Siirry sisältöön

Apua eropohdintoihin

ID 299415

Hei!

Kaipaan apua ja lisätietoa mahdolliseen eroon liittyen. Tilanne on hankala ja olen miettinyt tätä yli vuoden. Pahoittelut pitkästä viestistä!

Olemme olleet miehen kanssa yhdessä noin 7 vuotta ja meillä on keväällä -21 syntynyt lapsi. Asumme miehen omistamassa talossa. Valmistun itse pian yliopistosta, mies on vakituisessa työpaikassa. Lapsen syntymän jälkeen jäin vauva-arjessa melko yksin. Hoidin kahta yötä lukuun ottamatta kaikki ensimmäisen vuoden yöt, josta on jäänyt väistämättä katkeruus jonnekin syvälle. Olen yrittänyt sitä työstää ja antaa anteeksi, mutta se tunne on ja pysyy. Olin ensimmäisen vuoden aikana uupunut, nukuin pahimmillaan 10min pätkiä.

Olemme nykyisin alkaneet nukuttamaan lapsen vuoroilloin, mutta edelleen tuntuu, että olen oletusvanhempi. Mies harrastaa säännöllisesti, käy pari kertaa kuukaudessa työreissuilla, muutaman kk välein ulkomaan reissuilla. Sen sijaan omat menoni täytyy laittaa kalenteriin. Toki minulla on opiskelijabudjetti varsinkin äitiysloman ja muutaman kuukauden kotihoidontuen jäljiltä. Mies tienaa yli 5000e/kk. On kyllä toivonut yhteistä reissua, mutta minulla ei riitä rahat siihen. Maksamme kaikki 50/50.

Olen ollut maisterivaiheen lopputyön, kesällä saadun ADHD-diagnoosin, taloudellisen tiukkuuden ja kokopäiväisen työn parissa todella uupunut. ADHD-lääke on parantanut suorituskykyä, mutta väsymyksen ja kiireen vuoksi tuntuu, että esimerkiksi en jaksa kotona tehdä paljoakaan. Käytännössä selviydyn arjesta.

Mies valittaa sotkuisesta kodista, kun en yksinkertaisesti jaksa tai ehdi. Mies myös korjailee sanojani ja puhuu välillä kuin pikkulapselle ääntä vinguttaen. Suurin ongelma piilee miehen äkkipikaisuudessa. Saatan esimerkiksi sanoa lapselle miehen nukutusvuorolla, että heillähän jäi viimeksi joku satu kesken. Tästä mies suivaantuu, ja nukkumaan mennessä paiskoo pyykkitelinettä ja hoitaa lapsen nukkumaanmenorutiinit raivon vallassa. Mikäli lapsi ei tottele tai on hankala, karjuu “tottele nyt” jolloin omat karvat nousevat pystyyn ja juoksen auttamaan, eli rauhoittelemaan hysteeristä lasta. Tästäkin saan kuulla myöhemmin, miten en antanut hänen hoitaa tilannetta. Ymmärrän kyllä, mutta olen jo pyykkitelineen paiskomisen jälkeen ollut varpaillani ja valmiustilassa.

Saattaa myös ihan yllättäen huutaa kirosanoja, mikäli esimerkiksi kirjoittaa kaverille viestiä ja kirjoittaa vahingossa sanan väärin. On myös ankara itselleen, sillä mikäli esimerkiksi sanoo väärin sanoja, saattaa lyödä itseään kasvoihin. Tämä kaikki on itselleni ahdistavaa ja stressaan jatkuvasti kotona. Tuntuu, etten voi täysin olla koskaan rento kotona. Jatkuvasti saan kuulla joko tekemättömistä asioista, hassusta vaatetuksesta tai epäterveellisestä ruuasta, jonka tein. Mikäli en kuule, niin odotan milloin miestä alkaa ärsyttämään ja tunnustelen, milloin on vaara lähellä.

Mies on sanonut, että tuntee välillä ulkopuolisuuden tunnetta ja ei tiedä millä tavalla auttaa esimerkiksi pesutilanteissa. Kokee, että meillä on lapsen kanssa omat jutut, minkä kyllä ymmärrän ja olen yrittänyt antaa hänen tehdä päätöksiä ja antaa tilaa. Olen kirjoittanut hänelle kirjeen ja yrittänyt puhua, miten pahalta minusta tuntuu ja miten en haluaisi erota, mutta se on käynyt mielessä. Miehen mielestä hän on tuonut tähän suhteeseen niin paljon, ettei senkään takia haluaisi erota. Hän on myös järkeillyt, ettei ole lapsen vika että olemme tuoneet hänet tähän maailmaan, joten ero ei myöskään sen vuoksi ole järkevä.

