalta myös tuossa iässä lapsi voi haluta vaikuttaa asioihin ja ihan jo siitä syystä haluaa mieluummin muuta kuin musiikin kuuntelun. Mutta voitte yhdessä tutustua musiikkiin ja miettiä, miltä erilaiset musiikit kuulostavat ja miltä ne tuntuvat kehossa ja mielessä ja löytää ehkä yhdessä hiljalleen musiikkilajeja, joista kaikki pidätte. Lasta voi helpottaa myös melukuulokkeet sillä aikaa, kun aikuiset kuuntelevat musiikkia. Mutta jos musiikin kuuntelu rajoittuu täysin, on hyvä miettiä, mistä tämä johtuu.

Samaiseen tyyliin lapsi voi pyrkiä muutenkin tuossa iässä vaikuttamaan erilaisiin asioihin ja lapsi opettelee sietämään tuossa iässä sitä, että vanhemmilla on oma juttunsa, mikä ei ole heidän tarpeistaan nousevaa. Yhtä lailla lapsi voi tuossa iässä olla erityisen tarvitseva vastakkaista sukupuolta kohtaan ja tässä tapauksessa sinuun liittyvä tarvitsevuus voi korostua etenkin, kun huomio jaetaan nyt myös pienemmän sisaruksen kanssa. Tällaiset asiat kuuluvat lapsen tavanomaiseen kehitykseen.

Eli kuulostelisin tässä kohti, taittaako nämä muutokset hiljalleen esikoisen sopeuduttua uuteen elämäntilanteeseen ja perhedynamiikkaan. Lapselle on tässä kohti tärkeitä turvakokemukset. Ihan jo pienet ajoittaiset kahdenkeskiset hetket, läheisyys tai tuttu rutiini ovat toimivia juttuja vähentämään hiljalleen korostunutta huomion hakemista eri keinoin. Onko teillä millainen tukiverkosto? Isovanhempien ja muiden läheisten kanssa vietetyt hetket voivat tukea esikoista tässä sopeutumisessa uuteen tilanteeseen, kun hän voi olla hetken aikaa ainoa pieni ja tarvitseva.

Lapsen tarvitsevuus ja käytöksen muutos voi aiheuttaa vanhemmassa riittämättömyyden tunnetta ja suorituspaineita. Jokainen perhe käy kuitenkin vauvan synnyttyä prosessin tavallaan läpi. Sisarussuhde lähtee myös rakentumaan eri tavalla vauvan kasvaessa. Kaiken keskellä olisi hyvä muistaa huolehtia omasta jaksamisesta pienten ihmisten tarpeita tyydyttäessä eli muistattehan myös itsenne uudessa tilanteessa. Jos tukiverkosto ei ole käytettävissä, voi harkita esimerkiksi lastenhoitoavun ottamista jossain kohti.

Jos tilanne kuormittaa pidempään tai haluat kysyä asioista, saa neuvolassa tällaisista asioista puhua turvallisesti. Myös Väestöliiton maksuttomaan Perhepulma-palveluun saa tulla juttelemaan luottamuksellisesti asiantuntijamme kanssa.