Mietin päivittäin, etten jaksa enää. Ero kuitenkin kuulostaa pelottavalta ja läheisiltäni olen saanut kuulla, miten lapsiperheessä ei voi “noin vaan” erota. Viimeinen pisara tuntui olevan, kun viikko sitten koin ahdistelutilanteen bussissa, jonka jälkeen olin peloissani ja ahdistunut. Kertoessani tästä miehelle, hän vastasi “aijaa, oho”. Kerroin miten ahdistaa ja miten en halua, että hän koskee, mihin hän sitten kommentoi että “saisinkohan vielä tämän vuoden puolella”. Otin uudestaan puheeksi muuna iltana, niin hän kysyi, että mitä haluaisin hänen sanovan. Pohdin sitä itse ja ymmärsin, että kaipaan tukea.

Kaipaan, että hän olisi vihastunut saamaani kohteluun ja ollut vihainen puolestani. Tämän jälkeen olen tuntenut, ettei tätä suhdetta pelasta mikään. Pariterapia olisi seuraava askel, mutta voiko siellä korjata jotain, mikä on hiipunut vastenmielisyyden tasolle? Tuntuu, että se olisi vain lähipiirille todiste, että kaikkemme on annettu.

Koen tällä hetkellä jopa vastenmielisyyttä miestäni kohtaan, enkä haluaisi illalla mennä edes viereen nukkumaan. Tämä surettaa itseäni todella paljon. Olen pohtinut, että jos ero olisi järkevin toteuttaa kesällä lapsen täytettyä 3 vuotta, jotta hän saisi “ehjän” pikkulapsiajan. Tällöin myös saattaisi mahdollistua viikko-viikko, mikäli lapsi kestää sen. Minua kuitenkin pelottaa, että koska asumme tällä hetkellä miehen omistamassa talossa, että mitä jos hän ei anna lapsen muuttaa luokseni? Mitä jos hän alkaa hankalaksi ja vetoaa esimerkiksi tuoreeseen ADHD:seen ja ajoittaiseen sotkuisuuteeni saadakseen lähivanhemmuuden?

Suurin ja samalla eroa estävin pelko on se, että saisin nähdä lasta joka toinen viikonloppu. En usko, että tämä olisi hyväksi lapselle, meidän kiintymyssuhteelle, tai omalle sydämellekään itsekkäästi sanottuna. Kiitos jo etukäteen avusta!

Asiantuntija vastaa

18.10.2023 klo 08:41 , Väestöliitto

Hei,

kiitos kysymyksestäsi, joka sisältää monelle, samojen pohdintojen kanssa kamppaileville varmasti tuttuja teemoja. Ihan alkuun haluan kiittää sinua laajasta viestistäsi. Monelle tätä lukevalle on tärkeää kuulla ja kokea, ettei ole yksin vastaavassa tilanteessa pohtimassa eroon liittyviä tunteita ja haasteita pikkulapsiperheessä.

Kerrot, että lapsenne vauva-aikaan koit olevasi yksin vastuussa arjen sujuvuudesta ja erityisesti vauvan yöaikaisesta hoivasta. Unen vähäisyys on jättänyt jälkensä ja sinun on, yrityksestäsi huolimatta, vaikea hyväksyä ja antaa anteeksi kumppanisi osallistumattomuus vauvan yöheräilyyn lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Kerrot myös siitä, että kumppanillasi on mahdollisuus toimia, työskennellä ja harrastaa riippumatta sinun aikatauluistasi, kun taas itse joudut sopeuttamaan omia menojasi hänen ja lapsenne tarpeisiin. Jonkinlaisena selityksenä asialle, kerrot perheenne taloudellisesta vastuunjaosta, joka toteutuu siten, että kaikki on puolitettu suhteessa 50/50, huolimatta siitä, että tulotasonne on aivan erilainen.

Kerrot myös sekä sinuun kohdistuvasta arvostelusta, kritiikistä ja aggressioista, että lapseen kohdistuvasta vaativuudesta, äkkipikaisuudesta ja huutamisesta. Kuvailemasi kaltainen ilmapiiri aiheuttaa turvattomuuden tunnetta, ahdistusta ja jatkuvaa stressiä sinulle ja lapselle. Olet kuitenkin yrittänyt viestiä kumppanillesi monin tavoin saamatta toivomaasi vastakaikua. Toisaalta myös kumppanisi on ilmaissut kokevansa ulkopuolisuutta. Kertomasi mukaan kumppanisi saattaa käsitellä omaa turhautumistaan ja epäonnistumisiaan itsesyytöksin ja jopa omaan kehoonsa kohdistuvalla väkivallalla.

Merkittävää on myös huomioida lapsen turvattomuuden tunne ja pelko niissä hetkissä, joissa kumppanisi hermostuu lapseen. Vaikka lapseen ei kohdistu suoraa fyysistä väkivaltaa, voi kuvaamasi käyttäytyminen vaikuttaa lapseen samoin kuin fyysinen väkivalta. Oletko puhunut asiasta ulkopuolisille esim. Lastensuojelun tai perhetyön ammattilaisille? Alueellanne saattaa myös toimia väkivaltatyöhön erikoistunut yksikkö, jonka puoleen voit kääntyä.  

Kaikki kertomasi nostaa huolen perheenne kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kaikkien perheenjäsentenne osalta. Vaikuttaa siltä, että kumppanisi voi huonosti ja rankaisee itseään epäonnistumisistaan. Vaativuus itseään kohtaa juontaa todennäköisesti jostain aiemmin koetusta – ja heijastuu usein vaativuutena myös kumppania tai muita perheenjäseniä kohtaan. Kertomasi tilanteet, joissa kumppanisi on purkanut turhautumistaan aggressiivisella tavaroiden paiskomisella rinnastuu ajatukseen siitä, mihin tällainen käyttäytymismalli pohjaa ja miten siitä voisi poisoppia. Kumppanisi vaikuttaa keinottomalta omien tunnekuohujensa keskellä, mikä väistämättä heijastuu sinuun. Sinun on vaikea luottaa siihen, että hän olisi turvallinen kumppani sinulle ja turvallinen, vakaa aikuinen lapsellenne.

Kumppanin ahdistuksen ja aggression kohtaaminen voi olla todella haastavaa, kun itse on väsynyt ja kuormittunut. Olet myös kokenut vakavan ahdistelutilanteen, johon olisit kaivannut kumppaniltasi myötätuntoista ymmärrystä ja tukea asian käsittelyyn. Jään pohtimaan, että olet toisaalta tietoinen kumppanisi vahvoista tunteista suhteessa sinuun ja tekemisiisi, mutta ulkopuolisen henkilön toiminta ei kertomasi mukaan herättänyt hänessä minkäänlaisia tunteita. Kertomaasi lukiessani ajattelen, että kumppanillesi ei tunteista puhuminen ole luontevaa, mikä vaikuttaa teidän välillenne kehittyneeseen tilanteeseen ja kokemaasi epävarmuuteen hänen reaktiotavoistaan. Kumppanisi saattaisi hyötyä Miessakkien tarjoamasta tuesta.

Riippumatta siitä, millaiseen ratkaisuun parisuhteenne osalta päädytte, ajattelen, että molemmat hyötyisitte yhteisestä keskusteluavusta. Usein ulkopuolinen henkilö voi auttaa tunteiden sanottamisessa, ongelmien käsittelyssä ja jonkinlaisen yhteisen ymmärryksen rakentamisessa. Keskustelutuki auttaa myös mahdollisissa eropohdinnoissa sekä yhteisen vanhemmuuden rakentamisessa. Maksuttoman Perhepulma-palvelumme kautta voitte varata yhteisen keskusteluajan ammattilaisen kanssa niin halutessanne. Voimme yhdessä kanssanne pohtia myös pariterapian mahdollisuuksia, parisuhteenne toimivuutta, vahvuuksia ja ongelmakohtia, jonka jälkeen voi olla helpompaa tehdä päätöksiä.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Tule juttelemaan maksutta ja luottamuksellisesti Väestöliiton asiantuntijan kanssa, jos sinulla on vanhemmuuteen, pari- tai perhesuhteisiin tai...

Tunnepuhuri - hengitys- ja mielikuvaharjoitus

Tämä tunnesäätelyharjoitus voi auttaa rauhoittamaan lasta tunnekuohun aikana. Kun lapsi hermostuu ja on tunnekuohun vallassa, lapsen vireystila...

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...